Tarjolla yli 2000 työpaikkaa vuodessa!

Avoimet työpaikat

Hakuaika 01.08.202507.08.2025

Haemme nyt pitkään alalla toimineelle asiakasyrityksellemme reipasta PUUTARHURIA monipuolisiin puutarhatöihin määräaikaiseen työsuhteeseen arviolta aina lokakuun loppuun asti! Keliolosuhteiden jatkuessa suotuisina töitä voidaan jatkaa pidemmällekin loppuvuotta kohden ja toivomme ensisijaisesti löytävämme henkilön, joka pystyisi jatkamaan seuraavinakin kausina.

Työnkuva pitää sisällään mm. puiden, pensaiden, perennojen ja kukkien hoitoa sekä kitkentää ja muita kasvien hoitoon liittyviä tehtäviä. Työpäivien sisältö muovautuu sesongin ja taloyhtiöiden kulloisenkin palvelutarpeen mukaan. Asiakkaat ovat pääasiassa taloyhtiöitä ja yrityksiä, mutta joukossa on myös joitakin yksittäisiä yksityispihoja. Työssäsi saat olla päivittäin ulkona, kivojen työkavereiden kanssa ja pääset näkemään käsiesi jäljet konkreettisesti. Työskentely tapahtuu työparin kanssa ja käyttöön saa yrityksen auton. Työkohteet sijaistevat Turun alueella ja työskentely tapahtuu arkipäivisin klo 7-15:30 välillä sekä työaikasi on 40h/viikko. Normaali lomien lisäksi sinulle kertyy myös pekkaset.

Mikäli olet toimeen tarttuva, fyysistä ulkoilmatyötä pelkäämätön tiimipelaaja, olet juuri etsimämme tyyppi! Katsomme eduksesi aikaisemman kokemuksen ja/tai koulutuksen puutarha-alan töistä ja ajokortin. Omaa autoa tehtävässä ei tarvitse. Arvostamme työntekijässä eniten kiinnostusta alaa kohtaan ja ahkeraa työskentelyotetta!

Asiakkaamme tarjoaa sinulle
• yrityksen auton käyttöösi
• takuuvarmat työtunnit
• mukavat työkaverit ja työparin kenen kanssa tehdä töitä

Tarjoamme sinulle Clickistä
• turvallisen työpaikan työllistyä; toimimme kaikkien lakien ja säädösten mukaan sekä työehtosopimuksen määräysten mukaisesti
• lakisääteistä huomattavasti kattavamman työterveyshuollon heti ensimmäisestä päivästä lähtien

Kiinnostuitko tehtävästä? Työt on mahdollista aloittaa nopeasti ja paikka täytetään välittömästi sopivan henkilön löydyttyä. Jos uskot olevasi etsimämme henkilö, täytä hakemuksesi ohessa olevan linkin kautta ja kerro siinä mahdollisimman kattavasti itsestäsi, osaamisestasi sekä aikaisemmasta työkokemuksestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden rekrytointipäällikkö Maiju Aarnio, p. 050 411 0375, arkisin klo 9-16.

HELA:n jäsenyritys
AAA 2023
Suomen vahvimmat platina 2023
Kestomenestyjä 2023
Luotettava kumppani
Suomalaista palvelua