Tarjolla yli 2000 työpaikkaa vuodessa!

Avoimet työpaikat

Hakuaika 10.04.202629.04.2026

Haemme nyt asiakkaallemme vakituista painosorvaajaa Pirkkalaan!

Asiakkaamme on pitkään toiminut, vakavarainen ja luotettava työnantaja, jonka työsuhteissa viihdytään jopa vuosikymmeniä.

Painosorvaajana työskentelet Siemens-ohjattavalla painosorvilla pienehköjen sarjojen parissa (max 100 kpl sarjoja). Materiaaleina ovat musta ja kirkas rauta sekä alumiini. Työ on mukavan säännöllistä päivätyötä ja työajat ovat arkisin klo 7-15.30 tai klo 6-14.30. Työtunteja tehdään 40 h/vko.

Työ alkaa määräaikaisena vuokratyösuhteena Click Henkilöstöpalvelut Oy:n kautta, josta on tavoitteena vakinaistua yritykseen. Työt pääset aloittamaan toukokuun puolella tai myöhemminkin sopimuksen mukaan. Palkkaus sovitaan yhdessä osaamisesi mukaan.

Työ sopii hyvin uransa alkupuolella olevalle koneistajalle ja toki kokeneemmallekin. Toivomme, että sinulla olisi koneistajan koulutus ja hiukan työ- tai harjoittelukokemusta, mutta aivan vastaavaa työkokemusta et tehtävään tarvitse. Jämpti ja luotettava asenne, halu oppia uutta ja kyky sitoutua vakituiseen työhön vievät jo pitkälle!

Olisiko tässä se mainio työpaikka jota olet toivonut? Ota yhteyttä, sillä haluamme kuulla sinusta lisää! Rekrytointia hoitaa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja. Täytä hakemus oheisen linkin kautta tai lähettämällä CV:si ja hakemuksesi sähköpostitse Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosojalle. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Laitathan sähköpostiin otsikoksi: Painosorvaaja. Jos sinulle herää kysymyksiä tehtävään liittyen niin ota rohkeasti yhteyttä Hennaan arkisin klo 9-16, puh. 050 411 2704.

Hakuaika 10.04.202624.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme infra-alan työnjohtajaa toukokuussa alkavaan projektiin Raahen alueelle. Projektin pituus on alustavasti elokuuhun saakka, mutta hyvällä tekijällä on mahdollisuus jatkaa myös seuraavaan projektiin.

Tehtävässä työskentelet risteyssillan korjaushankkeessa. Kohteessa uusitaan muun muassa sillan pintarakenteet. Kyseessä on liikenteellisesti haastava kohde, jossa korostuvat toimivat liikennejärjestelyt. Vastaat työnjohtajana työmaan sujuvuudesta sekä projektin hallinnasta vastaavan työnjohtajan kanssa.

Odotamme sinulta:

• rakennusmestarin tai insinöörin koulutusta (esim. infra-/rakennustekniikka)
• ymmärrystä siltarakentamisesta
• kykyä lukea suunnitelmia
• valmiutta hoitaa työmaan arjen asioita itsenäisesti
• aikaisempaa työkokemusta työnjohdollisista tehtävistä
• kykyä toimia aliurakoitsijoiden kanssa
• sujuvaa suomen kielen taitoa, muut kielet luetaan eduksi

Tarjoamme:

• kokoaikaisen työsuhteen vakavaraisessa yrityksessä
• mahdollisuuden työllistyä pidempiaikaiseen työsuhteeseen
• palkkauksen osaamisesi sekä kokemuksesi mukaan

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Matias Venemiehelle. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Yhteydenotot ja lisätiedot tehtävästä arkisin klo 09:00 - 16:00, Matias Venemies - Click Henkilöstöpalvelut Oy, puh. 050 411 0416

Hakuaika 10.04.202624.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme raskaan kaluston asentajaa työskentelemään nostolaitteiden pariin Vantaalle! Mikäli sinulla on kokemusta raskaan kaluston huolto- ja asennustöistä sekä vahva ymmärrys hydrauliikasta ja mekaniikasta, saatat olla juuri etsimämme osaaja.

Tehtävässä työskentelet raskaan kaluston, kuten nostolaitteiden ja työkoneiden parissa, suorittaen huolto- ja asennustöitä sekä kentällä että korjaamolla. Vastaat vaativista huolloista, asennuksista ja vianhauista eri konetyypeille. Työaika on arkisin maanantaista perjantaihin klo 7:30-16:00 (40 h/vko). Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksellemme.

Odotamme sinulta:

• Kokemusta raskaan kaluston ja erityisesti nostolaitteiden asennuksesta ja huollosta
• Kykyä etsiä ja hyödyntää teknistä tietoa eri koneista ja järjestelmistä
• Vahvaa osaamista hydrauliikasta ja mekaniikasta
• Valmiuksia vaativiin huolto- ja korjaustöihin
• Kokemusta vianhausta sekä koneiden testauksesta
• Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Tarjoamme sinulle:

• Monipuoliset ja teknisesti mielenkiintoiset työtehtävät
• Kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen vakaassa yrityksessä
• Kilpailukykyisen palkkauksen, joka määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi mukaan
• Yritys tarjoaa työntekijöilleen kattavat koulutusmahdollisuudet


Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Matias Venemiehelle. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Yhteydenotot ja lisätiedot tehtävästä arkisin klo 09:00 - 16:00, Matias Venemies - Click Henkilöstöpalvelut Oy, puh. 050 411 0416

Hakuaika 10.04.202624.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme infra-alan työnjohtajaa Toukokuussa alkavaan projektiin Joensuun alueelle. Projektin pituus on alustavasti elokuuhun saakka, mutta hyvällä tekijällä on mahdollisuus jatkaa myös seuraavaan projektiin.

Tehtävässä työskentelet betonisillan korjaushankkeessa. Kyseessä on alakulkusilta, joka tarjoaa liikenteellisesti haastavan ja monipuolisen työympäristön. Vastaat työnjohtajana työmaan sujuvuudesta sekä projektin hallinnasta vastaavan työnjohtajan kanssa.

Odotamme sinulta:

• rakennusmestarin tai insinöörin koulutusta (esim. infra-/rakennustekniikka)
• ymmärrystä siltarakentamisesta
• kykyä lukea suunnitelmia
• valmiutta hoitaa työmaan arjen asioita itsenäisesti
• aikaisempaa työkokemusta työnjohdollisista tehtävistä
• kykyä toimia aliurakoitsijoiden kanssa
• sujuvaa suomen kielen taitoa, muut kielet luetaan eduksi

Tarjoamme:

• kokoaikaisen työsuhteen vakavaraisessa yrityksessä
• mahdollisuuden työllistyä pidempiaikaiseen työsuhteeseen
• palkkauksen osaamisesi sekä kokemuksesi mukaan

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Matias Venemiehelle. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Yhteydenotot ja lisätiedot tehtävästä arkisin klo 09:00 - 16:00, Matias Venemies - Click Henkilöstöpalvelut Oy, puh. 050 411 0416

Hakuaika 10.04.202619.04.2026

Etsimmme asfalttityöntekijää 2026 sesongin ajaksi Varsinais-Suomeen! Työt on mahdollista aloittaa heti huhtikuun aikana ja ensi alkuun töitä tehdään Turun talousalueella.

Tehtävässä osallistut monipuolisesti erilaisiin projekteihin, jotka liittyvät enemmissä määrin asfalttimassan lapiointitehtäviin teillä, pihoilla, kaduilla ja muilla alueilla sekä osallistut aktiivisesti muihinkin avustaviin tehtäviin kuten kaluston siirtotehtäviin. Töitä tehdään normaalisti ma-pe ja 40h/viikko. Tehtävän palkkaus määräytyy työehtosopimuksen mukaisesti.

Mitä toivomme sinulta?
• Eduksi katsomme aikaisemman työkokemuksen vastaavista tehtävistä. Asiakasyrityksemme antaa normaalin perehdytyksen tehtävään, mutta odotamme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Aikaisempi koneiden käyttökokemus esim. valssijyrä tai muut vastaavat katsotaan eduksi.
• Oman ajoneuvon käyttömahdollisuus katsotaan myöskin eduksi ja työajot ajetaan kuitenkin lähtökohtaisesti yrityksen kalustolla.
• Arvostamme myös kykyä sitoutua työhön, tarkkuutta, hyvää fyysistä kuntoa, joustavuutta sekä rehtiä, reipasta ja toimeen tarttuvaa työskentelyotetta.

Työt on mahdollista aloittaa huhtikuun aikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9–16.

Hakuaika 10.04.202620.04.2026

Jos sinua kiinnostaa kuljetustyö, tutustu tähän ilmoitukseen paremmin!

Etsimme nyt asiakkaallemme CE- kortillista YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJAA kappaletavarajakeluun. Työtä on heti sopivan henkilön löydyttyä ainakin syyskuun 2026 loppuun asti, mahdollisuus pidempäänkin vakituiseen pestiin. Tehtävässä aloitetaan kauttamme vuokratyösuhteessa minkä päätteeksi tekijän on tarkoitus vakinaistua asiakkaamme työntekijäksi, jos vaan töitä riittää myös syksyn yli. Yritys on pitkään toiminut logistiikka-alan toimija, joka on ajanut vuosia Pirkanmaalla kappaletavaraa. Yritys on tunnettu hyvästä työnantajamaineestaan.

Työtehtävät koostuvat pääsääntöisesti erilaisten pakettien ja muiden kappaletavaroiden toimittamisesta asiakkaille Tampereen ja Pirkanmaan alueella. Asiakkaina ovat erilaiset kaupat, yritykset sekä yksityiset henkilöt. Yrityksellä on useampi jakelulinja Pirkanmaalla. Työtä tehdään arkisin 80h/2vko, työvuorot alkavat Lempäälästä aamulla pääsääntöisesti klo 6.00, joten illat on vapaina. Palkkaus kuorma-autoalan työehtosopimuksen mukaan, joten aloittelevan työntekijän palkka on 16,65 €/h. Maksamme ylityöt sekä muut korvaukset kuorma-autoalan TES:n mukaan.

Tarjoamme:
• työn vakaassa yrityksessä
• selkeät työajat arkivuorossa
• reilun työnantajan, jossa työntekijöitä todella arvostetaan
• tyypillistä kattavammat työterveyspalvelut
• laadukkaat työvaatteet

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
• omaa autoa, jotta pääset helposti toimipisteelle aikaisin aamulla
• CE- ajokorttia ja ammattipätevyydet
• hyvää täysperävaunun hallintataitoa
• kappaletavara ADR - ajolupaa

Arvostamme:
• oma-aloitteisuutta ja luotettavuutta
• asiakaspalveluhenkisyyttä
• kiinnostusta oppia ja kehittyä työssä, jossa on pitkä ja hyvä tulevaisuus

Rehelliselle ja luotettavalle tekijälle on tehtävässä tarjolla loistava työ! Jos tehtävä herätti kiinnostuksesi, nyt olisi sinun vuoro kertoa itsestäsi lisää! Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Kiinnostuitko paikasta? Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507. Soita rohkeasti, jos paikka kiinnostaa! Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. CV on mahdollista lähettää sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen lisäksi Sofialle.

Hakuaika 10.04.202624.04.2026

Haemme asiakkaallemme LVI-asentajaa työskentelemään Orivedelle. Työkohteet sijaitsevat pääasiassa Orivedellä ja lähikunnissa. Työsuhde alkaa arviolta toukokuussa. Työ alkaa henkilöstövuokrauksen kautta, jonka jälkeen tavoitteena on siirtyä suoraan yrityksen palvelukseen.

Työtehtäviin kuuluvat monipuoliset LVI-asennus- ja huoltotyöt sekä saneeraus- ja uudiskohteissa työskentely. Asiakkaina ovat yksityisasiakkaat sekä taloyhtiöt. Tällä hetkellä työt painottuvat erityisesti saneerauskohteisiin, joten kokemus saneerauspuolen töistä katsotaan eduksi. Työaika on 40 h/viikko. Työsuhteessa noudatetaan talotekniikka-alan LVI-toimialan työehtosopimusta.

Odotamme hakijalta:
• putkiasentajan / LVI-asentajan koulutusta
• aiempaa työkokemusta LVI-alan asennustöistä
• kokemusta saneerauskohteista (uudiskohteiden kokemus katsotaan eduksi)
• voimassa olevaa työturvallisuuskorttia ja tulityökorttia
• väh. B-ajokorttia. Työkohteisiin kuljetaan yrityksen autolla. Oma auto helpottaa kulkemista yrityksen toimipisteelle.

Tarjoamme:
• monipuolisia LVI-alan työtehtäviä
• mahdollisuuden vakituiseen työhön
• mukavan ja rennon työporukan
• kilpailukykyisen palkan kokemuksen mukaan
• työvälineet ja yrityksen auton työkohteisiin siirtymiseen

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro kattavasti osaamisestasi sekä työkokemuksestasi. Halutessasi voit laittaa CV:n ja hakemuksen myös s-postilla. Tätä rekrytointia hoitaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Lekkala. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Lisää sähköpostin otsikoksi "LVI-asentaja (Orivesi)".

Kaikki lisätiedot tehtävästä antaa Johanna ma-pe klo 09:00 - 15:00 välisenä aikana, puh. 050 411 2706.

Hakuaika 10.04.202624.04.2026

Maanrakennusalalla toimiva asiakasyrityksemme etsii nyt työhön osallistuvaa työnjohtoharjoittelijaa kesän ajaksi ja työntekijän tilanteesta riippuen mahdollisesti myös pidempään!

Asiakasyrityksemme tarjoaa kuljetus- ja maanrakennuspalveluita Varsinais-Suomen alueella. Maanrakennuspuoli painottuu talojen maanrakennus- ja pohjatöihin. Työnjohtoharjoittelijana pääset oppimaan työnjohdon tehtävistä ja kehittämään itseä infra-alan osaajana. Tehtävään kuuluu muun muassa työnsuunnittelua, dokumentointia, työmaiden työturvallisuuden ja materiaalien seurantaa, alihankintojen ja omien resurssien johtamista. Tärkeää on, että olet valmis työskentelemään myös lapion varressa!

Sinulta toivomme positiivisuutta, innostusta infrarakentamisen alaa kohtaan, avoimuutta ja hyvää paineensietokykyä nopeasti muuttuvissa työmaatilanteissa. Suurena etuna katsotaan myös aikaisempi kokemus maanrakennustöistä.

Työt alkavat toukokuun alussa ja mahdollisesti jo aikaisemmin, mikäli hakija itse pystyy. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, hae paikkaa mahdollisimman pian täyttämällä hakemus ohessa olevan linkin kautta. Kerro itsestäsi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi mahdollisimman tarkasti. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio, p. 050 411 0375. Puhelintiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 10.04.202617.04.2026

Haemme nyt Kiinteistötahkola Tampere Oy:lle vakituista isännöitsijää Hervannan tiimiin!

Kiinteistötahkola on kasvava 48-vuotias perheyritys, joka tarjoaa isännöintipalveluja ja kiinteistökirjanpitoa kaikenkokoisille asunto- ja kiinteistöyhtiöille. Kiinteistötahkola palvelee asiakkaitaan jo kymmenellä paikkakunnalla: pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Kiinteistötahkola -konserni työllistää n. 500 kiinteistöalan ammattilaista ja tarjoaa ammattitaitoista ja paikallista palveluaan jo n. 5000 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiölle.

Isännöitsijä on kiinteistövarainhoitaja, joka vastaa ihmisten suurimman omaisuuden arvon säilyttämisestä ja kasvattamisesta sekä mahdollistaa asiakkaiden arjen sujuvuuden. Isännöitsijänä Kiinteistötahkolalla pääset vastaamaan asiakasyhtiöiden kehittämisestä, toimintakyvystä, hallinnosta sekä taloudesta. Työskentelet asiakasyhtiöiden hallitusten kanssa valmistellen kokouksia ja varmistat tehtyjen päätösten toimeenpanon. Valvot asiakasyhtiöiden taloutta ja kiinteistöjen kunnossapitoa ja huolehdit viranomaisilmoitusten, kokousdokumenttien sekä kilpailutusten tekemisestä. Työnkuvasi on siis monipuolinen ja työssäsi olet läheisesti yhteistyössä asiakasyhtiöidesi hallitusten kanssa.

Työ on vakituinen ja pääset aloittamaan jo lokakuun aikana tai sopimuksen mukaan. Työtunteja tehdään 37,5 h/vko. Työpisteesi sijaitsee Hervannassa erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella ja työajat ovat liukuvat alkaen klo 6-10 välillä. Kiinteistötahkola tarjoaa myös etätyömahdollisuuden alun perehtymisjakson jälkeen.

Kiinteistötahkolalla panostetaan työntekijöiden oppimiseen, viihtyvyyteen ja työn joustavuuteen. Tarjoamme sinulle nykyaikaiset työkalut, mukavan työyhteisön ja hyvän tekemisen meiningin, etätyömahdollisuuden sekä kannustavan palkkauksen. Työhyvinvoinnista huolehdimme tarjoamalla mm. virkistys- ja harrastustoimintaa sekä muita henkilöstöetuja. Lisäksi saat mahdollisuuden kehittyä urallasi vahvaksi alan asiantuntijaksi vauhdikkaasti kasvavassa valtakunnallisessa asiantuntijakonsernissa.

Toivomme sinulta jo hiukan kokemusta asunto-osakeyhtiöiden tai vuokrataloyhtiöiden isännöinnistä tai ymmärrystä taloyhtiöiden hallinnollisista tehtävistä. Taloudellinen ja tekninen osaaminen lasketaan sinulle eduksi. Työssä menestyminen ei kuitenkaan edellytä sinulta alan ammattitutkintoa tai pitkää työkokemusta vastaavista tehtävistä, sillä tarjoamme tuen ja koulutuksen alan erityiskysymyksiin. Ensisijaisesti etsimme ihmisten kanssa viihtyvää, organisointikykyistä ja aktiivisen asiakaspalveluasenteen omaavaa henkilöä. Olisitko se juuri sinä?

Rekrytointiprosessista vastaa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja. Lähetä hakemuksesi ja CV:si sähköpostitse Hennalle (etunimi.sukunimi@click-hp.fi) tai täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta. Kiinteistötahkola Tampere Oy:n pyynnöstä kaikki yhteydenotot työpaikkaa koskien tulee suunnata Hennalle. Haastatteluja tehdään jo hakuaikana, joten tartu tilaisuuteen pian! Jos haluat kysellä tehtävästä, niin ota reippaasti yhteyttä Hennaan arkisin klo 9-16, puh. 050 411 2704 ja sähköposti etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 10.04.202603.05.2026

Etsimme ajoneuvoasentajaa vakituiseen työsuhteeseen Turkuun! Asiakasyrityksemme on jo pitkään toiminut alalla ja he tarjoavat monipuolisesti palveluitaan liittyen ajoneuvojen huolto- ja korjauspalveluihin.

Tehtävässä keskityt tekemään ajoneuvojen huolto- ja korjaustöitä, mutta osallistut aktiivisesti myös muihin avustaviin tehtäviin liittyen heidän palveluvalikoimaan. Työpäiviisi voi sisältyä esim. lisävarusteasennuksia, vikojen etsintää, moottorin korjauksia, vaihteistotöitä, jarrutöitä tai sitten yksinkertaisempia määräaikaishuoltoja kuten öljyjen ja suodattimien vaihdot sekä paljon muuta. Töitä tehdään asiakasyrityksen toimipisteellä ma-pe ja 37,5h/viikko. Halutessasi voit lisätä palkkatoiveesi hakemuksen yhteyteen, mutta viime kädessä työehtosopimus määrittää tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• B-ajokorttia.
• Olet suorittanut ajoneuvoalan perustutkinnon ja sinulla on aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä. Huomioimme kuitenkin haussa myös opintojen loppupuolella olevat hakijat sillä tehtävään saa normaalin perehdytyksen, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Tärkeänä pidämme myös kykyä sitoutua työhön, pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisu- ja asiakaspalvelutaitoja, kädentaitoja, joustavuutta sekä itsenäistä, rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 10.04.202626.04.2026

Etsimme polkupyöräileviä jäätelömyyjiä Turkuun! Työt alkavat mahdollisuuksien mukaan heti toukokuun alusta ja jatkuvat aina sesongin loppuun asti. Asiakasyrityksemme on erikoistunut maahantuontiin ja tukkumyyntiin.

Pääasiallisena tehtävänäsi on toimia jäätelömyyjänä sähköavusteisella polkupyörällä Turun keskustan alueella. Työvuoroista sovitaan aina etukäteen ja töitä tehdään sesongin aikana ma-su välillä. Työpäivät alkavat tyypillisesti aamupäivän aikana ja kelien salliessa töitä voidaan tehdä aina ilta myöhään asti. Keliolosuhteet vaikuttavat suoraan työpäiviin, joten toivomme joustavuutta työaikojen suhteen. Tehtävän palkka on seuraavanlainen:

9 eur/h + lisät + 5% provisio päivittäisestä myynnistä

Mitä toivomme sinulta?
• Hygieniapassi.
• Aikaisempi työkokemus vastaavista työtehtävistä katsotaan eduksi.
• Tärkeintä on kyvykkyys sitoutua tehtävään sesongin ajaksi, joustavuus, asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyys, reippaus, omatoimisuus sekä rehti, positiivinen ja toimeentarttuva työskentelyote.

Työt alkavat aikaisintaan heti toukokuun alussa ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 09.04.202623.04.2026

Etsimme sukitusasentajaa LVI-alalle pitkäaikaiseen työsuhteeseen Varsinais-Suomen alueelle! Asiakasyrityksemme on ovat erikoistuneet tarjoamaan viemäreiden saneeraus- ja tutkintapalveluita valtakunnallisesti. Jos olet kiinnostunut keikkatyöstä ja työpaikkaa vailla, jatkathan lukemista.

Työtä tehdään lähtökohtaisesti Varsinais-Suomessa, mutta tulee myös satunnaisia keikkoja Uudenmaan alueelle. Työnkuva koostuu viemärisaneerauksesta, jota tehdään sukittamalla, mutta työ sisältää myös LVI-kalusteasennuksia. Kohteina on pääosin isommat kiinteistöt, kuten kerrostalot, liikekiinteistöt ja julkiset kiinteistöt, mutta sisältää myös pienempiä yksityisiä kohteita.

Odotamme sinulta aikaisempaa LVI- tai rakennusalan kokemusta, mutta suoraa sukitusasentajan kokemusta ei tarvitse olla, koska työssä on tarjolla kattava perehdytys. Ajokortti on pakollinen, sillä kohteisiin kuljetaan työautolla myös itsenäisesti.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos uskot olevasi hakemamme henkilö, täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Patrik Sarin, puh. 050 411 0345. Tiedustelut arkisin klo 8–16.

Hakuaika 09.04.202618.04.2026

Haemme asiakkaallemme asiakaspalveluhenkistä reskontranhoitajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen!

Asiakasyrityksemme on vakavarainen yritys, joka panostaa hyvään ilmapiiriin, mutkattomuuteen, henkilökohtaiseen kasvuun ja oppimiseen. Työ sisältää monipuolisesti laskutusta, reskontranhoitoa sekä asiakaspalvelua yhdessä itsenäisesti ja tiimin kanssa.

Työtä tehdään asiakkaan toimitiloissa Ylöjärvellä. Työ on kokoaikainen ja työtunteja kertyy 37,5 h/vko. Pääsääntöisesti työaika on arkisin klo 8-16 välillä. Tehtävässä palkka määräytyy hakijan osaamisen ja kokemuksen mukaan, n. 15-18e/h. Työ aloitetaan kevään 2026 aikana sopivan henkilön löydyttyä.

Työtehtävät koostuvat reskontranhoidon ja taloushallinnon työtehtävistä, kuten:
• reskontran hoito
• osto- ja myyntilaskujen hoitaminen
• yhteydenpito taloushallinnon sidosryhmien kanssa
• muut avustavat taloushallinnon ja toimistotyön työtehtävät

Työssä pääpaino on 70% reskontran ja laskutuksen tehtävissä ja loput 30% pääset tekemään asiakaspalvelutyötä. Yhteydenpito asiakkaiden kanssa käydään suurimmaksi osaksi sähköpostilla sekä myös puhelimitse.

Tehtävä tarjoaa sinulle:
• pitkäaikaisen työn ja reilun kuukausipalkan
• säännöllisen ja tarpeen mukaan joustavan arkityön
• rennon, innostavan ja oppimishaluisen työilmapiirin, jossa pääset kasvamaan ja kouluttautumaan yrityksen tuella
• tiimin tuen ja avun
• Työ alkaa vuokratyösuhteena kauttamme, mutta tarkoituksena on, että hyvän yhteistyön jälkeen vakinaistut asiakkaamme omille kirjoille. Meiltä saat käyttöösi laajat työterveyspalvelut, oman yhteyshenkilön tuen työsuhteen aikana ja selkeän väylän vakinaistua asiakkaalle.

Odotamme, että sinulla olisi vahva kiinnostus taloushallinto- ja toimistotyötä kohtaan, oppimiskykyä, halua tarttua uusiinkin työtehtäviin sekä hymyä huulilla. Tehtävässä odotetaan, että valitulla tekijällä olisi jotakin kokemusta vastaavankaltaisista hallinnollisista tehtävistä ja oman auton käyttömahdollisuus on tärkeää.

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin haethan paikkaa rohkeasti. Lisätiedot tehtävää koskien antaa rekrytoinnista vastaava rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez. Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. CV on mahdollista lähettää Sofialle sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen sijaan. Sofian tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 14:00-16:00, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

Hakuaika 09.04.202626.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme työhön osallistuvaa työmaakymppiä vakituiseen työsuhteeseen Turkuun. Asiakkaamme on pitkään rakennusalalla toiminut purkutöihin erikoistunut yritys.

