Työllistymistarinoita

Työllistymistarinat

Tomi
Tomi, Varastoapulainen,
Tampere

Olen työskennellyt viisi kuukautta varastoapulaisena lasialan yrityksessä. Työtehtäviini kuuluu mm. saapuvan tavaran vastaanotto ja hyllytys, keräily tuotantoa varten sekä puolivalmisteiden kokoonpano. Työ on osittain ylittänyt odotukseni, sillä olen saanut oppia uusia asioita jatkuvasti ja työtehtävistäni on siten tullut monipuolisempia.

Olen saanut sellaisen vaikutelman, että työ ja sen tekijä kohtaavat Clickin kautta toisensa lyhyelläkin aikataululla. Hakemuksesta haastatteluun pääsin kahdessa päivässä. Sain jo seuraavalla viikolla tietää uudesta työpaikasta. Sen vuoksi voisin suositella Clickiä kaikille sekä keikkatöitä että pitempää työsuhdetta etsiville.

Clickin kanssa yhteistyö on aina ollut sujuvaa ja tieto on kulkenut nopeasti. Erityisen tyytyväinen olen ollut koko järjestelmän helppouteen. Esimerkiksi työtuntien ilmoittaminen on yksinkertaista ja vaivatonta.

HELA:n jäsenyritys
AAA 2023
Suomen vahvimmat platina 2023
Kestomenestyjä 2023
Luotettava kumppani
Suomalaista palvelua