Tarjolla yli 1500 työpaikkaa vuodessa!

Avoimet työpaikat

Hakuaika 09.05.202230.05.2022

Asiakkaamme Kaivannon Keidas on viihtyisä kahvila/ruokapaikka vilkkaasti liikennöidyn Lahdentien varrella Kangasalan Kaivannossa. He etsivät nyt kauttamme useampaa reipasta ja iloista osa-aikaista kahvilatyöntekijää tulevan kesän sesonkiin. Työ alkaa joustavasti toukokuun aikana viikonlopputyönä ja päättyy elokuun puolivälissä koulujen alkaessa.

Kesätyöntekijät työskentelevät kahvilassa asiakaspalvelutehtävien lisäksi mm. ruoanvalmistuksessa vakituisen työntekijä apuna. Lisäksi työhön kuuluu astioiden keräämistä, tiskausta, siivousta ja yleistä puhtaana pitoa, jäätelön ja muiden kahvilan tuotteiden myyntiä.

Hakijalta edellytetään reipasta ja iloista olemusta sekä joustavaa ja oma-aloitteista työotetta. Toivomme hakijalta asiakaspalveluhenkisyyttä ja työtä pelkäämätöntä asennetta, koska etenkin loma-aikaan ja viikonloppuisin saattaa olla todella paljon asiakkaita palveltavana. Työ soveltuu hyvin esim. reippaalle lukiolaiselle tai opiskelijalle, joka on valmis työskentelemään myös viikonloppuisin.

Työ on pääsääntöisesti kesäviikonloppuisin pe-su klo 9.00-21.30 välisenä aikana tehtävää työtä. Kiireisenä loma-aikana työtä on tarjolla myös muina päivinä. Viikoittainen työaika on 10 - 25 h. Tuntimäärät tarkentuvat kuitenkin töiden alkaessa. Koska kyseessä on kesäravintola, tuntimäärät vaihtelevat sääolosuhteiden mukaisesti. Työvuorot sovitaan erikseen.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten täytä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki tiedustelut tehtävästä puhelimitse, arkisin klo 9:00-16:00, Click henkilöstöpalvelut / Carita Tuli, puh. 050 411 6507.

HPL:n jäsenyritys
AAA 2020
Suomen vahvimmat platina 2020
Kestomenestyjä 2020
Luotettava kumppani
Suomalaista palvelua