Tehtävässä vastaat purkuprojektien etenemisestä kentällä, osallistuen samalla myös itse käytännön työhön. Työtehtävät sisältävät työn ohjaamista ja valvontaa omien purkutöiden ohella, sekä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Kohteet sijaitsevat Varsinais-Suomen alueella. Toivomme hakijoilta työteliästä asennetta, omatoimisuutta sekä aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista työtehtävistä. Tehtävä edellyttää myös voimassa olevia työturvallisuus- ja tulityökortteja, mitkä voidaan tarvittaessa kouluttaa ennen työsuhteen alkua, sekä B-ajokorttia. Kaikki koneenajotaito katsotaan myös eduksi.

Tarjoamme pitkäaikaisen työsuhteen vakaavaraisessa ja kehittyvässä yrityksessä, jossa pääset aidosti kehittämään omaa ammattitaitoasi, sekä työauton käyttöön työmaille kulkemista varten.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Mikäli uskot olevasi etsimämme henkilö, täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta ja kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden aluejohtaja Janne Lukander, p. 050 411 0344, arkisin klo 8-16.

Hakuaika 09.04.202623.04.2026

Kokenut kivimies–tule näyttämään osaamisesi Uudellamaalla tai Päijät-Hämeessä

Etsimme asiakasyrityksellemme kokeneita kivimiehiä vaativiin kivi- ja viherrakentamisen kohteisiin Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen.

Työllistyt vakavaraiselle ja arvostetulle työnantajalle, joka on yksi Suomen suurimmista kivi- ja viherrakentamisen alan yrityksistä. Kohteet ovat monipuolisia ja teknisesti vaativia–työn jäljen on kestettävä aikaa ja katseita.
Tässä tehtävässä et ole apumies–vaan itsenäinen ammattilainen.

Työtehtäviisi kuuluvat mm.:
- Vaativat piha- ja katualueiden kiviasennukset
- Tarkat pohjatyöt ja korkojen toteutus suunnitelmien mukaisesti
- Muurit, portaat ja reunarakenteet
- Noppa-, nupu-, mukula- ja betonikiviasennukset
- Korjaus- ja viimeistelytyöt

Odotamme sinulta:
- Vahvaa ja monipuolista kokemusta kiviasennuksista
- Kykyä lukea suunnitelmia ja toteuttaa korkomaailma itsenäisesti
- Tarkkaa mittasilmää ja laadukasta työnjälkeä
- Itsenäistä työskentelyotetta ilman jatkuvaa ohjausta
- Voimassa olevia työturvallisuus- ja tieturvakortteja
- Hyvää fyysistä kuntoa
- B-ajokorttia

Selkeä etu:
- Pyöräkuormaajan sujuva hallinta

Mitä saat vastineeksi osaamisestasi:
- Mahdollisuuden vaikuttaa ansioihisi urakkatyöllä–hyvä tekijä tienaa hyvin
- Säännöllisen palkanmaksun kahdesti kuukaudessa
- Pitkäkestoisia projekteja ja ammattimaisen työyhteisön
- Laadukkaat työvälineet ja varusteet
- Turvallisen työympäristön ja selkeät toimintamallit

Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Jos tiedät osaavasi työn ja haluat tehdä sitä kunnolla–hae mukaan nyt.
Älä aikaile, vaan täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti!

Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Jan Kollinilta: 050 411 0390 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini, joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 09.04.202624.04.2026

Haemme nyt myyntiedustajaa asiakasyrityksemme kasvavaan Tampereen seudun tiimiin!

Asiakasyrityksemme Taloturva on omakotitalojen talotekniikkaremontteihin ja erityisesti putkiremontteihin erikoistunut yritys. Taloturvan toiminnan keskiössä ovat korkea asiakastyytyväisyys ja laadukas työnjälki. Lisää tietoa yrityksestä löydät heidän nettisivuiltaan: https://taloturva.fi/

Myyntiedustajana asiakasyrityksessämme työsi muodostuu myynnin tehtävistä kokonaisvaltaisesti. Myynnin tukena toimii Taloturvan asiakashankkijatiimi, joten pääset keskittymään myyntityöhön ja ennalta sovittuihin asiakaskäynteihin ympäri Pirkanmaata. Tehtävässä on jonkin verran myös itse tehtävää uusasiakashankintatyötä. Läpiviet projektit yhdessä asentajien sekä tuotannon kanssa ja työnkuvaasi kuulu tällöin projektinhallinta kokonaisuudessaan. Työ on itsenäistä, joten voit itse vaikuttaa päiviesi kulkuun ja työaikoihin. Työaikaan kuuluu yhteinen palaveri toimistolla kerran viikossa. Käytännössä työpäivät kuluvat asiakastapaamisilla itse määrittelemäsi aikataulun puitteissa. Työ alkaa keväällä 2026 sopimuksen mukaan. Valitulla henkilöllä on mahdollisuus työllistyä vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme tai vaihtoehtoisesti laskuttaa asiakasyritystämme yrittäjänä tai kevytyrittäjänä.

Työ tarjoaa sinulle:
• Itsenäisen työn vuorovaikutuksessa ammattitaitoisen työyhteisön kanssa
• Tarvittavan tuen työllesi
• Valmiiksi sovitut asiakaskäynnit
• Kattavan perehdytyksen tehtävään
• Arvostetun, vakavaraisen yrityksen edut kehitysmahdollisuuksineen
• Kilpailukykyisen palkkamallin
• Mukavan työyhteisön joustavassa organisaatiossa ja työporukan yhteiset virkistäytymistapahtumat

Asiakkaamme tarjoaa tehtävään palkallisen perehdytyksen, jonka aikana saat kattavan koulutuksen sekä tuen myyntityössä onnistumiseen. Ansiotaso ei ole rajattu–Taloturvalla myyjät tienaavat keskimääräistä paremmin. Perehdytysjakson jälkeen siirryt tulospohjaiseen palkkamalliin, jossa oma aktiivisuus ja myyntitulokset vaikuttavat suoraan ansiotasoosi. Palkkamalli palkitsee onnistumisista ja tarjoaa motivoituneelle tekijälle erinomaiset ansaintamahdollisuudet. Kokonaisansiot muodostuvat provisiosta, kuukausi- ja vuosibonuksista sekä mahdollisista rahoitusbonuksista.

Tehtävässä menestymisessä auttaa kokemus B2C-myynnistä, hyvä asenne ja arvostus myyntityötä kohtaan sekä oman auton käyttömahdollisuus. Tehtävässä maksetaan verottajan mukaiset päivärahat ja kilometrikorvaukset.
Työssä asiakaspalvelu tehdään suullisesti ja kirjallisesti suomen kielellä.

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin haethan paikkaa rohkeasti. Lisätiedot tehtävää koskien antaa rekrytoinnista vastaava rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, asiakkaan pyynnöstä kaikki yhteydenotot hakua koskien Sofialle. Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. CV on mahdollista lähettää Sofialle sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen sijaan. Sofian tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

Hakuaika 09.04.202630.04.2026

Etsimme rakennustyöntekijöitä Uudenmaan alueelle tulevia tarpeita varten. Tarjoamme mahdollisuuksia sekä aloitteleville tekijöille että kokeneemmille rakennusalan ammattilaisille.

Jätä avoin hakemus, niin olemme sinuun yhteydessä ja kutsumme haastatteluun, kun asiakkaillamme tulee osaamiseesi sopivaa työtarvetta. Työmahdollisuudet voivat vaihdella kohteiden ja tarpeiden mukaan, ja huomioimme aina osaamisesi ja kokemuksesi mahdollisia työtehtäviä suunniteltaessa.

Arvostamme reipasta työasennetta, luotettavuutta, hyvää fyysistä kuntoa sekä halua tehdä töitä ja kehittyä. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi, ja aiempi kokemus tai koulutus rakennusalalta voi olla hyödyksi.

Työajat ja työsuhteen kesto vaihtelevat kohteiden mukaan. Työkohteet sijaitsevat Uudellamaalla.

Miksi hakea kauttamme: autamme sinua löytämään sopivan työn omaan tilanteeseesi, tarjoamme mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja hyödyt laajasta verkostostamme rakennusalalla.

Kiinnostuitko? Täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi, tilanteestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi.

Hakuaika 09.04.202623.04.2026

Haemme nyt myyntiedustajaa asiakasyrityksemme kasvavaan Lahden seudun tiimiin!

Asiakasyrityksemme Taloturva on omakotitalojen talotekniikkaremontteihin ja erityisesti putkiremontteihin erikoistunut yritys. Taloturvan toiminnan keskiössä ovat korkea asiakastyytyväisyys ja laadukas työnjälki. Lisää tietoa yrityksestä löydät heidän nettisivuiltaan: https://taloturva.fi/

Myyntiedustajana asiakasyrityksessämme työsi muodostuu myynnin tehtävistä kokonaisvaltaisesti. Myynnin tukena toimii Taloturvan asiakashankkijatiimi, joten pääset keskittymään myyntityöhön ja ennalta sovittuihin asiakaskäynteihin ympäri Päijät-Hämettä. Tehtävässä on jonkin verran myös itse tehtävää uusasiakashankintatyötä. Läpiviet projektit yhdessä asentajien sekä tuotannon kanssa ja työnkuvaasi kuulu tällöin projektinhallinta kokonaisuudessaan. Työ on itsenäistä, joten voit itse vaikuttaa päiviesi kulkuun ja työaikoihin. Työaikaan kuuluu yhteinen palaveri toimistolla kerran viikossa. Käytännössä työpäivät kuluvat asiakastapaamisilla itse määrittelemäsi aikataulun puitteissa. Työ alkaa keväällä 2026 sopimuksen mukaan. Valitulla henkilöllä on mahdollisuus työllistyä vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme tai vaihtoehtoisesti laskuttaa asiakasyritystämme yrittäjänä tai kevytyrittäjänä.

Työ tarjoaa sinulle:
• Itsenäisen työn vuorovaikutuksessa ammattitaitoisen työyhteisön kanssa
• Tarvittavan tuen työllesi
• Valmiiksi sovitut asiakaskäynnit
• Kattavan perehdytyksen tehtävään
• Arvostetun, vakavaraisen yrityksen edut kehitysmahdollisuuksineen
• Kilpailukykyisen palkkamallin
• Mukavan työyhteisön joustavassa organisaatiossa ja työporukan yhteiset virkistäytymistapahtumat

Asiakkaamme tarjoaa tehtävään palkallisen perehdytyksen, jonka aikana saat kattavan koulutuksen sekä tuen myyntityössä onnistumiseen. Ansiotaso ei ole rajattu–Taloturvalla myyjät tienaavat keskimääräistä paremmin. Perehdytysjakson jälkeen siirryt tulospohjaiseen palkkamalliin, jossa oma aktiivisuus ja myyntitulokset vaikuttavat suoraan ansiotasoosi. Palkkamalli palkitsee onnistumisista ja tarjoaa motivoituneelle tekijälle erinomaiset ansaintamahdollisuudet. Kokonaisansiot muodostuvat provisiosta, kuukausi- ja vuosibonuksista sekä mahdollisista rahoitusbonuksista.

Tehtävässä menestymisessä auttaa kokemus B2C-myynnistä, hyvä asenne ja arvostus myyntityötä kohtaan sekä oman auton käyttömahdollisuus. Tehtävässä maksetaan verottajan mukaiset päivärahat ja kilometrikorvaukset.
Työssä asiakaspalvelu tehdään suullisesti ja kirjallisesti suomen kielellä.

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin haethan paikkaa rohkeasti. Lisätiedot tehtävää koskien antaa rekrytoinnista vastaava rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, asiakkaan pyynnöstä kaikki yhteydenotot hakua koskien Sofialle. Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. CV on mahdollista lähettää Sofialle sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen sijaan. Sofian tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

Hakuaika 09.04.202626.04.2026

Etsinnässä tekijöitä kattojen ylle!

Jätä talven harmaus taaksesi ja kohdista energiasi pitkän kesäkauden monipuolisiin kattotöihin!
Etsimme asiakasyrityksellemme juuri sinua–erilaisista kattotöistä kokemusta kartuttanutta tekijää–puhdistamaan, suojaamaan, pinnoittamaan sekä maalaamaan asiakkaidemme kattoja ja kiinteistöjä.
Yrityksellä on siis kasvun myötä tarve laajentaa tekijöiden määrää tiimissään!
Huomioimme haussa nekin, jotka eivät ole tehneet katon pesu- ja pinnoitustöitä -tärkeintä on se, että olet työskennellyt katolla!

Työtä tehdään laajalti Tampereen ja lähipaikkakuntien seuduilla, joten matkustusvalmiutta täytyy löytyä!
Matkaan lähdetään pääasiassa yrityksen kalustolla, mutta koska sesongissa työntekijämäärä lähes tuplaantuu, olisi mainiota jos käytössäsi olisi pakettiauto jolla voisit tarpeen tullen kilometrikorvauksia vastaan taittaa työajot. Yrityksen varastotilat löytyvät Pirkkalasta. Työssä noudatetaan kiinteistöhuoltoalan TES:iä.

TYÖ TARJOAA:
-Monipuolisen, fyysisen työnkuvan parhailla näköalapaikoilla kattojen yllä
-Mukavan laajantyöskentelyalueen
-Rennon työporukan, jossa hyvä ja huono huumori on tärkeää
-Perehdytyksen. Vaikka katolla työskentely on sinulle jo sangen tuttua, perehdytys kuuluu toki asiaan
-Arkisen päivätyön, 37,5h/vko -sesongissa on varmasti tarjolla lisätuntejakin!
-Asiallisen ja motivoivan palkkauksen, esim. 17-25e/h, kokemuksen mukaan
-Määräaikaisen työsuhteen vuokratyön kautta, kesto n 5-6kk

MITÄ TOIVOMME SINULTA:
-Kokemusta katolla tehdyistä työtehtävistä
-Tarkkuutta ja huolellisuutta työnjäljessä ja työturvallisuuden noudattamisessa
-Asiakaspalvelutaitoa, tässä työskennellään asiakasrajapinnassa
-Valmiutta yksilö - ja tiimityöskentelyyn
-Valmius sitoutua kokoaikaisesti kauteen aina pitkälle syksyyn saakka
-B-luokan ajokorttia (oman auton käyttö plussaa)
-Joustavaa ja ammattiylpeää työotetta
-Hyvää fyysistä työkuntoa

Työt alkaa hetimmiten, joten äläpä aikaile vaan hae tehtävään NYT!
Haastattelut pidetään jo hakuaikana ja paikat täytetään heti soveltuvien tekijöiden löydyttyä.

Hae tehtävään pikimmiten oheisen linkin kautta! Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti itsestäsi, aikaisemmasta työkokemuksestasi ja työhistoriasta. Jos tehtävään liittyen herää kysyttävää, soita rohkeasti!
Lisätietoa tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden Rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa p. 050 411 2703, arkisin klo 9.00-16.00 välisenä aikana.
Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 09.04.202628.04.2026

Hei kaivinkoneenkuljettaja! Haluaisitko kesäkaudelle monipuolisia työtehtäviä mukavassa porukassa? Tässä olisi oiva tilaisuus siihen!

Etsimme kaivinkoneenkuljettajaa asiakasyrityksemme tehtäviin Tampereen ja ympäristökuntien alueilla sijaitseviin kohteisiin. Asiakkaamme on pitkään toiminut infra-alan yritys, jonka työsuhteissa viihdytään jopa vuosikymmeniä. Työkohteet ovat julkisen puolen työmaita, mm. katuja, puistoja ja toreja. Työkohteet ja tehtävät vaihtelevat, joten pääset tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä. Perämies toimii työparinasi. Työkoneina on pyöräalustaisia kaivinkoneita, joiden kokoluokka vaihtelee 8-20 t välillä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, joten aiempi kokemus vastaavantyyppisestä työskentelystä kaivinkoneen puikoissa on tarpeen.

Työssä aloitetaan huhtikuussa, tai sopimuksen mukaan myöhemminkin mikäli tilanteesi sitä vaatii. Työtä on tiedossa aina talven tuloon asti. Tehtävässä työskentelet kauttamme vuokratyösuhteella. Työ on arkisin tehtävää päivätyötä alkaen aamuisin klo 7. Joskus satunnaisesti voi tulla yksittäinen lauantaivuoro tai yövuoro mikäli kohteessa työskentely sitä vaatii.

Työtunteja on lähtökohtaisesti koko kaudelle 40 h/vko, mutta ajoittain tulee myös lyhyempiä viikkoja. Työsuhde on siksi 0-40 h/vko. Palkka tehtävässä on sovittavissa kuljettajan kokemuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan Viher- ja ympäristörakentamisalan työehtosopimusta.

Tarjoamme mm. perustasoa kattavammat työterveyspalvelut, työvaatetuksen sekä Clickin oman yhteyshenkilön vahvan tuen. Tässä on hieno mahdollisuus päästä työskentelemään rennossa hyvän ilmapiirin yhteisössä.

Kiinnostuitko? Hae tehtävään siis pikimmiten oheisesta linkistä tai lähetä hakemuksesi sähköpostilla. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja arkisin klo 9-16, p. 050 411 2704. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 09.04.202601.05.2026

Haemme vakituista automekaanikkoa Autokorjaamo Pispalan Autot Oy:lle!

Autokorjaamo Pispalan Autot Oy on Tampereen Lielahdessa sijaitseva monimerkkikorjaamo, jossa huolletaan henkilö- ja pakettiautoja ja tehdään huoltojen ja korjausten lisäksi myös autosähkötöitä sekä katsastuksia. Pispalan Autot Oy on perheyritys, jolla on pitkä historia paikallisena ja palvelevana korjaamoalan ammattilaisena.

Haemme nyt Pispalan Autot Oy:n tiimiin vakituista automekaanikkoa. Työ on kokoaikainen 37,5 h/vko ja työajat ovat arkisin klo 8.00-16.00. Illat ja viikonloput ovat siis aina vapaata. Työn aloitusajankohta sovitaan yhdessä tilanteesi mukaan.

Työpaikka Pispalan Autot Oy:llä tarjoaa sinulle:
• vakaan ja pitkään toimineen työnantajan
• viihtyisät tilat ja hyvät työvälineet, joiden valintaan saat myös itse vaikuttaa
• ammattitaitoiset ja mukavat työkaverit
• rennon ja mutkattoman työilmapiirin ja apua aina tarvittaessa
• oppimista ja ammattitaidon ylläpitoa myös koulutusten muodossa

Toivomme, että sinulla olisi vähintään pari vuotta työkokemusta alalta sekä täsmällisyyttä ja rehti ja vastuullinen asenne. Alan koulutusta et välttämättä tarvitse, mikäli olet päässyt keräämään jo useamman vuoden automekaanikon työkokemusta työelämän puolelta.

Työsuhde alkaa määräaikaisena vuokratyösuhteena, josta vakinaistutaan yritykseen. Tehtävässä noudatetaan autoalan korjaamotoiminnan TES:ä. Palkka sovitaan yhdessä osaamistasosi ja kokemuksesi mukaan.

Olisiko tässä se mukava työpaikka jota etsit? Täytä hakemus oheisen linkin kautta tai lähettämällä CV:si ja hakemuksesi sähköpostitse Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosojalle. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Laitathan sähköpostiin otsikoksi: Automekaanikko, Pispalan Autot Oy. Jos sinulle herää kysymyksiä tehtävään liittyen niin ota rohkeasti yhteyttä rekrytointikonsultti Henna Kaivosojaan arkisin klo 9-16, puh. 050 411 2704.

Hakuaika 09.04.202601.05.2026

Haemme automekaanikkoa Valkeakoskella toimivaan monimerkkikorjaamoon.

Tässä työssä pääset tekemään vianhakua, huoltoja ja korjauksia henkilö- ja pakettiautoihin sekä toisinaan myös hybridiautoihin. Työ on vakituinen ja kokoaikainen, ja tukenasi on tiivis työporukka. Yrityksessä on käytössä hyvät, uudet työvälineet sekä Bosch-vikadiagnostiikkalaitteet. Työajat ovat arkisin klo 8-16. Palkka sovitaan yhdessä osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Työt pääset aloittamaan vaikka heti tai sopimuksen mukaan.

Tämä työ tarjoaa sinulle:
• vakituisen työn monipuolisen monimerkkihuollon parissa
• ammattitaitoiset työkaverit
• laajat kouluttautumismahdollisuudet
• vapaa-ajan terveysvakuutuksen
• rennon ilmapiirin, apua aina tarvittaessa ja mahdollisuuden laittaa omaa autoa yrityksen tiloissa

Tässä työssä menestymiseen tarvitset alan koulutuksen sekä aiempaa työkokemusta alalta. Diagnostiikkaosaaminen ja autosähkötöiden tuntemus ovat sinulle eduksi.

Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja jutellaan lisää! Täytä hakemus oheisen linkin kautta tai lähettämällä CV:si ja hakemuksesi sähköpostitse Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosojalle. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Laitathan sähköpostiin otsikoksi "Automekaanikko, Valkeakoski". Jos sinulle herää kysymyksiä tehtävään liittyen niin ota rohkeasti yhteyttä rekrytointikonsultti Henna Kaivosojaan arkisin klo 9-16, puh. 050 411 2704.

Hakuaika 09.04.202628.04.2026

Haluatko päästä käyttämään osaamistasi aitojen raaka-aineiden parissa? Sujuuko sinulta lounaskokin tehtävien lisäksi myös a la carte, hampurilaiset tai leipominen? Siinä tapauksessa saatamme etsiä juuri sinua!

Haemme pitkään ravintola-alalla toimineelle asiakkaallemme kahta kokkia vakituiseen työsuhteeseen Ikaalisiin. Työ on kokoaikainen ja aloittamaan pääset vaikka heti tai sopimuksen mukaan.

Asiakasyrityksemme tarjoaa lounasta, a la cartea ja myös leivonnaisia ja jälkiruokia. Työtehtäviin kuuluukin siis lounasruokien, salaattien, a la carte-annosten ja jälkiruokien valmistusta, leivontaa ja raaka-aineiden käsittelyä alusta asti. Luvassa on siis monipuolinen työnkuva aidon, laadukkaan ruuan äärellä kauniissa miljöössä!

Tässä tehtävässä työskentelet aamu- tai iltavuoroissa klo 6-20 välillä ja työtunteja kertyy 90-112,5 h / 3 viikkoa. Myös viikonloppuisin ja pyhäpäivinä on usein työvuoroja. Tehtävässä aloitetaan vuokratyösuhteessa kauttamme ja tavoitteena on vakinaistua asiakasyrityksemme työntekijäksi. Palkkauksessa noudatamme MaRan TESiä ja osaavalle henkilölle tarjoamme mahdollisuuden myös TESiä korkeampaan palkkatasoon. Osaamisesi huomioidaan aina palkkatasossa ja palkkakehityksessä.

Tässä tehtävässä menestymiseen tarvitset vähintään muutaman vuoden työkokemusta esim. lounaskokin tehtävistä tai vaikkapa suurtalouskeittiöstä. Koulutustaustasi voi olla monenlainen: tärkeintä on, että keittiössä toimiminen ja monipuolisten ruokalajien valmistus on sinulle tuttua. Lisäksi toivomme, että sinulla olisi toimelias, positiivinen ja huumorintajuinen ote työssäsi.

Jos kiinnostuit, niin haluamme ehdottomasti kuulla sinusta lisää! Lähetä hakemuksesi ohessa olevasta linkistä tai sähköpostitse. Rekrytointiprosessia hoitaa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja. Jos sinulle herää kysymyksiä tehtävään liittyen niin ota rohkeasti yhteyttä Hennaan arkisin klo 9-16 välillä, puh. 050 411 2704. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 09.04.202630.04.2026

Haemme asiakkaallemme kahta putkiasennustaitoista maanrakennustyöntekijää koko kauden mittaiseen työsuhteeseen Tampereen alueelle. Asiakkaamme on tunnettu infra-alan yritys, joka tunnetaan vastuullisena toimijana ja reiluna työnantajana. Työkohteet ovat mm. katuremontteja, yhdyskuntatekniikkaa, puistoja ja talonpohjia. Pääset siis tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä.

Työt aloitetaan huhtikuussa ja ne jatkuvat aina talven tuloon asti. Töitä tehdään arkisin päivävuorossa 40 h/vko. Käytössä on tuntipankki. Työpäivät venyvät toisinaan pitkiksi, joten olethan valmis myös pidempiin työpäiviin kohteen niin vaatiessa. Palkka on reilu ja osaamisen huomioiva: tarkka palkkataso sovitaan aina yhdessä kokemuksesi mukaan.

Työtehtävät ovat:
• kaivinkoneen perämiehen työt, pohjien teko ja lapiotyöt
• vesijohtojen ja viemäreiden asennukset sekä putkihitsaus
• tärylätkän ja laserin käyttö
• työpiirustusten lukeminen

Toivomme sinulta:
• useamman vuoden kokemusta maanrakennusalan lapiotöistä
• vesijohtojen ja viemäreiden asennuskokemusta
• taso- ja putkilaserin käyttötaitoa ja kuvienlukutaitoa
• oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen vaihtuvien työmaiden vuoksi

Tarjoamme sinulle:
• pitkäaikaisen työn koko kaudeksi
• tuntipankin sekä matkakorvaukset ja lisät TESin mukaan
• kattavan työterveyshuollon ja henkilöstön tuen koko työsuhteen ajan
• osaamisesi reilusti huomioivan palkan ja hyvät työvarusteet

Kiinnostuitko? Hae tehtävään siis pikimmiten oheisesta linkistä tai lähetä hakemuksesi sähköpostilla. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja arkisin klo 9-16, p. 050 411 2704. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 09.04.202630.04.2026

Hei sinä infra-alan osaaja tai tuleva ammattilainen!

Haemme nyt maanrakennustyöntekijää / perämiestä asiakasyrityksemme työmaille Tampereen ja ympäristökuntien alueelle. Asiakkaamme on pitkään toiminut infra-alan yritys, jonka työsuhteissa viihdytään jopa vuosikymmeniä. Työkohteet ovat julkisen puolen työmaita, mm. katuja, puistoja ja toreja. Työkohteet vaihtelevat, joten pääset tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä ja porukassa.

Työssä aloitetaan huhtikuun aikana ja töitä on tiedossa aina talven tuloon asti. Työtehtävät ovat kaivinkoneen työn auttamista, käsinkaivuu- ja täyttötöitä sekä tasolaserin käyttöä.

Töitä tehdään pääasiassa arkisin päivävuorossa klo 7-15.30. Työpäivät venyvät toisinaan pidemmiksikin, joten olethan valmis myös pidempiin työpäiviin kohteen niin vaatiessa. Työtunteja on lähtökohtaisesti koko kaudelle 40 h/vko, mutta ajoittain tulee myös lyhyempiä viikkoja. Työsuhde on siksi 0-40 h/vko. Palkka tehtävässä on sovittavissa kokemuksesi mukaan.

Toivomme sinulta:
• kokemusta maanrakennusalan lapiotöistä esim. 1-2 kesän ajalta. Enempi on toki sinulle eduksi
• tasolaserin käyttötaitoa
• oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen vaihtuvien työmaiden vuoksi
• reipasta ja vastuuntuntoista asennetta

Tarjoamme sinulle:
• pitkäaikaisen työn kauden yli
• kattavan työterveyshuollon ja henkilöstön tuen koko työsuhteen ajan
• osaamisesi huomioivan palkan ja tarvittavat työvarusteet

Kiinnostuitko? Hae tehtävään siis pikimmiten oheisesta linkistä tai lähetä hakemuksesi sähköpostilla. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja arkisin klo 9-16, p. 050 411 2704. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 09.04.202623.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme maanrakennustyöntekijää / kaivinkoneenkuljettajan työparia Uudellemaalle. Yritys on maanrakennusalalla yli 50 vuotta toiminut perinteinen kotimainen tekijä.

Tässä työtehtävässä toimit kaivinkoneenkuljettajan työparina (ns. perämies) ja vastaat monipuolisista maanrakennustöistä työmailla Uudenmaan alueella. Työtehtäviin kuuluu kaivinkoneenkuljettajan ohjaaminen ja avustaminen lapiolla kaivuussa, kaivuusyvyyksien mittaaminen tasolaserilla, kaapelien ja putkien sijainnin tarkastaminen piirustuksista sekä uusien asentaminen. Tehtävässä työskennellään kunnallistekniikan projektien parissa, joten edellytämme hakijoilta aikaisempaa kokemusta alalta. Erityisesti kokemus putkien asentamisesta on suuri etu hakijalle.

Työsuhde alkaa huhtikuun aikana ja projektit kestävät arviolta ainakin puolen vuoden ajan. Palkkaus määräytyy aikaisemman kokemuksen perusteella.

Työsuhde solmitaan Click Henkilöstöpalveluiden kanssa ja tarjoamme työntekijälle:

-kattavat työterveyspalvelut ensimmäisestä työpäivästä alkaen
-tehtävään soveltuvan työvaatetuksen
-palkanmaksun kahden viikon välein, oikein ja ajallaan
-oman yhteyshenkilön, joka tukee koko työsuhteen ajan

Kiinnostuitko? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden Jan Kollin arkisin klo 9-16, puh, 050 4110 390. Sähköpostimme ovat mallia etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Oletko puutarha-alan kokemusta omaava henkilö, joka kaipaisi uutta työpaikkaa kauden alkaessa? Tai koetko olevasi palkkakuopassa ja etsit parempaa korvausta työstäsi? Jos vastasit kyllä, jatka ilmoituksen lukemista!

Haemme nyt pitkään alalla toimineelle asiakasyrityksellemme reippaita PUUTARHUREITA monipuolisiin puutarhatöihin kaudelle 2026! Toivoisimme toki, että löytäisimme henkilön joka pystyisi jatkamaan seuraavinakin kausina. Työskentely tapahtuu ensimmäisen kauden ajan Click Henkilöstöpalveluiden kautta.

Työnkuva pitää sisällään mm. puiden, pensaiden, perennojen ja kesäkukkien hoitoa sekä kitkentää ja muita kasvien hoitoon liittyviä tehtäviä. Työpäivien sisältö muovautuu sesongin ja taloyhtiöiden kulloisenkin palvelutarpeen mukaan. Asiakkaat ovat pääasiassa taloyhtiöitä ja yrityksiä, mutta joitakin yksittäisiä yksityispihoja. Työssäsi saat olla päivittäin ulkona, kivojen työkavereiden kanssa ja pääset näkemään käsiesi jäljet konkreettisesti. Työskentely tapahtuu työparin kanssa ja käyttöön saa yrityksen auton. Työkohteet sijaistevat Turun alueella ja työskentely tapahtuu arkipäivisin klo 7-15:30 välillä ja työaika 40h/viikko. Normaali lomien lisäksi sinulle kertyy siis myös pekkaset.

Mikäli olet toimeen tarttuva, fyysistä ulkoilmatyötä pelkäämätön tiimipelaaja, olet juuri etsimämme tyyppi! Katsomme eduksesi aikaisemman kokemuksen ja/tai koulutuksen puutarha-alan töistä ja ajokortin. Omaa autoa tehtävässä ei tarvitse. Arvostamme työntekijässä eniten kiinnostusta alaa kohtaan ja ahkeraa työskentelyotetta! Myös aikaisempi kokemus pakettiauton ja peräkärryn ajosta katsotaan eduksesi.

Asiakkaamme tarjoaa sinulle
• yrityksen auton käyttöösi
• takuuvarmat työtunnit
• mukavat työkaverit ja työparin kenen kanssa tehdä töitä

Tarjoamme sinulle Clickistä
• turvallisen työpaikan työllistyä; toimimme kaikkien lakien ja säädösten mukaan sekä työehtosopimuksen määräysten mukaisesti
• lakisääteistä huomattavasti kattavamman työterveyshuollon heti ensimmäisestä päivästä lähtien

Kiinnostuitko tehtävästä? Työt alkavat heti. Työssä on mahdollisuus jatkaa myös seuraavassa sesongissa. Täytä hakemus pikaisesti alla olevasta linkistä ja kerro siinä kattavasti elämäntilanteestasi, itsestäsi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio, p. 050 411 0375, arkisin klo 9-16.

Hakuaika 08.04.202624.05.2026

Oletko koneistuksen ammattilainen tai urasi alkuvaiheessa oleva tekijä, joka etsii uusia mahdollisuuksia? Olemme rekrytointialan perheyritysyritys, ja etsimme jatkuvasti osaavia koneistajia asiakasyrityksillemme eri puolille Pirkanmaata. Tämä avoin haku toimii väylänä monipuolisiin työmahdollisuuksiin eri toimialojen konepajoissa. Meiltä työllistyvät työntekijät pitkäaikaisiin työsuhteisiin asiakkaillemme.

Työnkuva:
Tarjoamamme tehtävät painottuvat CNC-koneistukseen numeerisesti ohjatuilla koneilla. Työ voi sisältää koneen käyttöä, asetuksia, ohjelmointia sekä työkaluhuoltoa. Työstettävät kappaleet vaihtelevat piensarjoista suurempiin kokonaisuuksiin, mukaan lukien myös yli 100 kg kappaleet.

Mitä odotamme sinulta:

Perustaidot konepajatyöstä
Teknisten piirustusten lukutaito
Manuaalimittausvälineiden käyttö
Kiinnostus koneistusalaa kohtaan ja halu kehittyä
Ymmärrys numeerisesti ohjatuista koneista

Eduksi katsotaan:

CAM-osaaminen (esim. GibbsCAM tai muu vastaava ohjelmisto)
Kokemus ohjelmoinnista koneen ohessa
Kokemus piensarjatuotannosta ja/tai suurten kappaleiden koneistuksesta

Tarjoamme:

Mahdollisuuksia eri tasoisille osaajille–urasi vaiheesta riippumatta
Palkkauksen teknologiateollisuuden TES mukaan
Nykyaikaiset työympäristöt ja laadukkaat konekannat
Mahdollisuuden työllistyä pitkäaikaiseen työsuhteeseen

Työ voi sisältää vuorotyötä kohteesta riippuen. Tiimeihin ovat tervetulleita myös englanninkieliset osaajat.

Kiinnostuitko?
Lähetä meille avoin hakemuksesi ja kerro osaamisestasi, kokemuksestasi sekä nykyisestä työtilanteestasi–autamme sinua löytämään sopivan seuraavan askeleen urallasi! Täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta!

Lisätietoja antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

----------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme tuotantoapulaista/varastotyöntekijää Järvenpään toimipisteelle elokuun loppuun saakka. Työsuhde on aluksi osa-aikainen (7,5–37,5 h/vko), mutta kevään edetessä ja kesän aikana työtunteja on tarjolla mahdollisesti kokoaikaisesti. Työpäivät ja tuntimäärät vaihtelevat yrityksen tilanteen mukaan: hiljaisempina viikkoina töitä on tarjolla noin 1–3 päivänä viikossa, kun taas kiireisimpinä ajanjaksoina työtä on tarjolla kokoaikaisesti.

Yritys on palaviin nesteisiin erikoistunut rahtipakkausyritys. Järvenpäässä sijaitsevassa laitoksessa sekoitetaan, varastoidaan ja pakataan öljyjä, voiteluaineita, autokemikaaleja sekä erilaisia petrokemian tuotteita.

Haetun tehtävän työnkuvaan kuuluvat varastotyötehtävät (kokemuksen mukaan), avustavat pakkauslinjanhoitajan työtehtävät sekä yleiset laitoksen siivoustyöt. Hakijalta odotamme reipasta asennetta ja valmiutta työskennellä kemikaalien parissa. Aikaisempi työkokemus tuotantotyöympäristöstä, varastotyötehtävistä ja/tai erilaisista trukeista (vastapainotrukki) luetaan eduksi.


Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Matias Venemiehelle. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Yhteydenotot ja lisätiedot tehtävästä arkisin klo 09:00–12:00 Matias Venemies - Click Henkilöstöpalvelut Oy, puh. 050 411 0416

Hakuaika 08.04.202626.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme viemärihuollon teknikkoa pitkäaikaiseen työsuhteeseen Turun alueelle!

Työssäsi vastaat viemärien ja putkistojen kuvauksesta ja dokumentoinnista, sekä puhdistuksesta ja huoltotöistä. Palvelet monipuolisesti kotitalouksia, taloyhtiöitä, yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita. Työ edellyttää C-ajokorttia ja kuljettajan ammattipätevyyttä, sillä tehtävässä ajetaan imu- ja pesuautoilla. Tarvittaessa kuljettajan ammattipätevyys voidaan kouluttaa myös asiakasyrityksen kautta. Työtä tehdään pääasiassa arkisin klo 7-15:30 välillä, mutta toivomme tekijältä mahdollisuutta joustaa tarvittaessa työajoissa.

Aikaisempi kokemus kiinteistöjen talotekniikkaan liittyvistä työtehtävistä on eduksi, mutta työhön koulutetaan asteittain, joten emme edellytä aikaisempaa kokemusta täysin vastaavista tehtävistä. Tehtävän palkkaus määrittyy työntekijän aikaisemman kokemuksen mukaan ja aloituspalkan haarukka on noin 15-17 eur/h. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian ja työntekijä rekrytoidaan suoraan asiakasyrityksen omille kirjoille!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalvelujen seniorikonsultti Lotta Alhonen arkisin klo 9-16, puh, 0504110348.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Klaukkalaan osaavaa hitsaajaa/asentajaa tai monitoimimiestä/naista.

Tässä työtehtävässä pääset osallistumaan erilaisten metallituotteiden valmistukseen ja asennukseen. Maakaapelointi & kaapeliurakointi kuuluu myös yrityksen palveluvalikoimaan. Kaapelin vedot ja erikoislaitevalmistus ovat olennainen osa työtehtäviäsi.

Emme odota valmista pakettia vaan arvostamme halua oppia uutta ja paiskia hommia.

Toivomme hakijalta hitsauskokemusta (mig ja tig), sujuvaa suomen kielen taitoa sekä toimeen tarttuvaa työskentelyotetta. Aikaisempi kokemus vastaavantyyppisestä työstä katsotaan eduksi. Yrityksen työkeikat voivat väillä venyä pikkutunneille asti, jonka vuoksi tämä työ ei sovi jokaiselle.

Tarjoamme osaamista vastaavan palkan (noin 12-17 eur/h) sekä mielenkiintoisen ja monipuolisen työn.

Click Henkilöstöpalvelut toimii työsuhteen alussa työnantajanasi, mutta määräajan jälkeen on tarkoituksena siirtyä vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikkaa voit hakea lähettämällä hakemuksen oheisen linkin kautta tai voit myös laittaa hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Click Henkilöstöpalveluiden Jan Kollinille. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Kaikki lisätiedot antaa Click Henkilöstöpalveluiden Jan Kollin puh. 050 4110 390 arkisin klo 9-16.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Etsimme pitkäaikaiselle asiakasyrityksellemme monipuolista osaajaa viherrakennustehtäviin alkavalle kaudelle!

Ensimmäinen työmaa sijaitsee Järvenpään keskustan alueella, jossa työt alkavat toukokuun alkupuolella. Uusien työmaiden sijainnit tarkentuvat kauden edetessä, joten valittavalta henkilöltä odotamme valmiutta liikkua työkohteisiin Uudenmaan alueella. Työtä on tarjolla vähintään syyskuun lopulle asti, arkisin klo 7-15.30 (40 h/vko).

Tehtävässä menestyy ahkera ja toimeen tarttuva henkilö, jolla on jo aikaisempaa työkokemusta viherrakentajan työtehtävistä, mielellään myös kivitöistä. Hyvä fyysinen kunto ja säänkestävyys ovat tehtävissä tarpeellisia ominaisuuksia, kuten myös sujuva suomen kielen taito.

Tarjoamme mukavan ja ammattitaitoisen tiimin tuen, laadukkaat työvälineet sekä osaamistasi vastaavan, vähintään Viher- ja ympäristörakentamisalan TES:n mukaisen palkan. Lisäksi tukenasi on yksityinen, lakisääteistä laajempi työterveyshuolto ja oma yhteyshenkilö koko työsuhteen ajan. Bonuksena sellaista toivovalle taattu rusketus, ja fyysinen treenikin tulee suoritettua palkallisella työajalla!

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta ripeästi, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti aiemmasta työkokemuksestasi ja soveltuvuudestasi tehtävään.

Lisätietoja saat Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Tiina Rantalalta arkisin klo 9-15 puhelimitse numerosta 050 411 0371.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Etsimme nyt InfraOne Oy:lle innostunutta ja kehittymishaluista URAKKALASKIJAA vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen Vantaan toimipisteelle. Kyseessä on rekrytointitoimeksianto, joten työllistyt suoraan InfraOne Oy:n palvelukseen.

InfraOne Oy on vuonna 2017 perustettu infra-alan yritys, jonka toiminta keskittyy maarakentamisen ja rakennuspaikan valmistelutöihin. InfraOne toteuttaa eri kokoisia infrarakentamisen hankkeita Uudenmaan alueella. Löydät lisää meistä kotisivuiltamme https://infraone.fi/

Tehtävänkuva:
Urakkalaskijana vastaat yhdessä tiimisi kanssa hankkeiden määrä- ja kustannuslaskennasta. Projektit vaihtelevat pienemmistä kokonaisuuksista laajempiin urakoihin. Roolissa pääset hyödyntämään analyyttistä ajatteluasi, numero-osaamistasi ja järjestelmällistä työotettasi sekä tekemään tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien välillä.

Tehtävään soveltuva tausta voi olla esimerkiksi henkilöllä, jolla on aikaisempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä infra- tai rakennusalalta. Otamme huomioon myös valmistumaisillaan olevat insinööriopiskelijat sekä infra-alalla jo osaamista esim. muissa työtehtävissä kartoittaneet henkilöt. Oikeanlainen työasenne ja kiinnostus alaa sekä työtehtäviä kohtaan on päätöksen teossa ratkaisevassa asemassa.

Odotamme sinulta:
• Kiinnostusta urakkalaskentaan ja kustannushallintaan
• Hyvää numeroiden hallintaa ja tarkkuutta
• Kokemusta laskentaohjelmista (eduksi)
• Myynnillistä ja ennakkoluulotonta asennetta
• Oma-aloitteisuutta ja halua oppia
Et tarvitse pitkää kokemusta–oikea asenne ja motivaatio ratkaisevat.

InfraOne Oy tarjoaa:
• Vakituisen työpaikan vakaassa yrityksessä
• Monipuoliset ja vastuulliset projektit
• Ammattitaitoisen ja matalahierarkkisen tiimin tuen
• Mahdollisuuden kasvaa urakkalaskennan ammattilaiseksi

Kiinnostuitko tehtävästä?
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten haethan mahdollisimman pian oheisen hakulinkin kautta. Kerro hakemuksessasi osaamisestasi, työkokemuksestasi sekä palkkatoiveesi. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Vaihtoehtoisesti voit lähettää hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Arttu Anttila:lle (etunimi.sukunimi@click-hp.fi).

Kaikki lisätiedot Click Henkilöstöpalveluiden Arttu Anttilalta p. 050 411 0471. Yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 9-15.

Hakuaika 08.04.202621.04.2026

Haluatko työn, jossa pääset tekemään käsillä, olemaan tekemisissä asiakkaiden kanssa ja kehittymään kohti myynnin roolia? Tässä tehtävässä yksikään päivä ei ole täysin samanlainen.

Etsimme reipasta ja motivoitunutta työntekijää monipuolisiin pakkaamon ja asiakaspalvelun tehtäviin Tampereelle. Tarjolla on vaihteleva rooli, jossa pääset työskentelemään sekä käytännönläheisissä että asiakasrajapinnan tehtävissä. Työ on ajoittain vauhdikasta, joten toivomme sinulta oma-aloitteisuutta, paineensietokykyä ja positiivista asennetta tekemiseen. Roolia on tarkoitus kehittää jatkossa erityisesti ruotsinkielisen asiakaspalvelun ja myynnin suuntaan, joten kiinnostus näihin tehtäviin on eduksi.

Mitä työ sisältää?
• Pakkaamon työtehtäviä
• Asiakaspalvelua (puhelin ja sähköposti)
• Mahdollisuuden kehittyä asiakaspalvelun ja myynnin tehtävissä

Toivomme sinulta:
• Reipasta ja aikaansaavaa työotetta
• Halua oppia uutta ja kehittyä työssä
• Joustavuutta työtehtävien välillä
• Asiakaspalveluhenkisyyttä

Kielitaito:
• Suomi
• Ruotsi
• Englanti

Tarjoamme sinulle:
• Mahdollisuuden vakituiseen työsuhteeseen
• Aluksi määräaikaisen työsuhteen henkilöstövuokrauksen kautta (4 kk)
• Aloituspalkka 13 €/h
• Työajan 37,5 h/vko
• Monipuolisen ja kehittyvän roolin

Kiinnostuitko tehtävästä? Hienoa! Seuraavaksi olisi mukava kuulla sinusta lisää. Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Halutessasi voit laittaa hakemuksen ja CV:n myös s-postilla. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Potentiaalisia hakijoita haastatellaan jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Lekkala, puh. 050 411 2706 (ark 9.00-15.00).

Hakuaika 08.04.202603.05.2026

Etsimme työntekijöitä Salon seudulla tehtäviin rakennusprojekteihin! Työskentely on projekti sidonnaista, mutta viihtymällä ja menestymällä tehtävässä sinulla on mahdollisuus työllistyä pitkäaikaisempaan työsuhteeseen. Asiakasyrityksemme ovat erikoistuneet tarjoamaan palveluitaan monipuolisesti rakennustöihin liittyviin projekteihin.

Pääasiallisena tehtävänäsi on toimia monipuolisesti erilaisissa rakennustehtävissä mm. väliseinät, kalustaminen, yksinkertaisemmat kattoon- ja lattiaan liittyvät asennukset sekä osallistut aktiivisesti muihinkin työkohteen avustaviin tehtäviin. Töitä tehdään normaalisti ma-pe 40h/viikko. Työehtosopimus määrittää tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• Eduksi katsotaan aikaisempi koulutus ja/tai työkokemus vastaavista tehtävistä. Asiakasyrityksemme antaa sinulle työkohde kohtaiset perehdytykset, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi, mutta ei ole edellytyksenä työlle.
• Arvostamme myös kyvykkyyttä sitoutua tehtävään, kädentaitoja, tarkkaavaisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, joustavuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Viihdytkö vastuullisessa ja itsenäisessä työssä eläinten parissa?

Etsimme luotettavaa SIKALATYÖNTEKIJÄÄ asiakasyrityksellemme Sastamalaan.

Työtehtäviisi kuuluu mm. sikojen ruokinta ja syönnin seuranta, eläinten hyvinvoinnin tarkkailu, karsinoiden kolaus, ruokintakourujen siivous, virikkeiden jakaminen, sekä erilaiset sikalan korjaustehtävät. Kesäkaudella vastaat sikalan perusteellisesta pesemisestä. Kurottajan tai muiden maatilan koneiden käyttöosaaminen on plussaa, mutta ei pakollinen vaatimus. Ajokortti olisi hyvä olla hakijalla käytössä, sillä työn puitteissa saa pakettiauton käyttöön.

Paikka on kokoaikainen, päivittäisen työajan hieman vaihdellessa. Työtä tehdään pääasiassa arkisin viimeistään klo 6.00 alkaen. Välillä saattaa tulla viikonlopputöitä, tällöin vapaata saa arkena. Työn puitteissa on myös mahdollisuus saada edullinen asunto.

Homma on fyysistä ja usein myös likaista. Arvostamme reipasta ja toimeen tarttuvaa asennetta ja huolellisuutta. Arvostamme kokemusta alalta, mutta tarvittaessa töihin opetetaan ja perehdytetään kädestä pitäen. Eläinten lukutaito on plussaa ja sitä myös vaaditaan sikalatöistä suoriutumiseen. Suomen kielen taito on työssä suoriutumisen edellytys. Tavoite olisi löytää timanttinen tekijä, jolle voi antaa luottamuksella sikalan vetovastuun.

Työtä on tarjolla toistaiseksi, ja töiden alkamisajankohta tarkentuu rekrytointiprosessin edetessä. Käytössä on maaseutuelinkeinojen työehtosopimus ja palkkaus kokemuksen mukaan.

Tarjoamme:
• Palkkauksen osaamisesi mukaan
• Mielenkiintoisen työn eläinten parissa
• Vakituisen työsuhteen
• Asianmukaiset työvarusteet
• Kattavan työterveyshuollon

Kiinnostuitko tehtävästä? Älä aikaile, vaan täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme VIHERTYÖNTEKIJÄÄ/ULKOALUEIDENHOITAJIA kesäksi Turun alueelle! Työt alkavat toukokuun aikana ja kesävät elokuun loppuun asti. Aloitus- ja lopetusajankohdista voidaan kuitenkin neuvotella hakijan tilanteen mukaan.

Työtehtävässä tulet työskentelemään ulkoalueidenhoitotiimissä, jossa pidetään huolta kaupungin viheralueiden siisteydestä. Työpäivät pitävät sisällään mm. pensaiden siistimistä ja rikkaruohojen kitkentää. Työskentely tapahtuu ma-pe klo 7-15:30, 40h/viikko ja työpäivät starttaavat Runosmäen suunnilta Turusta.

Mikäli olet toimeen tarttuva, fyysistä ulkoilmatyötä pelkäämätön tiimipelaaja, olet juuri etsimämme tyyppi! Eduksi tässä tehtävässä katsotaan aikaisempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä, mutta eniten arvostamme luotettavuutta ja toimeentarttuvaa työskentelyotetta! Lisäksi sinulta tulisi löytyä B-ajokortti, vaikka omaa autoa tehtävässä ei tarvitse.

Asiakkaamme tarjoaa sinulle:

• Minimissään 13,21 €/h tuntipalkan + työajanlyhennyskorvauksen (aikaisempi kokemus vaikuttaa palkkaan)
• takuuvarmat työtunnit koko kesäksi
• mukavat työkaverit ja työporukan kenen kanssa tehdä töitä

Tarjoamme sinulle Clickistä:

• turvallisen työpaikan työllistyä; toimimme kaikkien lakien ja säädösten mukaan sekä työehtosopimuksen määräysten mukaisesti
• lakisääteistä huomattavasti kattavamman työterveyshuollon heti ensimmäisestä päivästä lähtien
• uudet ja asianmukaiset työvarusteet

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus ohessa olevan linkin kautta mahdollisimman pian, sillä paikat täytetään välittömästi ja haastattelut aloitetaan heti. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja -tehtävistäsi. Voit olla myös suoraan puhelimitse yhteydessä Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnioon 050 411 0375 arkisin klo 9-16 välillä.

Hakuaika 08.04.202603.05.2026

Etsimmme kaivinkoneenkuljettajia 2026 sesonkiin/vakituiseen työsuhteeseen Turkuun! Sesongin ulkopuolella keskitytään enemmissä määrin talvikunnossapitoon liittyviin tehtäviin. Asiakkaamme on pitkään alalla toiminut ja erikoistunut tarjoamaan palveluitaan aina maanrakentamisesta erilaisiin kuljetustehtäviin asti. Heidän pääasialliseen toiminta-alueeseen kuuluu Turun talousalue.

Kaivinkoneenkuljettajana pääset osallistumaan monipuolisesti erilaisiin projekteihin liittyen esim. kunnallistekniikkaan, talonpohjiin, kaapelointeihin, uudis- ja korjausrakentamiseen, salaojituksiin, katu- ja viheralueisiin sekä moneen muuhun.. Koneita on aina pienemmistä suurempiin asti ja nämä vaihtelevat pyörä- ja tela-alustaisten välillä riippuen käynnissä olevasta projektista. Töitä tehdään normaalisti ma-pe ja 40h/viikko. Kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit lisätä toiveesi hakemuksen yhteyteen ja tarvittaessa työehtosopimus määrittää tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempaa tehtävään soveltuvaa työkokemusta vastaavista työtehtävistä ja eduksi katsomme aikaisemman alaan liittyvän koulutuksen.
• Oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen toimipisteen sijainnin vuoksi.
• Arvostamme myös tarkkuutta, kykyä sitoutua työhön, omatoimisuutta, joustavuutta, aktiivisuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Työt alkavat heti/sopimuksen mukaan ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9–16.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt puuelementtejä valmistavalle asiakasyrityksellemme tuotantotyöntekijöitä pitkäaikaiseen työsuhteeseen Toijalaan, puolen tunnin helpom matkan päähän Tampereen ydinkeskustasta!

Työnkuvaan kuuluu puuelementtien kokoonpanotehtät. Työskentelet tarkasti mittaamisen ja komponenttien kasaamisen parissa, sekä liikuttelet puutavaraa kantaen. Kuitenkin raskaat elementit nostetaan nosturilla. Päivittäisessä työssäsi käytät muun muassa sirkkeliä ja naulapyssyä, ja arvostamme, jos käsityökalut pysyvät käsissäsi. Työtä tehdään 40 tuntia viikossa ja työaika on arkisin lähtökohtaisesti kello 7:00-15:30.

Hienoa, jos sinulta löytyy aikaisempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä, mutta työhön perehdytetään hyvin, joten hae rohkeasti tehtävään! Toivomme kuitenkin hakijoilta kykyä työskennellä itsenäisesti sekä huolellisesti toistuvien työtehtävien parissa, sekä joustavaa asennetta. Yrityksen toimipiste sijaitsee Toijalassa ja oman auton käyttömahdollisuus helpottaa töihin kulkemista.

Tarjoamme:
• Palkkauksen osaamisesi mukaan
• Arvostavan työyhteisön ja mukavan työporukan
• Vakituiseen tähtäävän työsuhteen
• Asianmukaiset työvarusteet
• Kattavan työterveyshuollon

Haastattelut aloitetaan heti ja työsuhde alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian!

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, kuulisin sinusta mielelläni! Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-11.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Asiakasyrityksemme toteuttaa korkealaatuisia nestemäisiä pinnoitus- ja vedeneristysprojekteja katoille ja muille pinnoille. Yritys on nuorekas ja kovan kasvutavoitteen omaava kotimainen toimija.

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme hyvän asenteen omaavia TYÖNJOHTAJIA KATTOPINNOITUSTÖIHIN pitkäaikaiseen ja vakituiseen tähtäävään työsuhteeseen painottuen Pirkanmaan ja Uudenmaan alueen työkohteisiin. Tässä on todella hyvä mahdollisuus päästä näköalapaikalle vaikuttamaan yrityksen tulevaisuuteen.

Työpäiväsi koostuu eri kokoisten kiinteistöjen kattoremontteihin ja huoltotöihin liittyvistä vastuullisista työnjohdollisista tehtävistä. Vastaat työmaiden aikataulusta ja suunnitelman mukaisesta toteutumisesta, sekä työturvallisuusasioiden huolellisesta valvomisesta. Varmistat, että asentajat tietävät mitä tehdä, ja heillä on tarvittavat materiaalit sekä työvälineet tehtäviensä sujuvaan suorittamiseen. Kaikkiin työvaiheisiin ja välineisiin koulutetaan perusteellisesti työn alkaessa.

Tarjoamme:
• Pitkäaikaisen / vakituisen työsuhteen
• Palkka n. 3500€, riippuen osaamisestasi
• Mielenkiintoisen tehtäväkentän
• Työn jonka menestyksekkäästä tekemisestä palkitaan
• Arvostavan työyhteisön ja mukavan työporukan
• Vakituisen työsuhteen
• Asianmukaiset työvarusteet
• Kattavan työterveyshuollon

Tehtävässä menestyminen edellyttää rakennusalan kokemusta, vastuuta ottavaa asennetta, hyviä sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja, sekä b-ajokorttia. Eduksesi katsotaan englannin kielen taito, sekä kokemus esihenkilötehtävistä. Työssäsi tarvitset voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, mutta jos se uupuu, autamme kyllä sen hankkimisessa. Haemme ensisijaisesti tekijöitä, jotka voivat sitoutua pitkäksi aikaa.

Työt alkavat huhtikuussa, mutta tarkempi ajankohta tarkentuu hakuprosessin aikana. Työaika on 40h/vko arkisin ja työskentely tapahtuu päiväsaikaan, joten illat ovat vapaat harrastuksille. Sovellamme tehtävässä rakennusalan työehtosopimusta. Tehtävää hakiessasi kuulemme mielellämme palkkatoiveesi.

Kiinnostuitko tehtävästä? Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin kuulisin sinusta mielelläni! Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 08.04.202622.04.2026

Hei sinä uuden työpaikan etsijä!

Tässä on sinulle hieno mahdollisuus päästä hyvässä kasvussa olevan vuonna 2015 perustetun turvallisuusalan yrityksen Top Security Finland Oy:n palkitsevaan tehtävään asiakashankkijana.

Turvallisuusalan palveluille on suuri tarve ja alati kasvava kysyntä. Top Security Finland palvelee yrityksiä turvatekniikkaratkaisuissa koko Suomen alueella. Etsimme nyt uutta työkaveria rentoon, hyväntuuliseen ja aktiiviseen asiakashankkijatiimiin Pirkkalassa sijaitsevalle toimipaikallemme. Työssä voidaan aloittaa sopimuksen mukaan marraskuun aikana suoraan Top Securityn palveluksessa. Katso lisää yrityksestä www.topsecurity.fi

Asiakashankkijan tehtävänä on kontaktoida puhelimitse yrityksiä ja sopia myyntiedustajillemme tapaamisia turvallisuustekniikkaan liittyvissä asioissa. Yritysten kiinnostus turvallisuusasioita kohtaan on korkea ja mielellään he aiheesta kuulevatkin. Asiakashankkijalla on valmiit kontaktointitiedot käytössään. Soitot sujuvat nopeasti ja jouheasti, mikä mahdollistaa lukuisien kontaktien muodostumisen työpäivän aikana. Ansiotaso muodostuu provisiopohjaisesti sovittujen tapaamismäärien sekä myyntiedustajien tekemien kauppamäärien ja niiden koon mukaisesti palkan ollessa tyypillisesti luokkaa 2000 - 3500 €/kk. Näin ollen voit omien vuorovaikutustaitojesi ja aktiivisuutesi kautta merkittävästi vaikuttaa ansiotasosi muodostumiseen.

Työtä tehdään arkisin klo 8–16 aikavälillä liukuvalla työajalla pääosin toimistolta käsin. Satunnainen etätyökin on mahdollista. Työyhteisön kannustava tuki ja yhteiset hetket toimistolla osaltaan siivittävät hyviin tuloksiin. Asiakashankintaan käytettävissä oleva aika on 7.5 h / pv, mutta päivän tavoite toteutuneista tapaamisista tulee monesti täyteen nopeammin, jolloin on mahdollisuus sulkea tietokone, kiittää työkavereita kivasta päivästä ja lähteä vapaa-ajan viettoon. Olisiko tässä tehtävä, jossa pääset toteuttamaan potentiaaliasi?
Tehtävässä voidaan aloittaa sopimuksen mukaisella aikataululla.

Tehtävään soveltuvan henkilön ammatillinen tausta voi olla moninainen. Työssä menestymistä tukevat positiivinen asenne, aktiivinen työote, hyvät vuorovaikutustaidot ja pitkäjänteisyys. Tehtävään annetaan asianmukainen perehdytys ja vahvaa tukea on tarjolla aktiivisesti jatkossakin.

Top Security tarjoaa kannustavan palkanmuodostuksen lisäksi kattavat terveyspalvelut ja vakuutukset sekä päivän kivat juttu- ja pelituokiot virvokkeineen mukavassa seurassa.

Kiinnostuitko tehtävästä? Täytähän pikaisesti hakemus oheisen linkin kautta. Voit myös lähettää hakemuksesi sekä ansioluettelosi sähköpostilla rekrytointia hoitavalle Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Ilkka Sepälle . Haastatteluja tehdään jo hakuaikana. KAIKKI lisätiedot tehtävästä Ilkalta puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00, puh. 050 411 2705. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme siivoojaa kesäkauden hulinoihin Turun alueelle!

Asiakasyrityksemme on erikoistunut yksityis- ja yritysasiakkaiden palvelemiseen Turussa ja sen lähialueilla. Siivoojana työnkuvaasi kuuluu porrassiivoukset, toimistosiivoukset sekä kotisiivoukset. Työtä tehdään sekä itsenäisesti että työparin kanssa. Huippua, jos sinulla on jo aikaisempaa kokemusta siivousalan töistä, mutta työtehtäviin saa tarvittaessa kattavan perehdytyksen!

Etsimme kesätyöntekijää aikavälille 15.6-14.8.2026. Viikoilla 29 ja 30 asiakasyrityksellä ei ole työntarjoamisvelvoitetta, joten tällöin sinulla on myös mahdollisuus lomailla kesäkauden aikana! Työtä tehdään arkisin aamuvuorossa ja työtunteja tarjotaan 25-37.5 tuntia viikossa. Kohteet vaihtelevat päivän aikana ja tehtävässä liikutaan yrityksen autolla, joten edellytämme hakijoilta B-ajokorttia, joka mahdollistaa manuaalivaihteisella autolla ajamisen!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Haastattelut aloitetaan heti. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalvelujen seniorikonsultti Lotta Alhonen arkisin klo 9-16, puh, 0504110348.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt asiakkaallemme Rautajärven Konehuolto Oy:lle raskaan kaluston mekaanikkoa Nummelaan!

Rautajärven konehuolto Oy on vuonna 2011 perustettu raskaan kaluston huoltoon ja korjaamiseen erikoistunut yritys. Yrityksen toiminnan perustana on vahva ammattitaito, asiakaslähtöinen toimintatapa sekä laadukas työnjälki. Lue lisää yrityksestä osoitteesta www.rautajarven.fi

Rautajärven Konehuolto Oy on monimerkkikorjaamo, joka palvelee pääasiassa kuljetusalan sekä rakennusalan yrityksiä. Raskaan kaluston mekaanikkona vastaat raskaankaluston, maanrakennus- ja rakennuskoneiden, sekä nostolaitteiden huolloista ja korjauksista. Työskentely tapahtuu itsenäisesti sekä toimipisteellä että asiakasyrityksissä Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Työntekijälle tarjotaan työauto käyttöön ja liikkuva työpäivä on mahdollista aloittaa suoraan kotoa käsin.

Toivomme sinulta:

-alan koulutusta tai muuta soveltuvaa koulutusta, kuten metalli- tai sähköalan koulutusta
-aikaisempaa kokemusta kaluston / koneiden huolto- ja korjaustehtävistä
-hydrauliikan ja mekaniikan tuntemusta
-B-ajokorttia (C-ajokortti katsotaan eduksi)
-hitsaustaitoa tai halukkuutta tarvittaessa oppia

Tarjoamme sinulle:

-pitkäaikaisen työsuhteen, joka alkaa sopimuksen mukaan
-säännöllisen työajan arkisin kello 7-15:30 (ei päivystyksiä)
-työsuhteen yrityksessä, jossa aidosti arvostetaan työntekijöitä ja tuetaan ammattitaidon kehittymistä aktiivisesti
-kilpailukykyisen palkan osaamisesi mukaan

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Rekrytointiprosessiamme hoitaa Click Henkilöstöpalvelut Oy, joten lisätietoja tehtävästä antaa seniorikonsultti Lotta Alhonen. Tiedustelut arkisin kello 9-16, puh. 050 411 0348.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme kuorma-auton / HIAB-nosturiautonkuljettajaan Helsingin alueelle!

Työnkuvaasi kuuluu erilaisten rakennusmateriaalien ja kappaletavaran kuljettaminen asiakkaille, kuten rakennusliikkeiden työmaille. Tehtävässä vastaat tuotteiden kuormaamisesta ja purkamisesta HIAB-nosturilla, joka on kokoluokaltaan keskiraskas nosturiauto (alkaen 19 tm). Teet päivittäin yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, joten asiakaspalveluhenkisyys on myös merkittävä osa roolia. Työtä tehdään arkisin kello 6:30 alkaen ja työpäivien pituudet vaihtelevat 7-10 tunnin välillä.

Aikaisempi kokemus HIAB-nosturin käytöstä ei ole välttämätöntä, sillä tehtävään saa hyvän perehdytyksen. Toivomme kuitenkin, että sinulle on jo kertynyt ajokilometrejä erilaisista kuljetusalan tehtävistä, jolloin ajoneuvon hallinta ja turvallinen työskentely ovat sinulle jo entuudestaan tuttua. HIAB-nosturiauton kuljettaminen edellyttää C-ajokorttia sekä kuljettajanammattipätevyyttä.

Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan tulevan kevään aikana ja työsuhde kestää arviolta 3-6 kuukauden ajan. Tehtävässä voi kuitenkin olla mahdollisuus jatkaa myös kesäkauden jälkeenkin! Palkkaus tehtävässä määräytyy Kuorma-autoalan työehtosopimuksen mukaan, alkaen 15.77 eur/h.

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Lotta Alhonen, puh. 050 411 0348.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme LVI-ERISTÄJÄÄ pitkäaikaiseen työsuhteeseen Turkuun!

Eristäjän työnkuvaan kuuluu erilaiset talotekniikan LVI-eristystyöt, kuten jäähdytysputkistojen ja ilmastoinnin eristys, sekä peltieritys ja palokatkot. Työkohteet sijaitsevat Turun alueella ja kohteet vaihtelevat aina asuinrakennuksista kauppakeskuksiin. Työtä tehdään arkipäivisin aamuvuorossa kello 7-15:30 ja työtunteja tarjotaan 40 viikossa. Työ edellyttää B-ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta töihin kulkemiseen.

Toivomme hakijoilta alalle soveltuvaa koulutusta (esimerkiksi rakennusalan tai talotekniikan perustutkinto) tai aikaisempaa kokemusta vastaavista LVI-alan tehtävistä. Eristäminen on kuitenkin mahdollista opettaa tarvittaessa työtehtävien avulla, joten huomioimme haussa alasta kiinnostuneet hakijat. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja työsuhde on pitkäaikainen!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalvelujen seniorikonsultti Lotta Alhonen arkisin klo 9-16, puh, 0504110348.

Hakuaika 08.04.202619.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme nurmikonleikkaajaa / viheralueiden hoitajaa kesätöihin Raisioon!

Työnkuvaan kuuluu pääasiassa nurmikon leikkaaminen päältäajettavalla ruohonleikkurilla, sekä trimmeröinti, pensaiden leikkuu ja roskien kerääminen Raision kaupungin yleisillä viheralueilla sekä infra-alueilla. Työtä tehdään kokoaikaisesti 37.5 tuntia viikossa ja työskentely tapahtuu arkisin kello 8-16. Työpäivien aikana liikutaan yrityksen autolla, joten edellytämme työntekijältä B-ajokorttia, joka oikeuttaa ajamaan sekä manuaali- että automaattivaihteista henkilöautoa.

Työsuhde alkaa kesäkuun alussa ja kestää syyskuun loppuun asti. Tehtävässä voi olla myös mahdollisuus jatkaa syyskauden jälkeenkin! Palkkaus tehtävässä kesäsesongin aikana on alkaen 12.50 eur/h.

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Lotta Alhonen, puh. 050 411 0348.

Hakuaika 07.04.202621.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksemme tiimin vahvistukseksi koneasentajaa/-korjaajaa monipuolisiin työtehtäviin Nurmijärvelle! Työaika on arkisin klo 8-16, 37,5 h viikossa, ja työt alkavat heti sopivan tekijän löydyttyä sopimuksen mukaan. Heinäkuussa koko yritys lomailee 4 viikkoa.

Työtehtävät käsittävät erilaisten työkoneiden ja kiinteistönhuoltokoneiden huoltoa, vianetsintää ja korjausta yrityksen tiloissa, ammattitaidon karttuessa mahdollisesti myös kentällä kiertäen. Työhön kuuluu myös henkilöautoihin kiinnitettävien aurojen ja hiekoittimien asennusta ja korjausta.

Tässä työssä menestyy parhaiten henkilö, jolta löytyy luontaista kiinnostusta erilaisiin koneisiin ja jonkun verran kokemusta huolto- ja korjaustyöstä. Työssä tarvitaan ymmärrystä hydrauliikasta, mekaniikasta ja pneumatiikasta sekä hyvää ongelmanratkaisukykyä. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa sekä B-ajokorttia, BE-kortti katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle ammattitaitoisen, pienen ja tiiviin työyhteisön sekä monipuolisen työnkuvan, jossa pääset kehittämään osaamistasi jatkuvasti. Töitä tehdään viihtyisässä ympäristössä laadukkailla työvälineillä. Olemme työnantajana joustavia ja odotamme sitä myös sinulta. Huumoriakaan ei työyhteisöstämme puutu!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa oheisen linkin kautta tai lähetä meille sähköpostitse ansioluettelosi ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja osaamisestasi.

Kaikki yhteydenotot ja lisätiedot tehtävään liittyen antaa Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Tiina Rantala, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 0371. Vastaan puhelintiedusteluihin arkisin klo 9-15.

Hakuaika 02.04.202616.04.2026

Etsimme nyt tilauskannan kasvaessa kaivinkoneenkuljettajaa maanrakennustehtäviin pitkäaikaiselle asiakasyrityksellemme. Tehtävässä työskennellään kulloisenkin työkohteen tarpeiden mukaisesti kaivinkoneella ja / tai pyöräkoneella. Yrityksen monipuoliseen palvelutarjontaan sisältyy maanrakennustöiden lisäksi kiinteistöhuoltopalvelut sekä siivouspalvelut. Työkohteet sijaitsevat Tampereella ja sen ympäristökuntien alueella. Yrityksen toimipaikka sijaitsee Nokialla.

Koneenkuljettajan tehtävässä työskennellään monipuolisissa kohdeympäristöissä, joita ovat esim.

– Vihertyökohteet, kuten puistoalueet
– Piharemontit (omakotitalot, rivitalot, kerrostalot, liikekiinteistöt)
– Tasaukset
– Maansiirto
– Maa-aineisten toimitukset
– Hiekoitukset
– Auraukset
– Lumen kuormaus ja poiskuljetus
– Pesu- ja harjauspalvelut
– Kaivuutyöt

Työaika on pääsääntöisesti 37.5 h/vko, klo 07:00-15:00. Tehtävässä noudatetaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Työssä voidaan aloittaa ajankohdan osalta sopimuksen mukaisesti mahdollisimman pian ja työsuhteen puolesta kauttamme määräaikaisella vuokratyösuhteella, jonka päätteeksi tekijän on tarkoitus jatkaa vakituisessa työsuhteessa suoraan asiakasyrityksessämme.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä, joten täytähän pian hakemus palkkatoiveinesi oheisen linkin kautta. Haastatteluja tehdään jo hakuaikana. Voit myös lähettää ansioluettelosi ja hakemuksesi sähköpostilla rekrytointia hoitavalle Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Ilkka Sepälle. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9 - 16 Ilkalta, puh. 050 411 2705. Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 02.04.202620.04.2026

Haemme asiakkaallemme Piha- ja maanrakennus Koskelle maanrakennustyöntekijää pitkäaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Työ sisältää monipuolisia maanrakennustöitä erilaisissa kohteissa, kuten hallien ja omakotitalojen pohjatöissä sekä piharakentamisessa. Piha- ja maanrakennus Koski on tunnettu, pitkään Pirkanmaalla toiminut yritys, lisää tietoa yrityksestä löydät heidän nettisivuiltaan: https://www.pihatyot.fi/

Haemme tekijää, jolla on käsitys maanrakennustyömaiden käytännöistä ja halu tehdä työnsä huolellisesti. Työmaat sijaitsevat pääosin Pirkanmaalla: Nokia, Tampere, Ylöjärvi, Kangasala ja Pirkkala.

Tarjoamme:
• Vakaan työn tunnetussa, pitkään Pirkanmaalla toimineessa yrityksessä
• Hyväkuntoisen kaluston, josta pidetään huolta
• Työyhteisön, jossa viihdytään–henkilöstö on pysynyt talossa pitkään
• Mahdollisuuden kehittyä ja laajentaa tehtäviä osaamisen ja kehityshalun mukaan

Odotamme sinulta:
• Kokemusta tai hyvää perusymmärrystä maanrakennustyömaista
• Rakennuspiirustusten peruslukutaitoa
• Huolellista työotetta ja hyvää laatukäsitystä
• Kykyä työskennellä tiimissä
• Omaa autoa työmaille kulkemiseen

Katsotaan eduksi:
• Kokemus laserin käytöstä
• Kokemus maantiivistäjän (lätkän) käytöstä
• Työkoneiden käsittelytaito

Työsuhde:
• Työaika: 40 h / viikko
• Työpäivät pääsääntöisesti ma–pe klo 7:00–15:30
• Palkka infra-alan työehtosopimuksen mukaan ja kokemuksesta riippuen
• Työn aloitus huhtikuun aikana
• Työ alkaa vuokratyösuhteena kauttamme, mutta tarkoituksena on, että hyvän yhteistyön jälkeen vakinaistut Piha- ja Maanrakennus Kosken omille kirjoille. Meiltä saat käyttöösi laajat työterveyspalvelut, oman yhteyshenkilön tuen työsuhteen aikana ja selkeän väylän vakinaistua asiakkaalle.

Lisätiedot ja hakuprosessi:
Asiakkaan toiveesta rekrytoinnista vastaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, joten kaikki hakemukset ja lisätiedustelut pyydetään toimittamaan meidän kauttamme. Sähköpostiosoitteeni on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Annan mielelläni lisätietoja tehtävästä, joten soitathan rohkeasti, puh. 050 411 6507.
Kuulisin sinusta mielelläni lisää, miksi olisit sopiva henkilö tehtävään! Haethan paikkaa pikaisesti, sillä hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Hakuaika 02.04.202616.04.2026

Hei sinä monipuolista ja vaihtelevaa työnkuvaa arvostava koneistaja, tässä on sinulle hieno työllistymismahdollisuus!
Etsimme Nisula Forest Oy:lle tuotantotilojen laajennuttua ja tuotannon kasvaessa CNC-koneistajaa pitkäaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen.

Nisula Forest on Jämsän Hallissa sijaitseva vuonna 1978 perustettu harvennushakkuukoneiden, hakkuupäiden, energiakourien, sekä muiden metsävarusteiden ja -laitteiden suunnitteluun, tuotekehitykseen ja valmistukseen erikoistunut kotimainen perheyritys. Nisulan toimintaa kuvastaa tuotteiden korkea laatu, vastuullisuus, ihmisläheisyys, aito innostus tekemiseen sekä työyhteisössä vallitseva hyvä joukkuehenki. Nisulan tuotteita käytetään maailmanlaajuisesti.

Sinulla on mahdollisuus työskennellä monipuolisesti eri CNC-ohjatuilla työstökoneilla–vaaka- ja pystykaraisilla työstökeskuksilla, revolverisorveilla ja sahalla. CNC-koneiden ohjaus tapahtuu Fanuc-ohjausjärjestelmällä. Työssä valmistetaan osia ja kappaleita kokoonpanoon työstötehtävän vaihtuessa joustavasti tuotannon tarpeiden mukaisesti.

Koneistajan tehtävässä menestyminen edellyttää koneistuksen teknistä osaamista, ohjelmointitaitoa sekä aktiivista ja ammattimaista työotetta. Toivomme tekijältä sitoutumismahdollisuutta pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Arvostamme luonnollisesti kokemuksen mukanaan tuomaa osaamista, mutta otamme huomioon myös uransa alkupuolella olevat koneistustyöstä innostuneet, alalla jo jonkin verran työskennelleet hakijat.

Tehtävässä on mahdollista aloittaa ajankohdan osalta sopivan henkilön löydyttyä pikaisestikin ja työsuhteen puolesta joko suorarekrytointina tai määräaikaisen vuokratyösuhteen kautta. Mahdollisen vuokratyösuhteen päätteeksi koneistajan on tarkoitus jatkaa Nisulalla vakituisessa työsuhteessa. Tehtävään annetaan asianmukainen perehdytys ja tuki.

Työ on arkisin pääsääntöisesti klo 7-15:00, 37.5 h/vko tehtävää päivätyötä työaikaliukumalla. Palkka kokemuksen / osaamisen mukaan. Tehtävässä noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta.

Tarjoamme hienon mahdollisuuden työskennellä menestyvässä ja kehittyvässä kotimaisessa yrityksessä sekä mukavassa ja innostavassa noin 40 hengen työyhteisössä. Työskentelytilat ovat modernit ja työt tehdään nykyaikaisin työvälinein. Asuntoa tarvitsevalle on saatavilla sekä kalustamatonta, että kalustettua asuntoa lähialueilta.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä, joten täytähän pikaisesti hakemus oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Voit myös laittaa hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostitse rekrytointia hoitavalle Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Ilkka Sepälle. Kaikki lisätiedot tehtävästä Ilkalta arkisin klo 9-16. Puh. 050 411 2705 ja sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 02.04.202619.04.2026

Vuonna 1998 perustettu Hopeasalmen telakka Oy on erikoistunut veneiden ylläpitoon ja korjauksiin. Kahdella toimipisteellämme työskentelee yhteensä noin 20 venealan rautaista ammattilaista, joiden ansiosta palvelutarjontamme ja osaamisemme kattavat käytännössä kaiken huviveneiden ylläpitoon, huoltoon, varusteluun ja korjaukseen liittyvän. Lue lisää osoitteesta: https://www.hopeasalmentelakka.fi/

---
Autamme nyt Hopeasalmen telakkaa etsimään kasvavaan joukkoonsa VENEASENTAJAA. Työnkuvaa voidaan painottaa osaamisesi ja kiinnostuksesi huomioiden enemmän joko veneiden moottorien huolto- ja korjaustehtävien, tai vaihtoehtoisesti laiteasennusten pariin. Työpaikka sijaitsee Tolkkisten telakalla Porvoossa ja työajat ovat arkisin klo 7-15.30 (40 h/vko). Työsuhde solmitaan suoraan Hopeasalmen telakan kanssa ja töiden aloitusajankohta on joustavasti sovittavissa.

Parhaiten tehtävässä menestyy henkilö, jolta löytyy työhön soveltuva koulutus (mekaanikko tai sähköasentaja) ja aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä veneiden parissa. Tärkeimmät ominaisuutesi ovat kuitenkin aito innostus veneitä kohtaan, hyvät kädentaidot ja halu kehittyä alan parhaaksi ammattilaiseksi! Työssä tarvitset myös sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä B-ajokorttia.

Tarjoamme sinulle vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen vakavaraisessa ja hyvämaineisessa yrityksessä, ammattitaitoisten työkavereiden ympäröimänä. Kilpailukykyisen ja osaamistasi vastaavan palkan lisäksi saat käyttöösi laajan yksityisen työterveyshuollon sekä lounasedun.

Rekrytointiprosessia hoitaa Click Henkilöstöpalvelut. Hae paikkaa oheisen linkin kautta tai lähetä meille sähköpostitse ansioluettelosi ja vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja osaamisestasi. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Kaikki yhteydenotot ja lisätiedot tehtävään liittyen:

Click Henkilöstöpalvelut Oy, Tiina Rantala
etunimi.sukunimi@click-hp.fi / 050 411 0371
Puhelintiedustelut arkisin klo 9-15.

Hakuaika 02.04.202616.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme itsenäiseen työhön kykenevää BITUMIERISTÄJÄÄ Uudenmaan alueelle! Kohteet sijaitsevat ympäri Uudenmaan aluetta, ja projektit vaihtelevat kohteesta riippuen uudiskohteista saneerauskohteisiin.

Työtehtäviisi kuuluvat bitumikattojen asennus- ja huoltotyöt sekä muut kattotyöt vaihtelevissa kohteissa. Vedeneristystöiden ohella tehtäviin voi sisältyä myös lämmöneristys- ja sokkeleiden vedeneristystöitä

Edellytämme sinulta:

• Aikaisempaa työkokemusta bitumieristäjän työtehtävistä sekä kykyä työskennellä itsenäisesti
• Ymmärrystä ja kokemusta kattotulitöistä sekä hyvää asennetta
• Sujuvaa suomen kielen taitoa
• B-luokan ajokorttia
• Voimassa olevaa tulityökorttia

Tarjoamme sinulle:

• Työvaatteet ja -varusteet
• Palkkauksen osaamisesi ja kokemuksesi mukaan
• Kattavat työterveyspalvelut

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksesta. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hakemuksen sekä ansioluettelosi sähköpostitse Clickin rekrytointikonsultti Matias Venemiehelle. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Yhteydenotot ja lisätiedot tehtävästä arkisin klo 09:00 - 16:00, Matias Venemies - Click Henkilöstöpalvelut Oy, puh. 050 411 0416

Hakuaika 01.04.202614.04.2026

Hei sinä teknisten alojen opiskelija! Etsitkö oman alan osa-aikatyötä opintojen oheen ja kesälle? Haluaisitko työskennellä 3D-tulostuksen parissa ja oppia alan uusimmat tekniikat? Tässä on tilaisuutesi!

Haemme nyt AMEXCI Oy:lle osa-aikaista 3D-tulostusoperaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen!

AMEXCI on johtava additiivisen valmistuksen yritys, joka on erikoistunut teolliseen metallin 3D-tulostukseen. AMEXCI:n Suomen toimipiste sijaitsee Tampereella ja pääkonttori Ruotsissa. Yritys tarjoaa additiivisen valmistuksen suunnittelua, tuotantoa, testausta ja tutkimusta. Tutustu yritykseen tarkemmin: https://amexci.se/fi/

Tulostusoperaattorina työskentelet post-processing -tehtävissä jälkikäsitellen tulostettuja metallituotteita. Työtehtävät ovat käsin tehtävää valmiiden tuotteiden puhdistusta, hiontaa, pakkausta ja osaamisesi mukaan myös 3D-tulostimien käyttöä.

Yrityksen toimitilat sijaitsevat Sääksjärvellä Tampereen ja Lempäälän rajalla. Oman auton käyttö helpottaa töihin kulkemista, mutta myös julkinen liikenne vie perille.

Työajat ovat sovittavissa, mutta perehdytyksen vuoksi on tarpeen tehdä joitain päiviä klo 8-16. Sen jälkeen voit työskennellä myös toimistotuntien ulkopuolella. Työtunteja tehdään 0-40 h/vko. Kesän aikana työtunteja on keskimäärin enemmän, lähelle 30 h/vko. Tehtävässä työskentelet vuokratyösuhteessa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n kautta. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työ tarjoaa sinulle:
• mielenkiintoisen tehtäväkentän uusimman teknologian parissa sekä mahdollisuuden oppia additiivisen valmistuksen tekniikat käytännössä
• pitkäaikaisen työn vaikkapa opintojesi oheen
• kannustavan palkkauksen ja kivan työporukan

Toivomme, että sinulla olisi koulutus tai opinnot vielä kesken tekniseltä alalta, esim. kone- tai materiaalitekniikasta. Erilaisten käsityökalujen käytön tulisi olla sinulle tuttua ja työn jäljen siistiä ja huolellista. Jos olet vielä aidosti kiinnostunut 3D-tulostuksesta ja lisäksi mukava työkaveri niin aina parempi!

Olisiko tässä se mahtava työpaikka, jota olet etsinyt?

Jos kiinnostuit, niin lähetä hakemuksesi ja CV:si jo tänään ohessa olevasta linkistä tai sähköpostitse. Rekrytointiprosessia hoitaa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja. AMEXCI Oy:n pyynnöstä kaikki yhteydenotot työpaikkaa koskien tulee suunnata Hennalle: puh. 050 411 2704 arkisin klo 9-16 välillä, sähköposti etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Olisi hienoa kuulla sinusta lisää!

Hakuaika 01.04.202612.04.2026

Etsimme nyt pitkään alalla toimineelle puutarhapuolen asiakkaallemme TAIMITARHATYÖNTEKIJÄÄ tulevaan sesonkiin Turkuun!

Oletko etsimämme viherpeukalo, joka nauttii työskennellä perennojen, havukasvien ja koristepensaiden keskellä? Etsimämme henkilö on intohimoinen taimien kasvattaja, joka huolehtii, että taimien kasvuolosuhteet pysyvät kunnossa ja laatu pysyy tasaisena. Työtehtäviisi taimitarhalla kuuluu pääasiassa taimiston kasvattaminen, hoito, ylläpito ja tuotteiden pakkaaminen. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi töihin kulkemisen kannalta.

Toivomme hakijoilta tehtävään soveltuvaa puutarha-alan koulutusta ja/tai kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä. Kasvituntemuksen lisäksi, etsimällämme henkilöllä on itseohjautuva asenne työtä kohtaan sekä hyvät yhteistyötaidot. Työ ei pidä sisällään asiakaspalvelua, mutta työssä tehdään tiivistä yhteistyötä puutarhamyymälän kanssa, jonne taimistosta toimitetaan tuotteita.

Työtä tehdään arkisin aamuvuorossa, kello 8:00-16:00 välisenä aikana. Toivomme hakijoilta kuitenkin joustavuutta suuntaa ja toiseen työvuorojen suhteen, sillä tässä tehtävässä ilmat vaikuttavat sesongin työmäärään. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti ja työsuhde kestää alustavasti elokuun loppuun asti. Tehtävässä on voi olla mahdollisuus jatkaa vielä syksylläkin!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Voit myös soittaa suoraan rekrytointikonsultti Lotta Alhoselle. Tiedustelut arkisin klo 9-16, puh. 050 411 0348.

Hakuaika 01.04.202612.04.2026

Etsimme nyt asiakkaallemme KATTOMAALAREITA vuoden 2026 kesäksi. Yritys on alallaan iso toimija, joka on toiminut suomalaisilla katoilla jo yli 30 vuotta. Yritys on tunnettu hyvästä työnantajamaineestaan.
Tässä työssä asenne ja halu oppia ratkaisee, eikä sinulla tarvitse olla tällaisesta työstä aiempaa kokemusta.

Työtehtäviäsi ovat katon maalauksen valmistelutyöt sekä maalaustyön suorittaminen erilaisille vesikattojen kattomateriaaleille. Työtehtävään ei vaadita kokemusta varsinaisesta tehtävästä, mutta aiempi kokemus katolla työskentelystä ja ruiskumaalauksesta katsotaan eduksi. Hienoa, jos sinulta löytyy kokemusta henkilönostinten käytöstä, mutta tämä ei ole välttämättömyys. Työaika on arkisin klo 7-15.30, 40h/vko. Työtä on tarjolla kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin, mutta mahdollisesti jopa elokuun puolivälille saakka. Olisi hienoa jos voisit sitoutua koko kaudeksi. Työhön tarjotaan kattava perehdytys ja koulutus.

Arvostamme:
• sitoutumista tehtävään
• hyvää tekemisen menoa ja positiivista asennetta
• kokemusta katolla työskentelystä ja tarkkaa työn jälkeä

Toivomme, että löydämme tehtävään reippaita ja omatoimisia työntekijöitä ammattitiimin jäseneksi!

Tarjoamme:
• Mukavan työyhteisön
• Työn vakavaraisessa yrityksessä
• Monipuoliset työtehtävät
• Asianmukaiset työvarusteet
• Kattavan työterveyshuollon

Tässä on tarjolla kiva työpaikka aktiiviselle ja vastuuntuntoiselle ihmiselle!

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, kuulisin sinusta mielelläni! Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-11.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 01.04.202615.04.2026

Haemme nyt ammattitaitoista CNC-sorvaajaa asiakasyrityksellemme Kaarinaan! Työtehtäviisi kuuluu kappaleiden sorvaaminen, piirustuksien lukeminen ja niiden pohjalta ohjelmien tekeminen. Työtä tehdään Fanuc-sorvilla ja siinä ohjelmistona on Manual Guide i. Odotamme hakijalta aiempaa kokemusta CNC-sorvauksesta ja ohjelmien luomisesta. Laskemme eduksesi aikaisemman kokemuksen Manual Guide i:n ohjauksesta.

Työsuhde on vakituinen, ja odottamekin hakijalta sitoutuneisuutta sekä vahvaa mielenkiintoa alaa kohtaan. Työtä tehdään arkisin klo 6-18 välillä 40 h/vko.

Asiakkaamme tarjoaa sinulle:
• Pitkäaikaisen työsuhteen pitkään alalla toimineessa yrityksessä
• Kilpailukykyisen palkkauksen osaamisesi mukaan.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos uskot olevasi hakemamme henkilö, täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Patrik Sarin, puh. 050 411 0345. Tiedustelut arkisin klo 8–16.

Hakuaika 01.04.202615.04.2026

Haluatko osaksi LVI-Dalton Oy:n menestystarinaa? Etsimme nyt kasvavaan, energiseen tiimiimme kahta ammattitaitoista LVI-asentajaa vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen!

Yrityksen palvelutarjontaan kuuluvat rivi- ja kerrostalokohteiden linjasaneeraukset, omakotitalojen käyttövesiremontit sekä monipuoliset huoltotehtävät Uudenmaan alueella. LVI-Dalton on ammattitaidostaan palkittu perheyritys, joka haluaa ylittää asiakkaidensa odotukset ja olla ylpeä työnsä lopputuloksesta. Näiden arvojen vaalimista vaaditaan luonnollisesti myös jokaiselta asentajalta. Vastapainoksi odotusten täyttämiselle LVI-Dalton panostaa tuntuvasti työntekijöiden hyvinvointiin, ja tarjoaa asianmukaisen palkan lisäksi erinomaiset työsuhde-edut!

Työpäivät alkavat Klaukkalan toimistolta arkipäivisin työmaan aikataulusta riippuen tyypillisesti klo 7 tai 8, ja työmaalle liikutaan tiimeissä yrityksen autoilla. Työaika on 40 h / vko ja ajoittaiset ylityöt maksetaan LVI-toimialan TES:n mukaisesti. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Odotamme sinulta:
• LVI- asentajan koulutusta ja vähintään parin vuoden työkokemusta
• huolellista ja tarkkaa työn jälkeä sekä halua olla ammattikuntasi paras tekijä
• energistä, iloista ja työteliästä asennetta
• B-ajokorttia
• erinomaista suomen kielen osaamista

Tarjoamme:
• ammattitaitoisen tiimin tuen
• mahdollisuuden kasvaa ja saada lisävastuuta tehtävissäsi
• yksityisen työterveyshuollon sekä hammaslääkärin palvelut
• merkittäviä etuja hierojan, osteopaatin ja fysioterapeutin palveluihin hyvinvointisi tueksi
• harrastusetuja sekä mahdollisuuden treenata omalla kuntosalillamme, pt-palveluita unohtamatta

Innostuitko mahdollisuudesta? Jätäthän hakemuksesi ripeästi oheisen hakulomakkeen kautta, sillä aloitamme haastattelut heti sopivien ehdokkaiden löydyttyä! Click Henkilöstöpalvelut luotsaa rekrytointiprosessia, ja lisätietoja voit halutessasi kysyä Clickin seniorikonsultti Tiina Rantalalta. Tiedustelut arkisin klo 9-15 välillä p. 050 411 0371.

Hakuaika 01.04.202613.04.2026

Etsimme asiakkaallemme imuautonkuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen Tampereen alueelle! Työssäsi pääset käsiksi nykyaikaiseen kalustoon ja osaksi rempseää, huumorintajuista ja asiantuntevaa työporukkaa.

Haemme nyt imupaineautonkuljettajaa asiakkaallemme Suomen Jätevesipalveluille Lempäälään pitkäaikaiseen työsuhteeseen! Asiakasyrityksemme on pitkän linjan toimija, joka on erikoistunut pumppaamoiden ja viemäriverkoston huoltoon sekä kunnossapitoon–ja hommat hoidetaan taatusti rennolla, mutta tehokkaalla otteella. Lisää tietoa yrityksestä: https://www.sjvpalvelut.fi/

Työnkuva lyhyesti:
• Viemäriverkoston, kaivojen ja pumppaamoiden imu- ja huuhtelutyöt
• Painehuuhtelut ja tukosten avaaminen
• Kaluston ja välineistön huolto sekä kunnossapito
• Työturvallisuuden huomiointi jokaisessa kohteessa

Mitä me etsimme?
• Aiempi kokemus imuautotöistä
• C-ajokortti ja kuljettajan ammattipätevyys
• Hyvä fyysinen kunto–raskaat letkut ja välineet kuuluvat asiaan
• Sujuva suomen kielen taito

Tarjoamme sinulle:
• Hyväpalkkainen ja pitkäaikainen työsuhde
• Uuden, modernin kaluston käyttö käyttöösi
• Arkipäivätyö (ma–pe klo 7–15.30), myös pidempiä päiviä ja ylitöitä jotka korvataan normaaliin tapaan. Tulevassa myös päivystysvuoroja ja asianmukainen korvaus niistä
• Huumorintajuinen ja kannustava työyhteisö

Käytännön infoa:
• Aamu alkaa Lempäälän toimipisteeltä
• Oman auton käyttömahdollisuus on tärkeää, jotta pääset aamulla työpisteelle
• Työt alkavat heti kun sopiva henkilö löytyy huhtikuussa 2026. Tehtävässä aloitetaan sopivan henkilön löydyttyä kauttamme vuokratyösuhteella, jonka päätteeksi tekijän on tarkoitus jatkaa suoraan asiakasyrityksemme palveluksessa vakituisena työntekijänä. Tarjoamme tekijälle perustasoa kattavammat työterveyspalvelut, työvaatetuksen ja Clickin yhteyshenkilön vahvan tuen.

Lisätietoja tehtävää koskien:
Soita rohkeasti, jos olet kiinnostunut tehtävästä. Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00 Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507. Asiakkaan toiveesta kaikki yhteydenotot hakua koskien Sofialle.

Kiinnostuitko tehtävästä? Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi.

Hakuaika 31.03.202619.04.2026

Asiakasyrityksemme hakee kauttamme reipasta ja oma-aloitteista KASSAMYYJÄÄ palvelutiskille syyskuun loppuun asti! Tehtävässä voi olla mahdollisuus jatkaa määräajankin jälkeen.

Työtehtävät pitävät sisällään monipuolisia kassamyyjän tehtäviä palvelutiskillä, missä myydään kalatuotteita ja ruoka-annoksia. Sen lisäksi työtehtävään kuuluu astioiden blokkausta. Työpaikka sijaitsee Turun keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työvuoroja on arkisin ja viikonloppuisin paikan aukioloaikoina (ma-pe klo 8-18, la 8 - 16 ja su suljettu) painottuen ilta- ja viikonloppuvuoroihin työntekijän oman tilanteen mukaan 2 - 4 vuoroa viikossa. Kesäaikana vuoroja voi tulla myös enemmän.

Arvostamme aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelu- ja kassatyöskentelystä. Erityisesti arvostamme kuitenkin positiivista asennetta, luotettavuutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Työnteon edellytyksenä on hygieniapassi, mutta siihen voidaan myös kouluttaa. Emme edellytä kalatuotteiden tuntemusta.

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat heti. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, täytä hakemus alla olevan linkin kautta pikimmiten. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja haastattelut aloitetaan heti. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti itsestäsi, osaamisestasi ja aikaisemmasta kokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio, puh. 050 411 0375. Puhelintiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 31.03.202614.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme kahta YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJAA kesätöihin touko-elokuulle! Tehtävässä voi olla mahdollisuus jatkaa määräajankin jälkeen.

Tehtävässä ajat kappaletavaraa mm. Salo - Somero - Loimaa akselilla. Työpäivät alkavat n. klo 7:00 ja työpäivät pituudeltaan n. 9-10h. Työskentely tapahtuu ma-pe välillä ja työaika on keskimäärin 80h/2viikkoa. Auton asemapaikka on Liedossa. Odotamme hakijalta CE-ajokorttia ja jonkin verran aikaisempaa kokemusta yhdistelmäajoneuvon ajosta sekä ennen kaikkea reipasta ja asiakaspalveluhenkistä työskentelyotetta. Työtehtävässä vaaditaan myös ADR-ajolupaa.

Click Henkilöstöpalvelut toimii työsuhteen alussa työnantajanasi, mutta määräajan jälkeen tarkoituksena siirtyä vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme. Tähän tehtävään työllistyessä takaamme sinulle työpaikan luotettavassa ja kotimaisessa yrityksessä, johon sinun on turvallista työllistyä. Palkka maksetaan aina ajallaan ja työehtosopimuksen määräysten mukaisesti sekä työterveushuolto on huomattavasti lakisääteistä kattavampi.

Kiinnostuitko tehtävästä? Työskentely alkaa heti ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Mitä nopeammin siis hakemuksen laitat, sitä suurempi mahdollisuus on saada kyseinen paikka. Täytä hakemus heti alla olevasta linkistä ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Käymme läpi hakemuksia jo hakuajan puitteissa ja aloitamme haastattelut välittömmästi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio, p. 050 411 0375, arkisin klo 9-16.

Hakuaika 31.03.202612.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ puusepänteollisuuteen 14.7.26 määräaikaisuuteen asti. Tehtävässä voi olla mahdollisuus jatkaa määräajankin jälkeen!

Työtehtävässä pääset osallistumaan yrityksessä valmistettavien puisten design-tuotteiden valmistusprosessiin. Työtehtävä voi pitää sisällään erilaisten koneiden käyttöä, hiontaa, paikkausta jne. Työskentely tapahtuu ma-pe klo 7-15:30 välillä. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten työpaikalle kulkeminen ei vaadi oman auton käyttömahdollisuutta.

Odotamme hakijalta jonkin verran aikaisempaa kokemusta tuotannollisista tehtävistä, mutta tärkeintä on ASENNE! Katsomme eduksesi etenkin puualan koulutuksen/kokemuksen ja asiakasyrityksemme voi tarjota puusepille vaativampiakin tehtäviä. Voit kuitenkin tulla tehtävään monella erilaisella taustalla! Tärkeintä on, että haluat tehdä työsi tarkasti ja tunnollisesti sekä pystyt toimimaan työkavereidesi kanssa mutkattomasti.

Tarjoamme sinulle asiakasyrityksemme kanssa mielenkiintoisen työympäristön ja mukavat työkaverit! Työsuhde tapahtuu määräajan henkilöstövuokrauksen kautta ja Click Henkilöstöpalvelut toimii työnantajanasi. Tähän tehtävään työllistyessä takaamme sinulle työpaikan luotettavassa yrityksessä, johon sinun on turvallista työllistyä. Palkka maksetaan aina ajallaan ja vähintään työehtosopimuksen määräysten mukaisesti. Työterveyshuolto on lakisääteistä huomattavasti kattavampi heti työsuhteesi alusta alkaen!

Kiinnostuitko tehtävästä? Hakuaikaa on 12.4.26 asti, mutta paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä ja haastattelut aloitetaan heti tiistaina 7.4.26. Kaikki lisätiedot tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio arkisin klo 9-16, p. 050 411 0375.

Hakuaika 31.03.202619.04.2026

Etsimme jäteautonkuljettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Loimaalle! Etsimämme henkilö kykenee sitoutumaan vähintään kesän ajaksi tehtävään. Asiakasyrityksemme on tunnettu vankasta kokemuksesta ja luotettavuudesta kuljetusalalla. Työt on mahdollista aloittaa välittömästi ja arvioitu päättyminen tapahtuu elo-syyskuun aikana. Menestymällä tehtävässä sinulla on mahdollisuus työllistyä pitkäaikaisempaan työsuhteeseen.

Pääasiallisena tehtävänäsi on toimia jäteautonkuljettajana, mutta tehtäviisi kuuluu myös luonnollisesti muita avustavia tehtäviä esim. kuorman lastaaminen ja purkaminen. Kaikki ajot alkavat aina asiakasyrityksemme toimipisteeltä ja päättyvät myös sinne. Ajettavat kohteesi sijaitsevat Loimaan seudulla ja kuorman purkaminen tapahtuu Forssassa. Töitä tehdään normaalisti ma-pe ja työpäiväsi alkavat tyypillisesti aamuisin 06:00 ja päättyvät 14:00. Alalle tyypillisesti työpäivät voivat venyä pidemmiksi ja siksi käytössä onkin kahden (2) viikon tasoittumisjaksot, jolloin työtuntien määrä tasoittuu 70-80h/2-viikkoa mukaisesti. Palkkasi määräytyy TES mukaan.

Mitä toivomme sinulta?
• C-ajoluokan ajokorttia ja voimassa olevaa kuljettajan ammattipätevyyttä.
• Aikaisempi kuljetusalan koulutus tai työkokemus ajotehtävistä on eduksesi tehtävässä menestymisen kannalta. Emme kuitenkaan odota sinulla olevan kaikkea edelle mainittua kokemusta, sillä asiakasyrityksemme perehdyttää sinut tehtävään, joten hae rohkeasti!
• Tärkeintä on kyky sitoutua työhön, halu tehdä töitä, halu oppia uusia asioita, asiakaspalveluhenkisyys, joustavuus sekä rehti, rohkea ja reipas työskentelyote.
• Asiakasyrityksen toimipisteen sijainnin vuoksi edellytämme hakijalta oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta.

Paikka heti sopivan henkilön löydyttyä ja työt aloitetaan heti/sopimuksen mukaan. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 31.03.202626.04.2026

Etsimmme maanrakennustyöntekiää/konekuskia vähintään 2026 sesongin ajaksi tai pitkäaikaisempaan työsuhteeseen Turkuun! Menestymällä tehtävässä sinulla on mahdollisuus työllistyä aina vakituiseen työsuhteeseen asti. Asiakkaamme on pitkään alalla toiminut ja erikoistunut tarjoamaan palveluitaan aina maanrakentamisesta erilaisiin kuljetustehtäviin asti. Heidän pääasialliseen toiminta-alueeseen kuuluu Turun talousalue.

Tehtävässä osallistut monipuolisesti erilaisiin projekteihin liittyen esimerkiksi kaapelointi, raivaus, maansiirto, perustustyöt, kunnallistekniikka, salaoja, maisemointi, viherrakentaminen ja paljon muuta. Työpäiväsi kulminoituvat kuitenkin enemmissä määrin lapiointi- ja kaluston siirtotehtäviin. Töitä tehdään normaalisti ma-pe ja 40h/viikko. Tehtävän palkkaus määräytyy infra-alan työehtosopimuksen mukaisesti.

Mitä toivomme sinulta?
• Eduksi katsomme aikaisemman tehtävään soveltuvan koulutuksen tai työkokemuksen vastaavista tehtävistä. Tehtävään saa perehdytyksen, mutta odotamme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Työpäivät aloitetaan normaalisti asiakasyrityksen toimipisteeltä, jolloin oman ajoneuvon käyttömahdollisuus helpottaa kulkemista huomattavasti työpaikan ja kodin välillä. Eduksi katsomme C-luokan ajokortin, mutta tämä ei ole edellytyksenä työlle.
• Arvostamme myös tarkkuutta, hyvää fyysistä kuntoa, joustavuutta sekä rehtiä, reipasta ja toimeen tarttuvaa työskentelyotetta.

Työt alkavat heti/huhtikuun aikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9–16.

Hakuaika 31.03.202619.04.2026

Etsimme ajoneuvoasentajaa vakituiseen työsuhteeseen Lietoon! Asiakasyrityksemme on jo pitkään toiminut alalla ja he tarjoavat monipuolisesti palveluitaan liittyen pesupalveluihin, autofiksauksiin sekä huolto- ja korjauspalveluihin.

Tehtävässä keskityt tekemään ajoneuvojen huolto- ja korjaustöitä, mutta osallistut aktiivisesti myös muihin avustaviin tehtäviin liittyen heidän palveluvalikoimaan. Työpäiviisi voi sisältyä esim. lisävarusteasennuksia, vikojen etsintää, moottorin korjauksia, vaihteistotöitä, jarrutöitä tai sitten yksinkertaisempia määräaikaishuoltoja kuten öljyjen ja suodattimien vaihdot sekä paljon muuta. Töitä tehdään asiakasyrityksen toimipisteellä ma-pe ja 37,5h/viikko. Halutessasi voit lisätä palkkatoiveesi hakemuksen yhteyteen, mutta viime kädessä työehtosopimus määrittää tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• B-ajokorttia.
• Olet suorittanut ajoneuvoalan perustutkinnon ja sinulla on aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä vähintään 1-2 vuoden ajalta. Huomioimme kuitenkin haussa myös opintojen loppupuolella olevat hakijat sillä tehtävään saa normaalin perehdytyksen, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Tärkeänä pidämme myös kykyä sitoutua työhön, pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisu- ja asiakaspalvelutaitoja, kädentaitoja, joustavuutta sekä itsenäistä, rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 30.03.202613.04.2026

Haemme nyt asiakasyrityksellemme ohjelmistokehittäjää. Yritys on hyvässä kasvuvauhdissa ja nyt avoimena siis vakituinen sekä kokoaikainen paikka yrityksessä.

Työnkuva ja mitä toivomme sinulta:

• kokemusta logistiikkapuolen ohjelmistokehityksestä
• ymmärrystä prosesseista ja niiden kehittämisestä
• asiakaspalvelu kokemusta
• Hyvää asennetta

Asiakasyritys toimii sisälogistiikan ja varastoratkaisujen keskiössä ja toteuttaa vuosittain laajasti asiakasprojekteja kotimaassa sekä kansainvälisesti. Etsimme nyt erityisesti C#-painottunutta ohjelmistokehittäjää merkittävien projektien pariin tukemaan kehitystiimiä ja tulevia kokonaisuuksia pitkäjänteisesti. Tässä roolissa olet mukana merkittävissä ohjelmistoprojekteissa, joiden avulla yritys tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia ratkaisuja heidän tarpeisiin.

Jos kiinnostuit tästä mahdollisuudesta niin älä aikaile, vaan täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti!

Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Jan Kollinilta: 050 411 0390 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini, joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 30.03.202615.04.2026

Hei sinä rakennusalan osaaja! Ovatko perustustyöt ja raudoitukset sinulle tuttua hommaa? Hienoa, sillä meillä olisi sinulle työtä uudiskohteen projektissa!

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme rakennustyöntekijää rivitalokohteen perustustöihin Nokialle.

Asiakasyrityksemme on jo vuosia toiminut rakennusalan pienyritys, jossa tehdään pääsääntöisesti uudisrakentamista. Työprojektissa työskentelet samassa uudiskohteessa Nokialla koko projektin ajan. Projektin kesto on 2-3 viikkoa. Tehtävässä työskennellään vuokratyösuhteessa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n kautta. Tehtävässä olisi määrä aloittaa viikolla 17.

Työ on kokoaikainen 40 h/vko. Työaika on arkisin klo 7-15.30, mutta työpäivät saattavat joskus venyä tavanomaista pidemmiksikin.

Tarjoamme sinulle:
• kokoaikaisen työn hyvien kulkuyhteyksien varrella
• osaamisesi mukaan yhdessä sovittavan palkan
• hyvät työkalut, työvaatteet, laajan työterveyshuollon sekä Clickin yhteyshenkilön vahvan tuen

Odotamme sinulta:
• aikaisempaa työkokemusta rakennusalalta: erityisesti eduksi on kokemus perustustöistä, betonitöistä ja raudoittamisesta
• reipasta ja rehtiä työotetta sekä hyvää fyysistä kuntoa
• voimassa olevaa työturvallisuuskorttia

Kiinnostuitko? Hae tehtävään vaikka heti oheisesta linkistä tai lähetä hakemuksesi sähköpostilla. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja arkisin klo 9-16, p. 050 411 2704. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Hakuaika 30.03.202613.04.2026

Haemme Uudenmaan Imupalvelu Oy:n rempseään tekijätiimiin vakituista suurtehoimurin käyttäjää / imuauton kuljettajaa!

Uudenmaan Imupalvelu Oy on yli 40 vuotta toiminut, alallaan valtakunnallisesti merkittävä suurtehoimuroinnin ja -puhalluksen ammattilainen. Yrityksellä on vakaa asema alansa luotettuna kivijalkana ja toimipisteet Pirkanmaan lisäksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Työtehtäviisi kuuluu mm. eristeiden, rakennusjätteiden ja maa-ainesten imurointia sekä puhallus- ja kevennystuotteiden puhallusta suurteholaitteistoilla. Työtehtäviin tarjotaan hyvä perehdytys ja työt tehdään pareittain ja nykyaikaisella kalustolla.

Työt alkavat aamuisin Tampereen toimipisteeltä ja työajat sijoittuvat arkisin lähtökohtaisesti kello 6-17 välille. Työtunteja tehdään 40-80 h / 2 viikkoa, mutta ylityöt ovat välillä tarpeellisia ja työaika vaihtelee. Palkka tehtävässä määräytyy työtehtävän mukaan 13,60-20,60 €/h välillä. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Työ alkaa vuokratyösuhteena, josta on tavoitteena vakinaistua Uudenmaan Imupalvelu Oy:lle. Tiedossa on siis pitkäaikainen työpaikka hyvämaineisessa ja vakavaraisessa yrityksessä!

Toivomme sinulta maanläheistä ja reipasta asennetta työskentelyyn sekä hyvää fyysistä kuntoa, sillä työssä käsitellään raskaita työvälineitä. Aiempi kokemus kuorma-auton käsittelystä on sinulle eduksi. Lisäksi C-ajokortti on työssä välttämätön.

Kiinnostuitko? Hae tehtävään ohessa olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Rekrytoinnista vastaa Click Henkilöstöpalvelut Oy:n rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja. Uudenmaan Imupalvelu Oy:n pyynnöstä kaikki yhteydenotot työpaikkaa koskien tulee suunnata Hennalle: puh. 050 411 2704 arkisin klo 9-16, sähköposti etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Olisi hienoa kuulla sinusta lisää!

Hakuaika 27.03.202612.04.2026

Olemme asiakaslähtöinen laite- ja konerakennusalan materiaalien ja työkalujen toimittaja sekä osa johtavaa, maailmanlaajuista kaapeli- ja johdinvalmistajaa HELUKABEL GmbH:ta.
Cablexin liikevaihto on noin 27 miljoonaa euroa ja palveluksessamme työskentelee 25 alan ammattilaista.

Maahantuomme, varastoimme ja myymme laadukkaita sähkö-, elektroniikka- ja automaatioalan tuotteita laite- ja konerakentajille sekä heidän alihankkijoilleen. Tuotevalikoimaamme kuuluvat johtimet, kaapelit, kotelot, liittimet, kiinteistötekniikka, kaapelointitarvikkeet, komponentit ja työkalut sekä lisäksi jatkojalostus, tekninen tuki ja huolto.

Katso Cablexin esittelyvideo: https://youtu.be/Z_8vUEcXmJQ

---

Asiakkuuspäällikkö (Pirkanmaa)

Haluaisitko olla Suomen laite- ja konerakennusalan keskiössä, luomassa merkityksellisiä kumppanuuksia ja tarjoamassa laadukkaita tuotteita asiakkaidemme tarpeisiin? Onko sinulla kokemusta ja näyttöjä B2B-ratkaisumyynnistä teollisuudelle ja itsenäinen, proaktiivinen ote haasteiden ratkaisemiseen?

Etsimme Pirkanmaan alueelle Asiakkuuspäällikköä vastaamaan pitkäaikaisista asiakassuhteista ja kehittämään yhteistyötä asiakaskentässämme. Työ on vakituinen ja työn aloitus olisi elokuussa 2026. Tehtäviisi kuuluu aktiivinen asiakassuhteiden hoitaminen sekä Cablexin tuotteiden ja palveluiden myynnin edistäminen sekä nykyisille että uusille asiakkaille pääsääntöisesti Pirkanmaan alueilla. Asiakkuuspäällikkönä tuotat asiakkaillemme lisäarvoa ja tunnistat heidän liiketoimintansa keskeiset tarpeet, tarjoten ratkaisuja tuote- ja palveluvalikoimastamme. Silloin, kun et ole asiakkaiden luona, työskentelet etänä kotoa käsin.

Tarjoamme hyvät puitteet menestymiselle:

• Kiinteän palkkauksen ja vuosipalkkion (sekä yritys- että henkilökohtaisen) sekä kattavat työsuhde-edut
• Vakituisen työn vakaalla pohjalla olevassa yrityksessä sekä valmista asiakaskuntaa
• Vapaan autoedun, joka takaa sujuvan työssä liikkumisen
• Avoimen ja kannustavan työilmapiirin
• Kokeneet ja pitkään Cablexilla viihtyneet huippukollegat
• Ajantasaiset työkalut tukemaan tehokasta työskentelyä
• Jatkuvaa ja säännöllistä kouluttautumista ja tukea myyntityöhön

Tehtävässä menestymisessä auttaa:

• Kokemus B2B-kenttämyynnistä laite- ja konerakennusteollisuuden parissa
• Näyttöjä teknisen B2B-ratkaisumyynnin ja asiakaspalvelun onnistumisesta
• Teknisten asioiden ymmärrys (sähköalan tuntemus katsotaan eduksesi)
• Pitkäjänteinen asenne asiakassuhteiden luomisessa ja kehittämisessä
• Valmius liikkua myyntialueen asiakkuuksiin
• Ratkaisukeskeinen ajattelutapaa, joka tukee itsenäistä työskentelyä
• Tavoitteellisuus, luovuus ja oma-aloitteisuus

Persoonaltasi olet määrätietoinen ja pyrit saamaan työssäsi konkreettisia tuloksia. Vuorovaikutustaitosi ovat erinomaiset ja toimit ammattitaitoisesti niin asiakkaiden kuin kollegoiden kanssa, kuitenkaan unohtamatta rentoa asennetta ja huumorintajua. Osaat kuunnella tarkasti asiakkaan tarpeita ja pidät kiinni lupauksistasi.

Kannustamme ja tuemme työntekijöitämme ammatillisessa kehittymisessä ja haluamme tarjota Cablexilla työpaikan, jossa on mahdollisuus menestyä ja viihtyä pitkään. Arvostamme henkilökohtaista kasvua ja kehitämme jatkuvasti myös yritystämme, joka on hyvässä kasvuvauhdissa. Tämä tarkoittaa, että töitä riittää sekä nyt että tulevaisuudessa. Vaalimme pitkäaikaisia kumppanuuksia asiakkaidemme kanssa panostamalla korkeaan ammattitaitoon, nopeaan reagointiin ja henkilökohtaiseen asiakaspalveluun, ja toivomme, että jaat nämä arvot.

Haethan tehtävää mahdollisimman pian, mutta viimeistään 12.4.2026 mennessä. Rekrytointiprosessiamme hoitaa Click Henkilöstöpalveluiden Aluejohtaja Meeri Tölli. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostitse. Laitathan sähköpostiin otsikoksi "Asiakkuuspäällikkö, Pirkanmaa, Cablex". Meerin sähköposti-osoite on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi. Lisätiedot tehtävästä antaa Meeri Tölli puh. 050 411 6510, ma-pe klo. 9–16.

Hakuaika 27.03.202612.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme osaavaa METALLITYÖNTEKIJÄÄ pääkaupunkiseudulle pitkäaikaiseen työsuhteeseen!

Yritys valmistaa, korjaa ja asentaa muun muassa ovia, ikkunoita, portaita ja kaiteita monipuolisiin kiinteistökohteisiin Uudenmaan alueella. Työpäivät alkavat Vantaalta, hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevalta pajalta, ja kohteisiin liikutaan yleensä työparin kanssa yrityksen pakettiautolla. Työaika on arkisin klo 7.30-16.

Työssä tarvitaan hitsausosaamista (puikko/mig), hyvää ongelmanratkaisukykyä, B-ajokorttia sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Parhaiten tehtävässä menestyy täsmällinen ja toimeen tarttuva, hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu henkilö, jolla työkalut pysyvät hyppysissä. Toivomme aikaisempaa kokemusta soveltuvista työtehtävistä.

Täällä pääset monipuolisten työtehtävien pariin, osaksi ammattitaitoista ja rempseää työyhteisöä! Panoksestasi maksetaan osaamistasi vastaava, vähintään Teknologiateollisuuden TES:n mukainen palkka. Click Henkilöstöpalvelut toimii työsuhteen alussa työnantajanasi, mutta määräajan jälkeen osaava tekijä siirtyy vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme. Koko vuokratyösuhteen ajan tukenasi on oma yhteyshenkilö ja käytössäsi yksityinen työterveyshuolto.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään heti sopivan ehdokkaan löydyttyä, joten täytä hakemuksesi ripeästi oheisen linkin kautta! Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti työhistoriastasi ja soveltuvuudestasi tehtävään.

Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Tiina Rantala puh. 050 411 0371 (arkisin 9-16).

Hakuaika 27.03.202619.04.2026

Etsimme IV-asentajaa vakituiseen työsuhteeseen! Asiakasyrityksemme on erikoistunut tarjoamaan palveluitaan monipuolisesti liittyen viemärikuvauksiin ja pesuihin, julkisivupesuihin ja IV-puhdistuksiin sekä säätöihin. Heidän pääasialliseen toiminta-alueeseen kuuluu Turku ja tämän lähikunnat.

Tehtävässä keskityt tekemään IV-tarkastuksia, puhdistuksia, mittauksia ja säätöjä. Osallistut myös aktiivisesti muihin tehtäviin, jotka liittyvät asiakasyrityksen palvelutarjontaan. Työkohteet sijaitsevat pääasiallisesti Turun seudulla, mutta aika ajoin muuallakin Varsinais-Suomessa ja kohteet voi vaihdella aina omakotitalosta suuriin liikekiinteistöihin asti. Töitä tehdään normaalisti arkisin 40h/viikko. Kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit lisätä toiveesi hakemuksen yhteyteen ja tarvittaessa työehtosopimus määrittää tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• B-luokan ajokorttia.
• Aikaisempaa alan koulutusta tai työkokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävään saa normaalin perehdytyksen, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Arvostamme myös asiakaspalveluhenkisyyttä, kuvienlukutaitoa, tarkkuutta, pidät sovituista asioista kiinni ja kykenet sitoutumaan tehtävään sekä olet joustava, rehti ja reipas tyyppi.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 26.03.202619.04.2026

Etsimme särmääjää vakituiseen työsuhteeseen Lietoon! Asiakasyrityksemme on ohutlevymekaniikan valmistukseen erikoistunut yritys ja heidät tunnetaankin tarkkuudesta, laadusta ja joustavasta palvelustaan aina suunnittelusta massatuotantoon asti.

Särmääjänä työskentelet metallilevyjen taivutuksien parissa osana kokenutta tuotantotiimiä. Työ pitää sisällään paljon toistoa, joten on tärkeää, että siedät rutiinin omaista tekemistä ja tarkkuutta vaativaa työtä. Tehtävä on kokoaikainen ja töitä tehdään arkisin pääasiallisesti iltavuorossa klo 14-22. Aina aika ajoin sinulla on mahdollisuus työskennellä myös aamuvuorossa klo 06-14. Työskentely tapahtuu asiakasyrityksen toimitiloissa Liedossa. Työehtosopimus määrittää tarvittaessa tehtävän palkkauksen kokemuksesi mukaan, mutta kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit jättää toiveesi hakemuksen yhteyteen.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempi alan koulutus ja/tai työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi. Tehtävään saa normaalin perehdytyksen, mutta toivomme hakijalta kykyä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Kuvienlukutaitoa ja kyvykkyyttä operoida tietokoneohjelmoitujen koneiden kanssa.
• Arvostamme myös hyvää fyysistä kuntoa, reipasta työskentelyotetta, tervejärkistä asennetta, luotettavuutta ja joustavuutta.
• Asiakasyrityksen asemapaikan ja työaikojen vuoksi edellytämme hakijalta oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 26.03.202612.04.2026

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme PORRASSIIVOOJAA kesätöihin aikavälille 29.5.-24.7.2026!

Porrassiivoojana työnkuvaasi kuuluu pääasiassa taloyhtiöiden porraskäytävien puhtaanapito. Lisäksi työnkuva voi pitää sisällään myös taloyhtiöiden saunojen ja pesutupien siivousta. Aikaisempi kokemus siivousalan tehtävistä on eduksi, mutta huomiomme myös alasta kiinnostuneet hakijat!

Työtä tehdään arkisin aamuvuorossa noin klo 8:00 alkaen ja työtunteja tarjotaan 30-37,5 tuntia viikossa. Työkohteet vaihtelevat päivien aikana, joten tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta kilometrikorvauksia vastaan. Palkkaus tehtävässä määräytyy kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen mukaan ja tuntipalkka on alkaen 12.26 eur/h.

Kiinnostuitko tehtävästä? Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä, joten hae paikkaa täyttämällä hakemus alla olevan linkin kautta! Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti itsestäsi, osaamisestasi ja aiemmasta työkokemuksestasi. Haastattelut aloitetaan heti. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalvelujen seniorikonsultti Lotta Alhonen arkisin klo 9-16, puh, 0504110348.

Hakuaika 26.03.202626.04.2026

Etsimme teollista pintakäsittelijää/tuotantotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen Kaarinaan! Asiakasyrityksemme on varustettu yli 30-vuoden vankalla alan kokemuksella ja he ovat erikoistuneet pintakäsittelyyn sekä maalaamiseen.

Tehtävässä tulet keskittymään enemmissä määrin manuaaliseen jauhe- ja märkämaalaamiseen, mutta osallistut myös aktiivisesti muihin tuotannon tehtäviin, joissa voidaan hyödyntää esim. automaatiota riippuen käynnissä olevista projekteista. Kaikki työt tehdään asiakasyrityksen toimitilassa linjastolla tai kammiossa. Töitä tehdään normaalisti arkisin yhdessä vuorossa 37,5h/viikko. Tehtävän palkkaus määräytyy viime kädessä teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan, mutta kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit lisätä toiveesi hakemuksen yhteyteen.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempaa alan koulutusta esim. pintakäsittelyalan perustutkinto ja/tai työkokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävään saa normaalin perehdytyksen, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Valmiutta työskennellä kahdessa vuorossa.
• Oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta asiakasyrityksemme toimipisteen sijainnin vuoksi.
• Arvostamme myös tarkkuutta, pidät sovituista asioista kiinni ja kykenet sitoutumaan tehtävään sekä olet joustava, rehti ja reipas tyyppi.

Työt alkavat sopimuksen mukaan (aikaisintaan toukokuun aikana) ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 26.03.202626.04.2026

Hei sinä rakennusalan konkari, nyt olisi tulevaan kauteen töitä tarjolla!

Etsimme ennakoitavasti asiakkaallemme motivoituneita rakennustyöntekijöitä monipuolisiin uudis- ja saneerauskohteisiin. Yrityksen kohteet sijatsee Tampereella ja lähiseuduilla.
Työtä on tarjolla kesän alusta alkaen ja hyvälle tekijälle projekteja voi olla tarjolla pitemmäksikin aikaa, pitkälle loppuvuoteen.

Menestymistäsi tehtävässä tukevat reipas työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja kädentaidot. Tosi monessa tehtävässä hyvällä asenteella pääsee jo pitkälle. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottavat työkohteisiin kulkemista ja aiempi kokemus tai koulutus rakennusalalta on suotavaa. Onhan työturvallisuuskorttisi voimassa?

Työ on arkisin tehtävää päivätyötä klo 7:00–15:30 välillä, pääosin työtunteja on tarjolla 40 h/vko, pienellä vaihteluvälillä. Tehtävässä noudatetaan rakennusalan työehtosopimusta ja palkkaus neuvoteltavissa.

Kutsuuko kausiluontoiset projektit raksahommissa, rennossa työporukassa?
Hae tehtävään pian ohessa olevan linkin kautta, kerro mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja osaamistasostasi.
Lisätietoja saat Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsalta, arkisin klo 9:00-16:00 numerosta 050 411 2703.

Hakuaika 26.03.202619.04.2026

Etsimme hydrauliikka-asentajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen Turkuun! Asiakasyrityksemme on erikoistunut laivateollisuuteen ja he tarjoavat kattavasti hydrauliikkahuolto- ja korjauspalveluita toimipisteellään, telakoilla ja aluksilla.

Pääasiallisena tehtävänäsi on toimia asentajana hydrauliikkaan liittyvissä huolto- ja korjaustehtävissä esim. letkujen valmistus sekä huolto. Tehtäviä voi olla aika ajoin myös sylinterityöt, öljyjen vaihto tai vaativammatkin korjaustyöt. Töitä tehdään kokoaikaisesti 37,5h/viikko ja odotamme hakijalta reissuvalmiutta, sillä töitä tehdään asiakasyrityksen toimipisteellä, telakoilla ja aluksilla. Reissujen pituudet vaihtelevat aina muutamasta päivästä pariin viikkoon riippuen telakasta/aluksesta ja tämän sijainnista, mutta useimmiten nämä sijaitsevat Suomessa tai muualla Euroopassa. Ajoittaisen ulkomaanreissaamisen vuoksi edellytämme sinulta vähintään kohtalaista englannin kielen osaamista.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempi tehtävään soveltuva koulutus esim. raskaan kaluston koulutus, hydrauliikka ja/tai työkokemus vastaavista tehtävistä on eduksi tehtävässä menestymisen kannalta.
• Oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen sijainnin vuoksi ja lisäksi C-ajokortti lasketaan eduksi, mutta ei ole edellytyksenä työlle.
• Reissuvalmiutta aina muutamasta päivästä muutamaan viikkoon asti ajoittain.
• Arvostamme myös kiinnostusta tekniikkaa ja koneita kohtaa, kyvykkyyttä sitoutua tehtävään, halua oppia ja omaksua uusia asioita, kykyä omatoimiseen ja tiimityöskentelyyn, joustavuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 26.03.202619.04.2026

Etsimme työntekijöitä Turun seudulla tehtäviin purkuprojekteihin! Työskentely on projekti sidonnaista, mutta viihtymällä ja menestymällä tehtävässä sinulla on mahdollisuus työllistyä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Asiakasyrityksemme ovat erikoistuneet tarjoamaan palveluitaan monipuolisesti purkutöihin liittyviin projekteihin.

Pääasiallisena tehtävänäsi on toimia rakennusten purkutöissä esim. irtaimiston poistaminen, purkumateriaalin lajittelu ja kantotehtävät, sisäpurku, runko- ja kattorakenteiden purku, eristeiden poisto, pohjarakenteiden purku ja osallistut aktiivisesti muihinkin työmaan avustaviin tehtäviin. Kohteita on aina pienemmistä suurempiin purku-urakoihin asti ja nämä sijaitsevat pääasiallisesti Turun seudulla. Töitä tehdään normaalisti ma-pe 40h/viikko. Kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit lisätä toiveesi hakemuksen yhteyteen. Tarvittaessa työehtosopimus määrittelee tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• Eduksi katsotaan aikaisempi koulutus ja/tai työkokemus vastaavista tehtävistä. Asiakasyrityksemme antaa sinulle työmaa kohtaiset perehdytykset, mutta toivomme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Työkohteet sijaitsevat useimmiten hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten omaa autoa et välttämättä tarvitse, mutta B-ajokortti katsotaan eduksi.
• Arvostamme myös kyvykkyyttä sitoutua tehtävään, kädentaitoja, tarkkaavaisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, joustavuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 26.03.202613.04.2026

Haluatko monipuolisen ja vastuullisen työn, jossa jokainen päivä tuo mukanaan uusia haasteita? Kiinnostavatko uudet tehtävät mielenkiintoisella erikoisalalla ja vaihteleva työnkuva hyvässä porukassa?

Haemme nyt viemäri/putkistokuvaajaa asiakkaallemme Suomen Jätevesipalveluille Lempäälään pitkäaikaiseen työsuhteeseen! Asiakasyrityksemme on pitkän linjan toimija, joka on erikoistunut pumppaamoiden ja viemäriverkoston huoltoon sekä kunnossapitoon–ja hommat hoidetaan taatusti rennolla, mutta tehokkaalla otteella. Lisää tietoa yrityksestä: https://www.sjvpalvelut.fi/

Tehtävässä pääset työskentelemään viemärikuvauksen ja -tutkimuksen parissa erilaisissa kohteissa taloyhtiöissä sekä kunnalliskohteissa. Työskentelyalueena on Pirkanmaan alue. Käytännössä viemärien kuvaukset tapahtuvat vaunukameralla. Työ on hyvin liikkuvaa työtä ja se mahdollistaa monipuolista tekemistä Pirkanmaalla.

Mitä tarjoamme sinulle?

• Pitkäaikaisen työsuhteen vakaassa yrityksessä
• Kilpailukykyisen palkan, noin 14e/h ylöspäin
• Monipuolisen työnkuvan ja mahdollisuuden kehittää osaamistasi
• Hyvän perehdytyksen tehtävään ja ammattitaitoisen ja kannustavan tiimin tuen
• Asianmukaiset työvälineet ja varusteet

Mitä toivomme sinulta?

• Halua oppia uutta ja kehittyä alalla
• Aiempi kokemus viemärikuvauksesta tai putkialan koulutus katsotaan eduksi
• Joustavuutta työaikojen suhteen, joskus voi olla satunnaisia yötöitä
• Hyvät yhteistyötaidot ja kykyä työskennellä tiimissä tai työparin kanssa
• C ajokorttia
• Voimassa olevia ammattipätevyyksiä

Työt alkavat Lempäälästä, joten omasta autosta on tehtävässä suurta etua. Työtä tehdään arkisin kello 7-15:30 välillä ja välillä työpäivät saattavat venähtää, töitä on vähintään 40h/vko. Työt alkavat heti kun sopiva henkilö löytyy huhtikuussa 2026. Tehtävässä aloitetaan sopivan henkilön löydyttyä kauttamme vuokratyösuhteella, jonka päätteeksi tekijän on tarkoitus jatkaa suoraan asiakasyrityksemme palveluksessa vakituisena työntekijänä. Tarjoamme tekijälle perustasoa kattavammat työterveyspalvelut, työvaatetuksen ja Clickin yhteyshenkilön vahvan tuen.

Kiinnostuitko tehtävästä? Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507. Kaikki yhteydenotot hakua koskien asiakkaamme toiveesta Sofialle. Soita rohkeasti, jos olet kiinnostunut tehtävästä. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana, joten täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. CV on mahdollista lähettää sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen lisäksi Sofialle.

Hakuaika 25.03.202619.04.2026

Etsimme kuorma-autonkuljettajaa infra-alalle pitkäaikaiseen työsuhteeseen Turun seudulle! Asiakasyrityksemme on ollut toiminnassa jo pitkään ja he ovat erikoistuneet tarjoamaan palveluitaan infrarakentamiseen, maansiirtoihin, nosturiautokuljetuksiin ja koneiden siirtoihin liittyen. Heidän pääasiallista toiminta-aluetta on Turku ja tämän lähikunnat.

Kuljetustehtävät vaihtelevat esim. yhdistelmä, koukku, vaihtolava, nosturi ja maansiirtojen välillä. Tehtävässä osallistutaan myös aktiivisesti muihin infrarakentamisen avustaviin töihin riippuen käynnissä olevista projekteista. Töitä tehdään normaalisti ma-pe ja 40h/viikko. Kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit laittaa toivomuksesi hakemuksen yhteyteen.

Mitä toivomme sinulta?
• CE-ajokorttia ja ammattipätevyyttä.
• Aikaisempi tehtävään soveltuva koulutus ja työkokemus vastaavista tehtävistä sekä Turun seudun tuntemus katsotaan eduksi työssä menestymisen kannalta.
• Oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen asemapaikan vuoksi.
• Arvostamme myös omatoimisuutta, tarkkaavaisuutta, kykyä sitoutua työhön, joustavuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Työt alkavat sop.muk. ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9–16.

Hakuaika 25.03.202625.04.2026

Hei sinä MAANRAKENNUSALAN ammattilainen, mielenkiintoinen ja monipuolinen infra-alan työ odottaa tekijäänsä!

MIKÄ HOMMA?
Asiakkaamme etsii tulevan kesän projekteihin työmotivoitunutta maanrakennusalan tekijää. Yritys on erikoistunut maanrakennus- ja louhintatöihin, tarjoten laadukkaita palveluita niin rakennusalan yrityksille, yksityisille kuin kunnallistekniikan hankkeisiinkin. Pääasiallinen toimipaikka on Mänttä-Vilppula, mutta yritys toimii koko Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella. Olethan siis valmis tarvittaessa myös reissutöihin! Tarjolla on sen mukainen työnkuva, mistä sinulla on jo kokemusta -tai mitä olet halukas oppimaan! Asiakkaamme korostaa arvostavansa työntekijässä rehellisyyttä, työmotivaatiota sekä joustavuutta.


KETÄ ETSIMME?
Voit olla jo kokenut konkari tai hiomaton timantti - jokunen työvuosi alalla on kuitenkin syytä olla pohjalla, jotta hakijalla on muodostunut käsitys omasta soveltuvuudesta ja vahvuuksista ja ennen kaikkea motivaatiosta maanrakennusalaa kohtaan.
Emme etsi erikseen kaivinkoneenkuljettajaa, mutta jos sellainen taito hyppysissä on -mainiota!
Olisihan se hienoa, jos hakijalla olisi panostajan- tai poraustyön kokemusta, mutta vähimmäisvaatimus on perus maanrakennustyöntekijän taidot mm. tasolaserin käyttö, työmaakuvien lukutaito sekä perus hyvä fyysinen työkunto.
B- ja mielellään C-kortin lisäksi hakijalla tulisi olla lompakossa työturvallisuus- ja tieturvakortit.

MUUTA INFOA:
-Työt alkaa sopimuksen ja tilauskannan mukaan arviolta touko-kesäkuussa.
-Työtä on tarjolla -riippuen työmaaprojekteista- vaihtevasti 2vkon ja 2 kuukauden välillä ainakin syksyyn saakka.
-Työaika on infra-alalle tyypillinen 40h/vko MUTTA yritys pyrkii tekemään viikon työt ma-to, joten perjantait lasketaan jo viikonlopuksi!
-Työsuhteessa noudatetaan infra-alan työehtosopimusta, jonka mukaan maksetaan ateriakorvaukset ja päivärahat.
-Palkkaus osaamisen ja kokemuksen mukaan, 15-20e/h.
-Työkohteen sijainnin ollessa pidemmällä, työnantaja järjestää majoituksen.
-Työntekijälle tarjotaan kattavat työterveyspalvelut.
-Kyseessä on vuokratyösuhde, jossa työsopimus tehdään Click Henkilöstöpalveluiden kanssa.
-Mahdollisuus pitkäaikaiseen työsuhteeseen, jos vain puolin ja toisin Clickaa!

KUULOSTAAKO SINUN TYÖPAIKALTASI?
Hienoa, nyt olisi kiva kuulla sinusta!
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa, puh. 050 411 2703 (ark 9.00-16.00). Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 25.03.202612.04.2026

Toimitilasaneerauksiin erikoistunut asiakasyrityksemme hakee nyt rakennustyöntekijää korjausrakentamisen tehtäviin Turkuun.

Toimit pääasiassa korjausrakentamisen vaihtelevissa tehtävissä, mutta työkohteet voivat olla myös huoneistoremontteja tai vahinkosaneerausprojekteja. Työkohteet vaihteleva Turun alueella ja ne voivat sisältää mm. väliseinien tekoa, lattioiden- ja keittiöiden asennusta, listoituksia tai pieniä pintakäsittelytöitä. Työkohteissa työskennellään usein yksin, joten edellytämme valmiutta itsenäiseen työskentelyyn annettujen ohjeiden ja piirustusten mukaisesti.

Työnkuvaa voidaan muokata jonkin verran osaamisen mukaan, mutta toivomme monipuolista osaamista rakennusalalta, erityisesti korjausrakentamisesta. Laadukas työnjälki on kaiken keskiössä. Laatoitusosaaminen ja voimassa oleva vedeneristyssertifikaatti katsotaan eduksi. Oman auton käyttömahdollisuus on myös eduksi liikkumisen kannalta.

Työt alkavat määräaikaisuudella, mutta sisältää mahdollisuuden jatkaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen.

Mikäli uskot olevasi etsimämme henkilö, täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta ja kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Janne Lukander, p. 050 411 0344, arkisin klo 9-16.

Hakuaika 24.03.202612.04.2026

Kelpaisiko sinulle säännöllinen 2-vuorotyö, jossa on aina viikonloput vapaat?
Asiakasyrityksemme etsii etevää TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ pitkäaikaiseen työsuhteeseen!

MISTÄ ON KYSE?
Etsimämme tuotannon yleistekijän työnkuva on mukavan monipuolinen.
Työnkuvaan sisältyy kaikki tuotantotehtävät tarvittaessa esim. pakkaus sekä osien esivalmistelu maalareille.
Myös kittaus, ripustelu / asettelu ja kappaleiden suojaus tulevat työssäsi tutuiksi.
Työtä tehdään vuoro viikoin arkisin aamu- ja iltavuorossa, työaikasi sijoittuu klo 06.00-22.00 välille.
Työpaikkasi sijaitsee Mäntässä, jonne polkasee vaikka fillarilla Vilppulastakin!

Tässä työssä on muutama vaatimustason seikka, jotka määrittelevät tekijän soveltuvuuden:
• Aiempi kokemus tuotannossa työskentelystä
• Trukinajotaito
• Hyvä käsillä tekemisen taito ja tarkkuus. Työhön sisältyy tehtäviä, jotka vaativat kädentaitoa ja tarkkuutta
• Sujuva suomen kielen taito

Lisäksi eduksi katsotaan:
• Siltanostureiden käyttötaito
• Aiempi kokemus teollisuusmaalaamo työstä
• Myös aiempi kokemus autoasentajana katsotaan eduksi

TYÖ TARJOAA:
• Palkkauksen kokemuksen ja osaamisen mukaan, teknologia teollisuuden TES mukaisesti, alkaen 14e/h.
• Kattavan perehdytyksen työhösi
• Arvostavan työyhteisön ja mukavan rennon työporukan
• Pitkäaikaisen työsuhteen
• Asianmukaiset työvarusteet
• Kattavan työterveyshuollon

Työt saa aloittaa HETI!

Työsuhde alkaa henkilöstövuokrauksella Click Henkilöstöpalveluiden kautta, jonka jälkeen työntekijä siirtyy asiakasyrityksen omille kirjoille.
Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Täytämme avoimen työpaikan HETI soveltuvan henkilön löydyttyä, joten älä aikaile!

Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi ja miksi olisit sopiva henkilö tähän työtehtävään. Valitsemme tehtävään sopivan henkilön mahdollisimman nopeasti.
Lisätietoja antaa rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00, puh. 050 411 2703.
CV:n voit lähettää suoraan sähköpostiini, joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 23.03.202630.06.2026

Palkkaamme jälleen kesätyöntekijöitä useisiin erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle.

Kesätyöntekijöiltä odotamme ennen kaikkea reipasta asennetta työntekoa kohtaan. Voit myös tutustua meihin työnantajana osoitteessa https://www.click-hp.fi/tyonhakijoille .

Kerro hakemuksessa itsestäsi ja osaamisestasi mahdollisimman kattavasti. Ilmoita hakemuksessasi millaisista työtehtävistä olet ensisijaisesti kiinnostunut sekä ajankohdat, jolloin pystyt aloittamaan työt ja mihin asti olet käytettävissä. Halutessasi sinun on mahdollista jatkaa työntekoa myös kesän jälkeen.

Aloitamme haastattelut jo hyvissä ajoin ennen kesää, joten täytä hakemus alla olevan linkin kautta jo tänään!

Hakuaika 23.03.202613.04.2026

Asiakasyrityksemme tekee laadukkaita siivouspalveluita, erityisesti kotisiivouksia asiakkailleen Turun talousaluella. Etsimme heille siivoojaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Työvuorot ovat arkisin klo 8-17 välillä, ja satunnaisesti työpäivät voivat olla pidempiä.

Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus alalta, mutta kokemusta tärkeämpänä nähdään kuitenkin asenne. Asiakkaina on paljon ikäihmisiä, joten ystävällinen kohtaaminen on tärkeässä roolissa. Töitä tehdään aina pareittain ja satunnaisesti suuremmalla porukalla. Työkohteet sijaitsevat Turussa ja Turun naapurikunnissa. Työ edellyttää B-ajokorttia ja omasta autosta on hyötyä. Työn aloitus heti / sopimuksen mukaan.

Tarjoamme pitkäaikaista työsuhdetta mukavassa työporukassa, ja odotamme hakijalta reipasta ja oma-aloitteista asennetta. Työ vaatii hyvää suomen kielen taitoa


Mikäli kiinnostuit paikasta, laitathan hakemuksen tulemaan! Täytä hakemus ja kerro osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi mahdollisimman tarkasti. Olethan nopea, sillä paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätiedot: Patrik Sarin, rekrytointikonsultti
p. 050 411 0345 arkisin klo 9-16 välillä.

Hakuaika 20.03.202619.04.2026

Etsimme innovatiivista ja kokonaisuuden hallitsevaa à la carte- taitoista KOKKIA asiakasyrityksellemme Diivas juurileipä Oy:lle Mänttään tulevan kesän vilkkaaseen sesonkiin!

Diivas juurileipä Oy:n kotoisan viihtyisissä tiloissa tuoksuu artesaanileipomon uunituoreet hapanjuurileivät, leivonnaiset ja suussasulavat lounasannokset. Kahvilapuolen lisäksi Diivasissa on myös ravintolapuoli pelkälle anniskelulle joka on auki erilaisissa tapahtumissa.

Tehtävänäsi on valmistaa mm. lounas-, pitopalvelu- ja à la carte tyyppisiä ruokia Diivasin kotoisassa keittiössä.
Innostumme toki, jos sinulla on lisäksi leivontataito hyppysissä. Mikäli sinulla on halua myös leipoa makeita ja suolaisia herkkuja vitriiniin ja jälkiruokaherkuiksi, se mahdollisuus tässä työssä sinulle mielellämme suodaan.
Tämä ei suikaan kuitenkaan ole vaatimus, ruoanlaittotaidot ovat kaiken perusta etsimällämme kokilla!

Työnkuva tulee tarkentumaan tehtävään valitun työntekijän oman osaamisen ja innostuksen mukaan. Annamme tilaa myös luovuudellesi, esimerkiksi erilaiset teemaviikot ja muut makuelämysideoinnit voivat olla osa persoonaasi. Saat työhön kattavan perehdyksen sekä pienen ja rennon tiimin tuen koko työsuhteen ajaksi!

TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMISEN TAKAAVAT:
• Alan koulutus
• Voimassa oleva hygieniapassi
• Aiempi kokemus kokin monipuolisista tehtävistä
• Visuaalinen silmä herkullisten ruoka-annoksen ja jälkiruokien valmistukseen
• Intohimo ruoanlaittoa kohtaan ja halu innovoida uutta
• Reipas, positiivinen työote ja hymy joka ei hyydy hektisessäkän hetkessä
• Suomen kielen taito

INFOA:
• Työt alkavat kesäkuun alusta ja kesto ainakin elokuun loppuun saakka.
• Työtä tehdään osa-aikaisesti, mutta sesongin ollessa parhaimmillaan varauduthan täysiin viikotunteihin!
• Työvuorosi voivat sijoittua mille viikonpäivälle tahansa tiistaista sunnuntaihin, maanantait voit makoilla rannalla!
• Työtä on tarjolla 15-37,5h/vko. Työaikasi ajoittuu klo 08.00-21.00 välille.
• Tehtävässä noudatetaan matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevaa työehtosopimusta.
• Palkkaus TES:n mukaan, arviolta 13-15e/h. Kyseessä on vuokratyösuhde.

Oletko sinä kaipaamamme kokki?
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Johanna Ruopsalta 050 411 2703 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.
HUOM! Diivas juurileipä Oy:n toiveesta kaikki yhteydenotot suoraan vain rekrytointia hoitavalle Johannalle. Kunnioitathan tätä toivetta, kiitos!

Hakuaika 19.03.202619.04.2026

Tässä olisi tarjolla paikka kokemusta ja asennetta omaavalle MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄLLE Nokialle!

Etsimme ennakoitavasti asiakkaallemme MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ kaapelitöihin!

Tässä työtehtävässä pääset monipuolisesti kaapelitöiden pariin.
Työssä käytössä on sukitusvälineet, putket, lapiot, tärylätkät ja paljon muuta. Työtä tehdään päivätyönä ma-pe.
Työ on kestoltaan arviolta 2kk mittainen ja ajoittuu loppukesään heinä-elokuulle. Hyvä tekijä jää mieleen, joten ties vaikka tämä työmaa poikisi sinulle uusia työmahdollisuuksia asiakasyrityksessämme.

Odotamme sinulta aiempaa kokemusta maanrakennusalalta tai kaapelitöistä, sekä reipasta ja oma-aloitteista asennetta! Et pelkää muuttuvia sääolosuhteita ja omaat hyvän fyysisen kunnon, sekä toimivan herätyskellon!
Työ edellyttää Työturvallisuus- ja Tieturva 1-kortteja, sekä B-ajokorttia. Muut kortit kuten Hätä EA-kortti katsotaan eduksi.

Työtä tehdään arkisin, klo 7.00-16.00 välillä.
Palkkaus sopimuksen ja kokemuksen mukaan, infra-alan työehtosopimusta noudattaen.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempi tehtävään soveltuva koulutus ja/tai työkokemus vastaavista työtehtävistä on eduksi tehtävässä menestymisen kannalta. Tehtävään saa perehdytyksen, mutta odotamme sinulta kyvykkyyttä oppia ja omaksua uusia asioita nopeasti sekä omatoimisuutta.
• Oman ajoneuvon käyttömahdollisuutta
• Arvostamme myös tarkkuutta, joustavuutta sekä rehtiä ja reipasta työskentelyotetta.

Kartoitamme jo hyvissä ajoin tähän soveltuvat työntekijät, joten laitahan hakemusta tulemaan!
Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa, puh. 0504112703, tiedustelut arkisin klo 9–16.
Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 19.03.202612.04.2026

Etsimme asiakasyrityksellemme KAIVINKONEENKULJETTAJAA Hyvinkään työmaalle n 8kk kestävään projektiin.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä, ja töitä on tarjolla aina joulukuulle saakka.
Työmaa sijaitsee Hyvinkäällä, ja kyseessä on kunnallistekniikan infratyömaa.
Työ tehdään arkisin, ma–pe, 40 h/vko.

Odotamme hakijalta aikaisempaa kokemusta kaivinkoneenkuljettajan tehtävistä. Tehtävässä vaaditaan 3D-osaamista.

Tarjoamme kilpailukykyisen, osaamista vastaavan palkkauksen. Palkkauksessa otamme huomioon hakijan osaamisen, kokemuksen ja palkkatoiveen.

Kiinnostuitko tehtävästä?
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa, puh. 050 411 2703 (ark 9.00-16.00). Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 18.03.202612.04.2026

Etsimme kotisiivoojaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen! Asiakasyrityksemme omaa jo pitkän kokemuksen siivousalalta tarjoten palveluitaan pääasiallisesti Naantalissa ja tämän lähialueilla tehtäviin toimisto- ja kotisiivouksiin.

Pääasiallisena tehtävänäsi on tehdä kotisiivouksia Naantalissa ja tämän lähistöllä sijaitsevissa kohteissa. Työpäiväsi alkavat asiakasyrityksen toimipisteeltä ja töitä tehdään alkuun osa-aikaisesti arkisin arviolta 15-37,5h/viikko. Halutessasi voit jatkaa työskentelyä osa-aikaisesti, mutta tarkoituksena on kasvattaa tuntimäärät vastaamaan kokoaikaisia työtunteja. Kuuntelemme palkkatoiveita, joten voit lisätä toiveesi hakemuksen yhteyteen. Taustalla on tietysti työehtosopimus, joka määrittää tarvittaessa tehtävän palkkauksen.

Mitä toivomme sinulta?
• Tehtävässä menestyminen edellyttää aikaisempaa työkokemusta koti- tai toimistosiivouksista.
• B-ajokortti on ehdoton tehtävän suorittamisen kannalta ja oman ajoneuvon käyttömahdollisuus helpottaa kulkemista asiakasyrityksen asemapaikalle, josta työpäiväsi alkavat. Työajoihin käytetään yrityksen ajoneuvoa.
• Työkohteiden luonteen vuoksi edellytämme hakijalta hyviä kommunikointitaitoja suomen kielellä.
• Tärkeänä pidämme myös kykyä sitoutua työhön, palvelualttiutta, tarkkuutta, joustavuutta, tiimityöskentelytaitoja, omatoimisuutta sekä rehtiä, reipasta ja toimeen tarttuvaa työskentelyotetta.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 17.03.202617.04.2026

Etsimme ennakoitavasti asiakkaallemme motivoitunutta remontointitaitoista maalaria monipuolisiin uudis- ja saneerauskohteisiin. Yrityksen kohteet sijaitsee Mäntässä ja lähiseuduilla.
Työtä on tarjolla keväästä alkaen ja hyvälle tekijälle projekteja voi olla tarjolla pitemmäksikin aikaa, pitkälle loppuvuoteen.

Menestymistäsi tehtävässä tukevat reipas työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja maalarin ammatilliset kädentaidot. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottavat työkohteisiin kulkemista ja aiempi kokemus tai koulutus rakennusalalta on suotavaa.

Maalauskohteita on niin sisä- kuin ulkokohteissa.
Työpäivän aikana voit päästä maalauksen lisäksi niin purku-, nikkarointi- kuin tapetointitehtäviinkin. Jos maalarintaitoa on, perus käsityökalut pysyy kädessä ja motivaatio työtäkohtaan on kohdallaan -laitahan hakemusta tulemaan! Huomioithan, että osa työkohteista sijaitsee yksityisissä kotitalouksissa, jolloin myös suomenkielinen asiakaspalvelutaito korostuu.

Työaika on mukavan arkinen klo 8-17 välillä ja töitä on arviolta tarjolla 20-40h /vko.
Palkkaus on neuvoteltavissa osaamisen ja kokemuksen mukaan, esim 15e/h.

Kutsuuko työt rennossa työporukassa?
Hae tehtävään pian ohessa olevan linkin kautta, kerro mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja osaamistasostasi. Aloitan haastattelut jo hakuaikana.
Lisätietoja saat Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsalta, arkisin klo 9:00-16:00 numerosta 050 411 2703. Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 17.03.202612.04.2026

Etsimme suunnitteluinsinööriä vakituiseen työsuhteeseen Turkuun! Työsuhteesi alkaa suoraan asiakasyrityksen kirjoilla ja Click Henkilöstöpalvelut Oy avustaa rekrytointiprosessin läpiviemisessä. Kyseessä on insinööritoimisto, joka on erikoistunut tarjoamaan palveluitaan liittyen suunnitelu-, analyysi- ja projektiratkaisuihin merenkulku-, kone- ja teollisuussektoreille.

Tehtävä kenttä on laaja, kattaen laivan rungon, koneiston, putkiston, sähköjärjestelmät sekä sisustuksen suunnittelun aina konseptitasolta lopulliseen tuotantopiirustukseen asti. Tulet tekemään yhteistyötä telakoiden, kokonaisurakoitsijoiden, laitevalmistajien ja teollisuusyritysten kanssa, jotka arvostavat luotettavaa suunnittelutukea. Lisäksi toimit tiiminvetäjänä monikansallisessa työympäristössä, jolloin vastaat yleisestä projektinhallinnasta. Tehtävä on kokoaikainen ja töitä tehdään normaalisti ma-pe välillä. Asiakasyrityksemme noudattaa hybridityöskentelymallia, jolloin voit työskennellä osittain etänä tai toimistolta käsin, joka sijaitsee Turussa.

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempaa tehtävään soveltuvaa koulutusta kuten insinööri AMK/DI, automaatio-, kone-, laiva-, mekaniikka- tai sähkösuunnittelu.
• Aikaisempi työkokemus suunnittelutehtävistä on eduksi tehtävässä menestymisen suhteen, mutta eniten arvostamme kokemusta laivateollisuudesta tai muista vastaavista mm. runko- ja rakennesuunnittelusta, sisustus- ja varustelusuunnittelusta, mekaanisista ja automaatiojärjestelmistä sekä edistyneistä elementtianalyyseistä (FEA) ja laskennallisista laskennoista (CFD).
• Aikaisempaa kokemusta yhdestä tai useammasta seuraavista ohjelmistoista, AutoCAD, Aveva Marine, Cadmatic ja Solidworks.
• Englannin ja Suomen kielen taitoa niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Hae tehtävää lähettämällä CV/ hakemuksesi palkkatoiveineen Rikun sähköpostiin ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 16.03.202612.04.2026

Etsimme tuotantotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen Naantaliin! Asiakasyrityksemme on erikoistunut muovituoteteollisuuteen ja he valmistavat erilaisia tasoja, altaita ja kalusteita, esimerkiksi keittiöihin sekä kylpyhuoneisiin ympäristöä säästävästä massiivimateriaalista.

Tehtävä on monipuolinen pitäen sisällään mm. tuotantoon liittyvillä koneilla operointia, materiaalien valmistus-, hionta-, liimaus- ja kokoonpanotehtäviä, jotka liittyvät esim. tasojen, altaiden ja kalusteiden valmistamiseen riippuen työvaiheesta. Töitä tehdään asiakasyrityksen toimipisteellä ma-pe ja 37,5h/viikko. Tehtävän aloituspalkkaus on seuraavanlainen:

Palkka 13 eur/h

Mitä toivomme sinulta?
• Aikaisempi kokemus vastaavista työtehtävistä ja käyttökokemus erilaisista tuotantoon liittyvistä koneista/laitteista on eduksi tehtävässä menestymisen kannalta. Emme kuitenkaan odota sinulla olevan kaikkea edellä mainittua aikaisempaa kokemusta, sillä tärkeintä on halu oppia ja siksi asiakasyrityksemme haluaakin perehdyttää sinut tehtävään, joten hae rohkeasti!
• Tärkeintä on kyky sitoutua pitkäaikaiseen työsuhteeseen, tarkkuus, yleiset kädentaidot, halu oppia uusia asioita, joustavuus sekä rehti ja reipas työskentelyote.
• Tehtävän suorittamisen kannalta oman ajoneuvon käyttömahdollisuus on ehdoton asiakasyrityksemme asemapaikan vuoksi.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kaikki yhteydenotot: Click Henkilöstöpalvelut Oy, Seniorikonsultti Riku Koski, puh. 0504110470, tiedustelut arkisin klo 9-16.

Hakuaika 16.03.202612.04.2026

Meillä olisi osaajalle töitä!
Haluaisitko olla osa hyvämaineista yksityistä katsastusasemaa, jossa mukavat asiakkaat ja rento tekemisen meininki tekee työpäivästäsi yhtä juhlaa?

Haemme asiakkaallemme KATSASTAJAA, jolla on valmiiksi vähintään keyvenkaluston määräaikaiskatsastusoikeudet.
Katsastajana vastaat ajoneuvojen katsastuksista ja lakisääteisistä tarkastuksista lain vaatimusten mukaisesti. Pääset hyödyntämään osaamistasi monipuolisesti ja työskentelemään itsenäisesti, mutta et yksin - ympärilläsi on kannustava ja osaava pieni tiimi.

MISTÄ ON KYSE JA KETÄ ETSIMME?
-Hakijalla tulee olla katsastajan pätevyys ja jo useamman vuoden työkokemus alalta.
-Lisäksi työssä korostetaan hyviä asiakaspalvelutaitoja, reipasta ja oma-aloitteista työotetta.
-Työt alkaa sopimuksen mukaan kevään aikana ja on aluksi osa-aikainen ja märäräaikainen.
-Työtä tehdään arkisin arviolta 3 päivänä viikossa, mahdollisuus myös täydempiin viikkotunteihin.
-Palkkaus autoalan TES mukainen, aikaisempi kokemus huomioiden!

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan tekijän löydyttyä.
Työsuhde alkaa määräaikaisella vuokratyösuhteella Click Henkilöstöpalveluiden kanssa, jonka aikana käytössäsi on kattava tukiverkosto, perustason työvaatteet sekä laajat työterveyspalvelut. Rekrytoinnin tavoite on löytää tekijä, jonka kanssa voisi jatkaa sopimusta määräajan jälkeen pidemmäksikin aikaa. Etsimme siit tekijää tositarkoituksella!

Oletko sinä etsimämme katsuri?
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Valitsemme tehtävään sopivan henkilön mahdollisimman nopeasti.
Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00, puh. 050 411 2703.
Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 16.03.202619.04.2026

Haemme nyt myyntiedustajaa asiakasyrityksemme kasvavaan Hämeenlinnan seudun tiimiin!

Asiakasyrityksemme Taloturva on omakotitalojen talotekniikkaremontteihin ja erityisesti putkiremontteihin erikoistunut yritys. Taloturvan toiminnan keskiössä ovat korkea asiakastyytyväisyys ja laadukas työnjälki. Lisää tietoa yrityksestä löydät heidän nettisivuiltaan: https://taloturva.fi/

Myyntiedustajana asiakasyrityksessämme työsi muodostuu myynnin tehtävistä kokonaisvaltaisesti. Asiakashankintatiimi vastaa paljolti uusasiakashankinnasta, joten pääset keskittymään myyntityöhön, asiakkuuksien hoitoon ja asiakastapaamisiin ympäri Hämeenlinnaa. Johdat projekteja koskevaa konsultointia sekä toimit tuotannon kanssa läheisessä yhteistyössä hoitaen prosessit alkukartoituksesta mahdollisiin reklamaatioihin asti. Työ on itsenäistä, joten voit itse vaikuttaa päiviesi kulkuun ja työaikoihin. Yrityksessä on käytössä liukuva työaika. Henkilöstöllä on velvoite olla toimistolla yhteisen palaverin ajan kerran viikossa. Käytännössä työpäivät kuluvat asiakastapaamisilla itse määrittelemäsi aikataulun puitteissa. Työ alkaa keväällä 2026 sopimuksen mukaan. Valitulla henkilöllä on mahdollisuus työllistyä vakituiseen työsuhteeseen asiakasyritykseemme tai vaihtoehtoisesti laskuttaa asiakasyritystämme yrittäjänä tai kevytyrittäjänä.

Työ tarjoaa sinulle:
• Itsenäisen työn vuorovaikutuksessa ammattitaitoisen työyhteisön kanssa
• Kattavan perehdytyksen tehtävään
• Arvostetun, vakavaraisen yrityksen edut kehitysmahdollisuuksineen
• Itseäsi haastavan työn kilpailukykyisellä palkalla
• Mukavan työyhteisön joustavassa organisaatiossa ja työporukan yhteiset virkistäytymistapahtumat

Edellytykset tehtävässä menestymiselle:
• Kuluttajakaupan myyntikokemuksesta on etua tehtävässä
• Menestyminen tehtävässä lähtee oikeasta asenteesta. Arvostamme kiinnostusta alaa kohtaan, rohkeutta kohdata uusia ihmisiä sekä halua kehittyä myynnin parissa. Et tarvitse pitkää kokemusta–tärkeintä on motivaatio ja halu onnistua.
• Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Asiakkaamme tarjoaa tehtävään palkallisen perehdytyksen, jonka aikana saat kattavan koulutuksen sekä tuen myyntityössä onnistumiseen. Perehdytysjakson jälkeen siirryt tulospohjaiseen palkkamalliin, jossa oma aktiivisuus ja myyntitulokset vaikuttavat suoraan ansiotasoosi. Palkkamalli palkitsee onnistumisista ja tarjoaa motivoituneelle tekijälle erinomaiset ansaintamahdollisuudet. Kokonaisansiot muodostuvat provisiosta, kuukausi- ja vuosibonuksista sekä mahdollisista rahoitusbonuksista. Lisäksi tehtävässä maksetaan verottajan mukaiset päivärahat ja kilometrikorvaukset.

Ansiotaso ei ole rajattu–tulosta tekevä myyjä voi saavuttaa selvästi alan keskitason ylittävät tulot. Tarvitset työssä B-ajokortin ja mahdollisuuden käyttää omaa autoa.

Olisiko tässä seuraava askel urallesi? Lisätiedot tehtävää koskien antaa rekrytoinnista vastaava rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, asiakkaan pyynnöstä kaikki yhteydenotot hakua koskien Sofialle. Soita rohkeasti, jos on kysyttävää. Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. CV on mahdollista lähettää Sofialle sähköpostitse hakulomakkeen täyttämisen sijaan. Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

Hakuaika 13.03.202619.04.2026

Kelpaisko fyysinen työ ulkoilmassa, remppahommat konehallissa?
Koe kevään vaihtuminen kesäksi ja nauti pihatöistä!
Etsimme nyt etevää kausityöntekijää asiakkaallemme osa-aikaiseen vuokratyösuhteeseen. Työt alkavat touko-kesäkuussa ja kestävät arviolta syyskuun loppuun. Tästä kätevä kesä- tai lisätyö näppärälle tekijälle!

Käytännössä työt koostuvat Mäntän ja lähiseudun taloyhtiöiden ja yksityisasuntojen nurmialueiden siistimis- ja kunnostustöistä. Työtehtävät painottuvat ruohonleikkaukseen ja muuhun piha-alueiden hoitoon. Näiden lisäksi työhön kuuluu myös satunnaisesti erilaisia konehuollon aputöitä, siis mikäli sinulla on niistä kokemusta ja ennenkaikkea kiinnostusta. Konehuollolliset tehtävät sijaitsevat Keuruun seudulla, alle 10 km päässä Mäntästä. Kaikin puolin tässä työtehtävässä B ajokortti ja oman auton käyttö on välttämätön.
Otamme haussa huomioon myös motivoituneet ja maalaisjärjelliset hakijat, joilla ei ole konehuollon taitoa.

Työaika on kausityölle tyypillisesti 0-37,5h /vko, arviolta 2-4 pvnä viikossa. Oikein hyvän kesän sattuessa, varauduthan täysiin työtunteihin! Työtä tehdään arkisin, klo 8-16 välillä.
Käytössä on kiinteistöhuoltoa koskeva työehtosopimus ja sen mukainen palkkaus.

Työ edellyttää ahkeraa itsenäistä työasennetta, valmiutta ulkona tehtäviin fyysisiinkin töihin.
Aiempi kokemus vastaavista töistä on eduksi.

Kiinnostuitko tehtävästä? Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa, puh. 050 411 2703 (ark 9.00-16.00).
Sähköpostini on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 05.02.202630.06.2026

Palkkaamme jälleen kesätyöntekijöitä useisiin erilaisiin työtehtäviin mm. maanrakennus- ja rakennusalalle, kuljetusalalle, teollisuuteen, asiakaspalveluun, kiinteistönhuoltoon ja ravintola-alalle.

Kesätyöntekijöiltä odotamme ennen kaikkea reipasta asennetta työntekoa kohtaan. Voit myös tutustua meihin työnantajana osoitteessa https://www.click-hp.fi/tyonhakijoille.

Kerro hakemuksessa itsestäsi ja osaamisestasi mahdollisimman kattavasti. Ilmoita hakemuksessasi millaisista työtehtävistä olet ensisijaisesti kiinnostunut sekä ajankohdat, jolloin pystyt aloittamaan työt ja mihin asti olet käytettävissä. Halutessasi sinun on mahdollista jatkaa työntekoa myös kesän jälkeen.

Aloitamme haastattelut jo hyvissä ajoin ennen kesää, joten täytä hakemus alla olevan linkin kautta jo tänään!

Hakuaika 30.01.202630.06.2026

Haemme tällä avoimella hakemuksella C- ja CE-kortillisia kuljetusalan työntekijöitä kevät- ja kesäkaudelle Tampereelle ja lähialueille! Jätä avoin hakemus, ja kutsumme sinut haastatteluun, kun asiakkaillamme tulee osaamiseesi kohdistuvaa työtarvetta.

Käytännössä työt ovat kuorma-autolla tai yhdistelmällä tehtävää jakelua tai runkoajoa. Monissa työtehtävissä saat myös fyysistä aktiivisuutta ja vaihtelua paikallaan istumiselle. Osaamisesi ja kokemuksesi mukaan tarjolla on monenlaisia tehtäviä, joten kerrothan meille hakemuksessa osaamisestasi ja työtehtävätoiveistasi. Kuljetusalalla työajat vaihtelevat, joten kerro meille myös millaiset työajat sopivat sinulle.

Menestymistäsi tehtävissä tukevat topakka työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja luotettavuus. Auton käyttömahdollisuus helpottaa työhön kulkemista ja aiempi kokemus alalta tai logistiikka-alan koulutus voivat olla hyödyksi.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja tarkemmat aloitusajankohdat keskustellaan aina yhdessä. Työkohteet sijaitsevat Tampereella ja lähialueilla.

Miksi hakea töitä kauttamme:
• Autamme sinua löytämään sopivan työn osaamisesi ja tilanteesi huomioiden
• Tarjoamme mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja edetä urallasi
• Meillä on kattava verkosto ja hyvät yhteydet alan yrityksiin Pirkanmaalla
• Saat aina vähintään TESin mukaisen palkan sekä lisät TESin mukaan

Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi, tilanteestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kerrothan myös, jos etsit alan töitä esimerkiksi opintojen ohelle ja kuinka paljon pystyisit työskentelemään.

Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Henna Kaivosoja, p. 050 411 2704 / etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Hakuaika 29.01.202630.04.2026

Etsimme maanrakennustyöntekijöitä kevät/kesäkaudelle 2026 Tampereelle ja lähialueille. Työtehtävät sijoittuvat monipuolisiin infra- ja maanrakennuskohteisiin. Jätä avoin hakemus, niin olemme sinuun yhteydessä, kun osaamistasi vastaavaa työtä on tarjolla.

Työt sisältävät avustavia maanrakennustehtäviä, kuten kaivanto- ja täyttötöiden avustamista, putki- ja kaapelointitöitä, tasauksia, käsilapiointia, liikenteenohjausta sekä työmaan yleisiä tehtäviä. Saat työvaiheisiin perehdytyksen tai työskentelet ammattilaisen kanssa. Aiempi kokemus tai laajempi osaaminen huomioidaan työtehtävissä.

Tehtävissä menestymistä tukevat reipas työasenne, hyvä fyysinen kunto ja kyky työskennellä ulkona vaihtelevissa olosuhteissa. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus ovat eduksi. Alan kokemus, koulutus sekä voimassa olevat kortit katsotaan hyödyksi.

Työaika on pääsääntöisesti arkisin klo 7.00–15.30, noin 40 h/viikko (myös osa-aikatyö mahdollista). Työkohteet sijaitsevat Tampereella ja lähialueilla.

Miksi hakea töitä kauttamme:
• Autamme sinua löytämään osaamistasi ja elämäntilannettasi vastaavan työn
• Tarjoamme mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja edetä maanrakennusalan työtehtävissä
• Meillä on kattava verkosto ja vahvat yhteistyösuhteet alan yrityksiin Pirkanmaalla

Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi, tilanteestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kerrothan myös, jos etsit alan töitä esimerkiksi opintojen ohelle ja kuinka paljon pystyisit työskentelemään. Täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta!

Lisätietoja antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

----------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 19.01.202631.05.2026

MÄNTTÄ-VILPPULA ja lähialueen KESÄtyönhakijat (Keuruu, Ruovesi, Juupajoki, Jämsä) !

Sesonkiaika lähenee ja eri alan toimijat kaipaavat tiimiinsä reippaita ja oma-aloitteisia nuoria läpi kesän!

Täytä hakemus alla olevan linkin kautta ja kerro mahdollisimman tarkasti mahdollisista aikaisimmista kesätyökokemuksistasi ja -tehtävistäsi sekä niistä töistä mistä olisit kiinnostunut.
Mainitsethan hakulomaketta täyttäessäsi myös mille aikavälille haet kesätöitä (toukokuu-elokuu).

Otan sinuun tarvittaessa yhteyttä ja kartoitetaan yhdessä KESÄtyömahdollisuudet alueellasi.

Lisätietoja antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa.
Puh 050 411 2703 (arkisin klo 9-16).
CV:t voit lähettää suoraan sähköpostiini: etunimi.sukunimi@click-hp.fi

Hakuaika 14.01.202614.06.2026

Etsimme rakennustyöntekijöitä kevät/kesäkaudelle 2026 Tampereelle ja lähialueille. Rakennustyöntekijänä pääset mukaan monipuolisiin rakennusprojekteihin ja saat arvokasta oppia alan työvaiheista ja välineistä. Jätä avoin hakemus, ja kutsumme sinut haastatteluun, kun asiakkaillamme tulee osaamiseesi kohdistuvaa työtarvetta.

Käytännössä työt sisältävät avustavia tehtäviä rakennustöissä esim. piikkausta, purkujätteen kantamista, rakennussiivousta ja muita avustavia rakennustehtäviä. Työvaiheisiin saat perehdytyksen tai ne tehdään ammattilaisen kanssa. Jos sinulta löytyy enemmän osaamista rakennusalan töistä, niin otamme taitotasosi huomioon työmahdollisuuksissamme.

Menestymistäsi tehtävissä tukevat topakka työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja kädentaidot. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottavat työkohteisiin kulkemista ja aiempi kokemus tai koulutus rakennusalalta voi olla hyödyksi.

Töitä tehdään yleensä arkipäivisin klo 7-15.30, noin 40 tuntia viikossa tai mahdollisesti myös osa-aikaisilla tunneilla. Työt alkavat kohteista riippuen sopimuksen mukaan. Työkohteet sijaitsevat Tampereella ja lähialueilla.

Miksi hakea töitä kauttamme:
• Autamme sinua löytämään sopivan työn osaamisesi ja tilanteesi huomioiden
• Tarjoamme mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja edetä urallasi
• Meillä on kattava verkosto ja hyvät yhteydet alan yrityksiin Pirkanmaalla

Kutsuuko työmaa? Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi, tilanteestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Kerrothan myös, jos etsit alan töitä esimerkiksi opintojen ohelle ja kuinka paljon pystyisit työskentelemään.

Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 Sofia Rodriguez, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6507.

----------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 13.01.202630.06.2026

Moikka!

Oletko kiinteistöhuollon osaaja? Alan osaajia tarvitaan tasaisesti läpi vuoden. Etsimmekin nyt ennakoitavasti alan asiakasyrityksillemme kiinteistöhuollon työntekijöitä Tampereen ja ympäristökuntien alueilla sijaitsevien kohteiden monipuolisiin tehtäviin.

Työtehtäviisi kuuluvat monipuoliset kiinteistöhuollon tehtävät, esimerkiksi talvella lumityöt sekä hiekoitukset, keväällä hiekkojen harjaus, kesällä nurmikoiden leikkuu ja syksyllä lehtien lakaisu. Lisäksi on tarjolla muitakin avustavia kiinteistöhuollon tehtäviä. Jokaisen position työtehtävä tarkentuu rekrytointiprosessin aikana. Kerrothan hakiessasi millaiset työtehtävät sinua erityisesti kiinnostavat sekä mitä mahdollisia erityistaitoja sinulla on (esim. koneenajotaito)!

Tehtävässä aloitetaan kauttamme määräaikaisella vuokratyösuhteella tai suorarekrytoinnilla ja työtä on tiedossa arviolta kauden loppuun asti tai jopa toistaiseksi. Määräaikaisissa työsuhteissa töiden on mahdollista jatkua tulevalla kaudella keväästa kesään ja aina syksyn ja talven tuloon asti.

Tarjoamme tekijälle työvaatetuksen, perustasoa kattavammat työterveyspalvelut sekä asianmukaisen palkan. Autamme työsuhteissa eteenpäin sekä tuemme muutenkin tarvittaessa koko työsuhteen ajan. Normaalisti työaika on arkisin klo 7–17.00, välillä 0-40 h/vko riippuen asiakkaasta, jolle työllistyt. Tehtävässä noudatetaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Menestymistäsi tehtävässä tukevat reipas työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja kädentaidot. Tosi monessa tehtävässä hyvällä asenteella pääsee jo pitkälle. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottavat työkohteisiin kulkemista ja aiempi kokemus tai koulutus alalta voi olla hyödyksi.

Kiinnostuitko? Jos ilmoitus herätti kiinnostuksesi, seuraavaksi olisi sinun vuoro kertoa itsestäsi!
Täytä hakemus ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisäksi voit mainita mille ajalle haet töitä. Lisätiedot puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Johanna Lekkalalta puh. 050 411 2706.

Otan tarvittaessa sinuun yhteyttä ja jutustellaan lisää!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 12.01.202630.06.2026

Moikka!

Etsitkö tuotantotöitä Pirkanmaan alueelta? Haluatko löytää työmahdollisuuksia, joita et ehkä olisi osannut etsiä? Teemme paljon yhteistyötä teollisuusyritysten kanssa ja voimme auttaa sinua löytämään sopivan tehtävän teollisuuden saralta! Etsimmekin nyt ennakoitavasti alan asiakasyrityksillemme tuotantotyöntekijöitä Tampereen ja ympäristökuntien alueilla sijaitsevien kohteiden monipuolisiin tehtäviin.

Tuotantotöissä pääset yleensä työskentelemään täysipäiväisesti yhdessä tai kahdessa vuorossa, mikä mahdollistaa myös säännöllisen tulotason sekä mahdollisuuden suunnitella vapaa-aikaa. Usein tehtävät myös pystytään opettamaan perehdytyksen kautta, joten et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta tuotantotöistä.

Tuotannollisissa tehtävissä arvostetaan kädentaitoja ja tehokasta työotetta. Tuotantotavoitteisiin pääseminen saatetaan myös huomioida palkitsemalla hyvästä työstä. Oman auton käyttömahdollisuus laajentaa työskentelymahdollisuuksia eri sijainneilla.

Hae pikimmiten tehtävään, niin voimme alkaa kartoittaa sinulle työmahdollisuuksia asiakaskunnastamme! Kerrothan hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi.

Lisätiedot tehtävästä antaa puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Noora Alenius, etunimi.sukunimi@click-hp.fi, puh. 050 411 6508.

Otan tarvittaessa sinuun yhteyttä ja jutustellaan lisää!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 02.01.202631.12.2026

Avoin työhakemus - täytä tiedot, jotta voidaan tarkistaa löytyykö meiltä sinulle sopiva työmahdollisuus!

Mikäli avoimista työtehtävistä ei löytynyt sinulle sopivaa roolia, niin kuulemme avoimen hakemuksen kautta mielellään sinusta lisää. Millaisia työtehtäviä etsit ja minkälainen työkokemus - ja koulutustausta sinulta löytyy. (Mitä tarkemmin kerrot itsestäsi ja sinua kiinnostavista työvaihtoehdoista, sitä paremmin pystymme myös auttamaan työpaikan etsimisessä.)

Käymme avoimia hakemuksia läpi säännöllisesti ja olemme yhteydessä, jos meillä avautuu tehtävä, johon ajattelemme sinun olevan sopiva. Voit myös rohkeasti sopivan paikan avauduttua hakea sitäkin, hakemusreitit eivät sulje toisiaan pois.

Hakemuksesi voit jättää meille alla olevasta linkistä!

Hakuaika 02.01.202631.12.2026

Avoin hakemus–kerro meille osaamisestasi

Etkö löytänyt avoimista työpaikoistamme juuri sinulle sopivaa roolia?
Ei hätää–haluamme silti kuulla sinusta.

Otamme vastaan avoimia hakemuksia eri tehtäviin. Kerro meille, millaista työtä olet tehnyt, mitä kouluja käynyt, millaista työtä etsit ja missä olet parhaimmillasi.

Käymme avoimia hakemuksia läpi säännöllisesti ja olemme yhteydessä, jos meillä avautuu tehtävä, johon ajattelemme sinun olevan sopiva. Voit myös rohkeasti sopivan paikan avauduttua hakea sitäkin, hakemusreitit eivät sulje toisiaan pois.

Jätä avoin hakemuksesi alla olevasta linkistä ja pidämme peukkuja, että sopiva paikka löytyisi!

Hakuaika 02.01.202630.06.2026

Oletko kosolti kokemusta jo kartuttanut tahi vasta aloitteleva -juuri alan koulutuksen saanut sähköistysalan tekijä?
Alan osaajia tarvitaan tasaisesti läpi vuoden. Etsimmekin nyt nyt ennakoitavasti alan asiakasyrityksillemme sähköistysalan työntekijöitä Tampereen ja ympäristökuntien alueilla sijaitsevien kohteiden monipuolisiin tehtäviin.

Työtehtäviisi kuuluvat monipuolisesti sähköasennuspalvelut yksityisille, yrityksille, taloyhtiöille ja pienteollisuudelle esim. laajennus-, muutos- ja korjaustyöt, uudisrakennusten sähköasennukset sekä sähkövikojen selvitykset ja korjaukset saneerauskohteissa. Lompakosta tulee löytyä voimassa olevia kortteja: sähkötyöturvallisuus- ja tieturva-, tulityökorttia sekä EA1. Ajokortti (B) on myös usein tarpeen.

Tehtävässä aloitetaan kauttamme määräaikaisella vuokratyösuhteella tai suorarekrytoinnilla.
Tarjoamme tekijälle työvaatetuksen, perustasoa kattavammat työterveyspalvelut sekä asianmukaisen palkan. Autamme työsuhteissa eteenpäin sekä tuemme muutenkin tarvittaessa koko työsuhteen ajan.

Normaalisti työaika on arkisin klo 7-15:30, 40h/vko, riippuen asiakkaasta, jolle työllistyt.
Tehtävässä noudatetaan sähköistys- ja sähköasennusalan työehtosopimusta.

Kiinnostuitko? Jos ilmoitus herätti kiinnostuksesi, seuraavaksi olisi sinun vuoro kertoa itsestäsi!
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisäksi voit mainita mille ajalle haet töitä. Lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa puh. 050 411 2703.

Otan tarvittaessa sinuun yhteyttä ja jutustellaan lisää!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 02.01.202630.06.2026

Oletko siivousalan tekijä? Alan osaajia tarvitaan tasaisesti läpi vuoden.
Etsimmekin nyt ennakoitavasti, alan asiakasyrityksillemme siivoojia Tampereen ja ympäristökuntien alueilla sijaitsevien kohteiden monipuolisiin tehtäviin.

Työt koostuvat esimerkiksi erilaisten kohteiden siivoustyöstä. Kohteita voi esimerkiksi olla kotisiivoukset, toimistot, uudet asuinkiinteistöt, portaikot, erikoissiivoukset sekä peruspesut. Jokaisen position työtehtävä tarkentuu rekrytointiprosessin aikana. Kerrothan hakiessasi millaiset työtehtävät sinua erityisesti kiinnostavat sekä mitä mahdollisia erityistaitoja sinulla on (esim siivouskoneiden ajotaito)!
Tärkeää on ilmoittaa myös onko sinulla ajokortti ja oma auto käytössäsi.

Tehtävässä aloitetaan kauttamme määräaikaisella vuokratyösuhteella tai suorarekrytoinnilla ja työtä on tiedossa aina lyhyemmistä määräaikaisista sopimuksista jopa toistaiseksi voimassaoleviin.

Tarjoamme tekijälle työvaatetuksen, perustasoa kattavammat työterveyspalvelut sekä asianmukaisen palkan. Autamme työsuhteissa eteenpäin sekä tuemme muutenkin tarvittaessa koko työsuhteen ajan. Työaika on arkisin klo 7–17.00, välillä 15-37,5h/vko riippuen asiakkaasta, jolle työllistyt. Tehtävässä noudatetaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Menestymistäsi tehtävässä tukevat reipas työasenne, hyvä fyysinen peruskunto ja kädentaidot. Tosi monessa tehtävässä hyvällä asenteella pääsee jo pitkälle. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottavat työkohteisiin kulkemista ja aiempi kokemus tai koulutus alalta voi olla hyödyksi.

Kutsuuko työt? Jos tehtävä herätti kiinnostuksesi, seuraavaksi olisi sinun vuoro kertoa itsestäsi!
Täytä hakemus pikimmiten ohessa olevan linkin kautta. Kerro hakemuksessa mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9:00-16:00 rekrytointikonsultti Johanna Ruopsalta, puh. 050 411 2703.

Otan tarvittaessa sinuun yhteyttä ja jutustellaan lisää!

-----

Click Henkilöstöpalvelut on tunnettu ja vakaan aseman alalla saanut toimija, joka palvelee asiakkaitaan sekä työntekijöitä erityisellä ihmisläheisellä otteella. Työllistämme vuosittain noin tuhat työntekijää. Meillä saat yhden yhteyshenkilön hoitamaan työsuhdettasi. Meidät tiedetään siitä, että tunnemme erityisen hyvin asiakkaamme. Tästä on ehdotonta hyötyä myös työntekijälle. Työntekijätyytyväisyytemme on vuosia ollut 100%.n tuntumassa eli lähes jokainen työntekijä suosittelee meitä mielellään työnantajana. Kaiken toimintamme keskiössä on reiluus, avoimuus sekä ihmisläheinen ote asioihin. Onnistutaan yhdessä!

Hakuaika 02.01.202602.01.2027

Jos näistä avoimista työpaikoista mikään ei ollut mieleisesi niin laitathan tietoja itsestäsi ja sinua kiinnostavista työtehtävistä. Täytä hakemus alla olevan linkin kautta ja kerro mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja -tehtävistäsi sekä niistä töistä mistä olisit kiinnostunut.

Hakuaika 29.12.202530.06.2026

MÄNTTÄ-VILPPULA ja lähialueen työnhakijat (Keuruu, Ruovesi, Juupajoki, Jämsä) !

Jos näistä tämän hetkisistä avoimista työpaikoista mikään ei ollut mieleisesi, niin laitathan tietoja itsestäsi ja sinua kiinnostavista työtehtävistä.

Täytä hakemus alla olevan linkin kautta ja kerro mahdollisimman tarkasti aikaisemmasta työkokemuksestasi ja -tehtävistäsi sekä niistä töistä mistä olisit kiinnostunut mahdollisine palkkatoiveineen.
Otan sinuun tarvittaessa yhteyttä ja kartoitetaan yhdessä työmahdollisuudet alueellasi.

Lisätietoja antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointikonsultti Johanna Ruopsa.
Puh 050 411 2703 (arkisin klo 9-16).
CV:t voit lähettää suoraan sähköpostiini: etunimi.sukunimi@click-hp.fi

HELA:n jäsenyritys
AAA 2023
Suomen vahvimmat platina 2023
Kestomenestyjä 2023
Luotettava kumppani
Suomalaista palvelua